Some-polarisaatio – ja mitä meidän pitäisi tietää siitä?

Polarisaatio on aikamme suurimpia trendisanoja. Niin mediassa kuin arkisissa poliittisissa keskusteluissa puhutaan kansakunnan jakautumisen syventymisestä ja tätä myötä polarisaation lisääntymisestä. Näissä keskustelussa polarisaatioon liitetään usein sosiaalinen media, jonka katsotaan olevan suuri vaikutin ihmisten etääntymiseen ja vihaisiin asenteihin: nopeat sometrendit ja tulkinnanvaraisuus lisäävät politiikan varjopuolien houkuttelevuutta. Hyvänä esimerkkinä toimii MTV:n juttu heinäkuulta 2023, jossa poliitikot pohtivat Twitterin huonontaneen eduskunnan keskustelukulttuuria.

Asiat ovat kuitenkin erittäin harvoin mustavalkoisia, ja sosiaalisen median ja polarisaation yhteydet ovat monisyisiä, eivätkä aina helposti löydettävissä. Tutkimuskentällä keskustellaan siitä, onko sosiaalisella medialla ja polarisaatiolla lopulta ollenkaan niin paljon yhtymäkohtia, kuin julkisessa keskustelussa usein sanotaan.

Affektiivisuus luo polarisaatiota

Tutkimuskentällä polarisaatiosta on havaittu monenlaisia ilmentymismuotoja, joista jokaisella on omat tunnusmerkkinsä ja tyypilliset piirteensä. Tämän hetken mahdollisesti tutkituin ja suurimmaksi uhaksi demokratialle on polarisaation eri muodoista tunnistettu affektiivinen polarisaatio: samalla kun tuntemukset omia viiteryhmiä kohtaan muuttuvat positiivisemmaksi, asenteet muita ryhmiä kohtaan puolestaan jyrkkenevät (Tajfel 1978, Iyengar ym. 2019).

Juuri affektiivisuus eli tunteiden voimakas läsnäolo tekee sosiaalisesta mediasta käyttäjälleen arvokkaan, mutta samalla myös hyvin polarisoivan tilan, sillä juuri tunteet ovat sosiaalisen median polttoainetta. Negatiivissävytteinen sisältö leviää somemaailmassa kaikista tehokkaimmin (Fine & Hunt 2021), mikä takaa myös polarisaatiolle oivan kasvualustan.

Negatiivissävytteinen sisältö leviää somemaailmassa kaikista tehokkaimmin.

Affektiivisen polarisaation lisäksi sosiaalisen median maailmassa voidaan törmätä myös esimerkiksi positionaaliseen ja vuorovaikutteiseen polarisaatioon (Yarchi ym. 2021). Näistä kahdesta positionaalinen polarisaatio tarkoittaa ajautumista kauemmaksi omasta mielipiteestä eroavasta keskustelusta, jolloin käyttäjät sosiaalisessa mediassa ajautuvat vastaavasti kauemmaksi toisistaan. Huomattavaa positionaalisessa polarisaatiossa on myös se, että vastakkaista mielipidettä edustavat lukkiutuvat myös useammin äärimmäisiin mielipiteisiin: samasta aiheesta voidaan käydä hyvinkin erilaista keskustelua, riippuen keskustelukumppaneista.

Vuorovaikutteinen polarisaatio edustaa puolestaan tietynlaista esiastetta positionaaliselle polarisaatiolle: polarisaatio ymmärretään tilanteena, jossa käyttäjät keskustelevat enenevissä määrin vain samaa mieltä olevien käyttäjien kanssa. Kaikukammionäkökulman puolesta on lukuisia tutkimustuloksia (esim. Cinelli ym. 2021), mutta toisaalta tutkimuksissa on selvinnyt myös, että tosiasiassa ihmiset altistuvat huomattavan monipuoliselle sisällölle sosiaalisessa mediassa (esim. Barberá ym. 2015). Polarisaation tyypit siis linkittyvät ja limittyvät, mikä tuottaa toisinaan haasteita aiheen tutkimiselle.

Tutkimuksissa on selvinnyt myös, että tosiasiassa ihmiset altistuvat huomattavan monipuoliselle sisällölle sosiaalisessa mediassa.

Kaikukammioihin liitetään usein myös algoritmit, joissa on trendikäs klangi: käyttäjien sisältöä määrittävät erinäiset suositukset ja sosiaalinen verkosto. On myös syytä huomata, että käyttäjien toimintaa ohjailee valtavasti jo olemassa oleva maailmankuva (Nordbrandt 2023), minkä lisäksi erilaiselle tiedolle altistuminen voi jopa auttaa käyttäjien depolarisaatiossa. Kaupallisessa ympäristössä sisältöjen monipuolisuus riippuu toki monesta asiasta, ja alustakohtaisesti eroja on olemassa hyvinkin paljon. Voidaan kuitenkin kysyä, onko sosiaalisen median polarisaatio ilmiönä lähtöisin somesta vai siitä, että vahvoja mielipiteitä omaavat henkilöt ovat löytäneet suuremmille alustoille, joilla keskustelu kärjistyy? Oikeaa saati lopullista vastausta kysymykseen tuskin on, mutta pohdintana se on arvokas.

Some-polarisaatio voidaan siis ymmärtää erilaisina tilanteina, joissa ihmiset ajautuvat kauemmaksi toisistaan sosiaalisessa mediassa. Se, miten polarisaatio kulloinkin määritellään, riippuu pitkälle valitusta tutkimusotteesta ja näkökulmasta. Suomalaisessa poliittisessa somekeskustelussa on tilaa monenlaisille näkökulmille, ja oma väitöskirjani pyrkiikin kokonaisuudessaan käsittelemään näitä näkökulmia monipuolisesti artikkeli kerrallaan, lukkiutumatta yhteen tiettyyn tapaan ymmärtää polarisaatiota.

Tapaus Suomi ja keskustelun sävyt

Oman väitöskirjani ensimmäinen tutkimus painottuu sävyjen polarisoitumiseen. Sävyjen polarisoitumisen tutkiminen on tyypillistä esimerkiksi yritysten sosiaalisessa mediassa, mutta poliittisessa kontekstissa sitä tutkitaan harvemmin suoraan. Suurimpana tavoitteena on selvittää positiivisten ja negatiivisten kommenttien määrät ja suhde. Tutkin ensimmäisessä artikkelissani sitä, miten positiivis- ja negatiivissävytteisten kommenttien määrä kehittyi Facebookissa ja Twitterissä eduskuntavaalien 2019 ja 2023 välillä. Tutkimuskohteeksi valikoituivat puoluejohtajat, jotka edustavat sosiaalisessa mediassa huomattavalla tavalla puolueitaan ja suomalaisessa politiikassa tyypillisiä identiteettejä. Tarkempi tutkimus keskittyi juuri puoluejohtajien tekemien postausten keräämiin kommentteihin, jotka ovat hedelmällistä aineistoa poliittista keskustelua analysoitaessa.

Twitterissä volyymi kasvoi huolestuttavaan suuntaan, ja etenkin vaalikeväänä vallassa olleiden hallituspuolueiden (SDP, vihreät, vasemmisto, keskusta, RKP) puheenjohtajat saivat osakseen negatiivisia kommentteja olan takaa.

Vaalikeväät olivat Facebookin osalta huomattavan samanlaiset, ja positiivisten kommenttien määrä oli yllättävänkin suuri: moderointiominaisuudet pystyvät selvästi rajoittamaan negatiivisinta keskustelua. Twitterissä volyymi kasvoi huolestuttavaan suuntaan, ja etenkin vaalikeväänä vallassa olleiden hallituspuolueiden (SDP, vihreät, vasemmisto, keskusta, RKP) puheenjohtajat saivat osakseen negatiivisia kommentteja olan takaa. Kokonaisuudessaan Twitterin kommenttimäärä kasvoi seitsenkertaiseksi vaalivuosien välillä, mikä kertoo toisaalta omaa tarinaansa siitä, että Twitter itsessään koki suuria muutoksia.

Keskustelun tulehtuminen ja kansakunnan jakautuminen eivät siis ole tuulesta temmattuja huolia – ainakaan, jos seuraa aktiivisesti sosiaalista mediaa.

Tulokset asettuvatkin suomalaisessa kontekstissa mielenkiintoiseen valoon. Vuoden 2019 Eduskuntavaalitutkimuksen (Isotalo ym. 2020) sekä Daniel Kaweckin (2022) artikkelin tulokset kertovat, että poliittinen polarisaatio on pysynyt varsin maltillisena Suomessa, verrattuna vaikkapa muihin Euroopan maihin. Sosiaalisen median osuutta polarisaatiokehyksessä ei Suomessa ole juurikaan tutkittu, mutta viime kevään eduskuntavaalit alleviivasivat aiheen tärkeyttä. Petteri Orpon hallituksen aloitettua toimintansa polarisaatio ja kansan jakautumisen syventyminen nousivat kuumaksi keskustelunaiheeksi kahvipöydissä, niin analogisissa kuin digitaalisissa tiloissa. Orpon hallituksen riitaisa alkutaival on todistanut polarisaation olevan ainakin näennäisesti perinteistä vasemmisto-oikeisto ja hallitus-oppositio-asetelmaa mukailevaa, myös sosiaalisen median keskusteluja seuratessa.

Onkin hyvin tärkeää, että sosiaalisen median rooliin kiinnitetään jatkossa entistä tarkempaa huomiota: politiikkaa ei tehdä pelkästään eduskunnassa, vaan somen poliittisen keskustelun sävyt ja tunteet vaikuttavat myös maailmaan ympärillään.

Etenkin somessa sosiaalinen identiteetti on tuntunut nousevan yhä suuremmaksi vedenjakajaksi. Poliittisten kantojen sijaan keskustelu kääntyy ennemmin taisteluun siitä, onko oikeassa vihervasemmisto vai laitaoikeisto; nähdäkseni kehitys vastaa huomattavan suuresti juuri affektiivista polarisaatiota.

Affektiivisuus ja tunnepitoinen ilmaisu ovat muodostuneet keskeiseksi politiikasta keskusteltaessa, ja etenkin somessa sosiaalinen identiteetti on tuntunut nousevan yhä suuremmaksi vedenjakajaksi. Poliittisten kantojen sijaan keskustelu kääntyy ennemmin taisteluun siitä, onko oikeassa vihervasemmisto vai laitaoikeisto; nähdäkseni kehitys vastaa huomattavan suuresti juuri affektiivista polarisaatiota. Tätä jakoa nähdään hetki hetkellä enemmän, ja esimerkiksi SDP on päättänyt eurovaalikampanjassaan nostaa kirjaimellisesti laitaoikeiston vastustamisen kärkiteemakseen. Muuten eurovaalikampanjointi on ollut perinteisen rauhallista, vaikka jakolinjoista ja Suomen positiosta EU:ssa on keskusteltu kenties aiempaa enemmän.

Esimerkiksi SDP on päättänyt eurovaalikampanjassaan nostaa kirjaimellisesti laitaoikeiston vastustamisen kärkiteemakseen.

Sometutkimuksessa tulkinta voi viedä vain tiettyyn pisteeseen asti, ja nykytilanteen selvittäminen affektiivisuuden osalta vaatisi kyselyaineistoja ja ihmisten omien kantojen selvittämistä tulkinnallisen kommenttien analysoimisen sijaan. Oma tutkimukseni kuitenkin osoittaa vähintään keskustelun sävyn muuttuneen kärjekkäämpään suuntaan, vähintään poliittisten keskustelijoiden suosiossa olevassa X:ssä (entisessä Twitterissä). Polarisaatiota ja somea pohtiessa on hyvä muistaa, että moni asia kärjistyy kasvokkaisen vuorovaikutuksen puuttuessa. Toista kunnioittava ja yhteisymmärrykseen pyrkivä viestintä on demokratian kulmakivi, eikä sosiaalisen median tulisi olla poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Kirjoittajan kuva: Arttu Timonen

Kirjallisuus

Barberá, P., Jost, J. T., Nagler, J., Tucker, J. A., & Bonneau, R. (2015). Tweeting From Left to Right: Is Online Political Communication More Than an Echo Chamber? Psychological Science, 26(10), 1531–1542. https://doi.org/10.1177/0956797615594620

Borg, S., Kestilä-Kekkonen, E. & Wass, H. (Ed.). (2020). Politiikan ilmastonmuutos: Eduskuntavaalitutkimus 2019. Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita.

Cinelli, M., de Francisci Morales, G., Galeazzi, A., Quattrociocchi, W., & Starnini, M. (2021). The echo chamber effect on social media. Proceedings of the National Academy of Sciences – PNAS, 118(9). https://doi.org/10.1073/pnas.2023301118

Fine, J. A., & Hunt, M. F. (2021). Negativity and Elite Message Diffusion on Social Media. Political Behavior. https://doi.org/10.1007/s11109-021-09740-8

Isotalo, V., Söderlund, P. & von Schoultz, Å. (2020). Polarisoituuko politiikka Suomessa? Puolueiden äänestäjäkuntien arvosiirtymät 2003–2019. Teoksessa Borg, S., Kestilä-Kekkonen, E. & Wass, H. (Ed.). (2020). Politiikan ilmastonmuutos: Eduskuntavaalitutkimus 2019. Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita.

Iyengar, S., Lelkes, Y., Levendusky, M., Malhotra, N., & Westwood, S. J. (2019). The Origins and Consequences of Affective Polarization in the United States. Annual Review of Political Science, 22(1), 129–146. https://doi.org/10.1146/annurev-polisci-051117-073034

Kawecki, D. (2022). End of consensus? Ideology, partisan identity, and affective polarization in Finland 2003–2019. Scandinavian Political Studies, 45(4), 478–503. https://doi.org/10.1111/1467-9477.12238

Nordbrandt, M. (2023). Affective polarization in the digital age: Testing the direction of the relationship between social media and users’ feelings for out-group parties. New Media & Society, 25(12), 3392–3411. https://doi.org/10.1177/14614448211044393

Tajfel, H. (1978). Differentiation between social groups : studies in the social psychology of intergroup relations. Academic Press.