Puhe menetetystä sukupolvesta ei tee oikeutta nuorten aikuisten koronakokemuksille

Nuori aikuisuus on nuorisotutkimuksen käsite, joka viittaa teini-iän ja aikuisuuden väliin sijoittuvaan erityiseen elämänvaiheeseen. Siihen liitettyjä piirteitä ovat muun muassa muutokset, kokeilut, elämyshakuisuus ja vapaus (Arnett 2000). Vaikka käsitteen osuvuudesta on kiistelty, on selvää, että 2020-luvun alun maailmanlaajuisen koronapandemian olosuhteet olivat ristiriidassa tätä elämänvaihetta koskevien dynaamisten mielikuvien kanssa. Kodin sisäpuolelle eristäytyminen ei vastaa kuvaa nuorten aikuisten hektisestä ja sosiaalisesti aktiivisesta elämästä.

Julkisissa keskusteluissa koronapandemiasta on puhuttu usein nuoria vakavasti ja peruuttamattomasti vaurioittaneena kriisinä. Sitoessaan nuoret kotiin sen on nähty estäneen nuorten kiinnittymistä yhteiskuntaan. Tällainen ajattelu tulee esiin muun muassa viittauksissa korona-ajan nuoriin menetettynä sukupolvena. Asiantuntijat ovat korostaneet, että koronakriisin tuhoja hoidetaan nuorten osalta vielä pitkään.

Kuitenkin monelle nuorelle aikuiselle koronapandemia oli menetysten rinnalla – ja toisinaan niiden sijaan – tärkeää oman yhteiskuntasuhteen ja maailmankuvan pohtimisen aikaa. Tämä käy ilmi Elämää korona-ajassa -kirjastamme, jossa analysoimme nuorten aikuisten kokemuksia pandemiasta ja rajoitustoimenpiteistä heidän itsensä sanoittamina.

Kirja pohjautuu 84:n 18-30-vuotiaan nuoren aikuisen kertomuksiin elämästään koronapandemian aikana vuosina 2020-2022.  Suurin osa kirjan nuorista aikuisista osallistui tutkijaryhmämme tekemiin elämänkulullisiin yksilöhaastatteluihin. Osaa olimme haastatelleet pitkittäisasetelmassa jo ennen pandemian alkamista, useampiakin kertoja. Lisäksi tavoitimme kirjaamme nuoria aikuisia vaikuttamispalvelu Digiraadin kautta (https://digiraati.fi/). Kaikkiaan kirjan analyyseissa on hyödynnetty 146 nuoren aikuisen haastattelua ja 11 Digiraatikeskusteluun osallistuneen nuoren keskusteluja.

Eriarvoistuminen näkyi kokemuksissa

Kirjaan osallistui nuoria aikuisia monenlaisista sosiaalisista taustoista. Osa heistä opiskeli yliopistoissa ja korkeakouluissa. Mukana oli kausityöläisiä, työn ja koulutuksen ulkopuolella tai sen reunamilla olleita sekä pakolais- ja maahanmuuttotaustaisia nuoria aikuisia. Osa oli itsellisiä ja pärjääviä, osa taas oli tarvinnut yhteiskunnan tukea erilaisiin itsenäistymisen kysymyksiin asumisesta, sosiaalisiin suhteisiin tai opintoihin jo ennen pandemian puhkeamista.

Kirjamme tekee näkyväksi, että nuorten aikuisten lähtökohdat kohdata koronapandemian kaltainen maailmanlaajuinen kriisi vaihtelivat. Hyvinvointivaltion palvelut ovat rapautuneet ja eriarvoisuus lisääntynyt niin Suomessa kuin muualla (Autto 2023; Fahmy 2017). Pandemia kietoutui yhteen tämän pidempiaikaisen kehityksen kanssa. Siksi nuorilla aikuisilla oli vaihtelevasti voimavaroja ja resursseja sopeutua eristettyyn elämään ja löytää mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä sosiaalisesti rajoitetuissa arjen olosuhteissa, joiden päättymisestä ei ollut tietoa.

Hyvinvointivaltion palvelut ovat rapautuneet ja eriarvoisuus lisääntynyt niin Suomessa kuin muualla (Autto 2023; Fahmy 2017). Pandemia kietoutui yhteen tämän pidempiaikaisen kehityksen kanssa.

Vaikka korona aiheutti kaikille kirjassa mukana olleille vähintään jonkinlaisia hankaluuksia, niiden intensiteetti vaihteli huomattavasti nuorten aikuisten taustojen ja elinolosuhteiden mukaisesti (myös Klinenberg 2024).  Jos elämä oli ollut tasapainossa ennen koronaa, taloustilanne kunnossa ja sosiaaliset suhteet toimivia, rajoitustoimenpiteiden vaikutukset eivät olleet kovin haavoittavia.  Toisaalta osalle kirjaan osallistuneista oli kasaantunut monenlaisia vaikeuksia jo ennen pandemian alkamista. Heidän kokemustensa taustalla oli havaittavissa yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja taloudellisia vaikeuksia sekä yhteiskuntaan kuulumattomuuden kokemuksia.

Kirjaan perusteella on selvää, että pandemia-ajan yhteiskunta ei pystynyt tukemaan kaikkien nuorten hyvinvointia. Osa haavoittavissa elämäntilanteissa eläneistä nuorista aikuisista koki jääneensä eristyksiin pandemian pitkittyessä. Heidän kertomuksistaan muotoutuva kuva päivittäisestä elämästä piirtyi ahdistavana ja yksinäisenä. Usein heidän sosiaaliset suhteensa olivat olleet jo lähtökohtaisesti hauraita, ja elämässä kannatelleet kontaktit olivat loppuneet koronan myötä. Tämä heikensi uskoa omiin mahdollisuuksiin selvitä eristetyssä arjessa.  Osa nuorista aikuisista koki, ettei heidän tarvitsemiaan palveluja ollut saatavilla tai niiden saaminen vaikeutui huomattavasti pandemian myötä.  Joillakin eristäytynyt elämä yhdistyneenä muihin vaikeuksiin ja heille tärkeiden palvelujen katkeamiseen oli johtanut äärimmäisiin ratkaisuihin, kuten itsemurhayrityksiin.

Korona-aika merkitsi rauhaa

Pandemia ja rajoitustoimenpiteet olivat aiheuttaneet kärsimystä, mutta toisaalta lähes kaikki kirjaan haastatellut nuoret aikuiset kertoivat myös myönteistä vaikutuksista, ja osa oli alkanut koronan myötä kukoistaa aivan uudella tavalla (myös Davies 2022, 344-347).

Monille oli tärkeää olla vastuullisia kansalaisia, jotka sopeutuvat määräyksiin, tinkivät omista tarpeistaan, suojelevat itseään ja muita sekä osallistuvat pandemiatilanteen yhteiskunnalliseen ratkaisemiseen. Moni nuori koki, että koronan ja poikkeusolojen myötä heillä oli enemmän aikaa läheisille, perheille, luonnossa oleskelulle ja itsensä hoitamiselle.

Myös digitaalisten välineiden käyttö oli luonut monille uudenlaisia mahdollisuuksia yhdessäoloon. Osa koki voivansa suunnitella asumisjärjestelyjä sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista aikaisempaa vapaammin, kun teknologiset ratkaisut mahdollistivat etätyön.

Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olleet kokivat voivansa kerrankin tuntea olevansa arvostettuja kansalaisia, jotka osaavat elää eristettyä elämää ja olla luvan kanssa introverttejä.

Usea nuori aikuinen kertoi koronan merkinneen itselleen uudenlaista rauhallista elämäntahtia, kun ei tarvinnut juosta oravanpyörässä, osallistua aktivointitoimenpiteisiin, kokea hoputusta ja painostusta. Pandemia-aika tarkoitti myös armollisuutta, lepoa ja mahdollisuutta keskittyä itselle tärkeisiin asioihin, kuten harrastuksiin ja vapaa-ajan aktiviteetteihin. Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olleet kokivat voivansa kerrankin tuntea olevansa arvostettuja kansalaisia, jotka osaavat elää eristettyä elämää ja olla luvan kanssa introverttejä.

Korona-aika inspiroi nuorten aikuisten yhteiskunnallista ajattelua

Korona-ajan pysähtyneisyys loi otollisen ilmapiirin uudenlaisille ja radikaaleille ajatuksille hyvästä, yhdenvertaisesta ja kohtuullisesta elämästä. Monet kirjaan osallistuneista pohtivat, mikä on merkityksellistä elämässä ja mikä vähemmän tärkeää. Useat miettivät maapallon tulevaisuutta ja ekologisia kysymyksiä. Kotiin eristäytyminen inspiroi osan vaikuttamaan yhteiskunnassa itselleen uusin tavoin (Isin 2008); jotkut osallistuivat keskusteluihin sosiaalisessa mediassa, toiset tekivät punnittuja ekologisia kulutusvalintoja.

Uusliberalistinen ja yksilökeskeinen ajattelu sai korona-aikana kolauksen, ja eristyksissä oleminen kyseenalaisti pandemiaa edeltäneen tehokkuutta ja kuluttamista korostaneen uusliberalistisen elämänmuodon. Markkinat eivät ratkaissetkaan ongelmia, vaan valtioita tarvittiin apuun ja pelastajaksi. Muiden ihmisten tavoin nuoret aikuiset kokivat, että vihdoinkin ihmiskunta näyttää oppivan ottamaan vakavasti sitä uhkaavat kehityskulut ja tekemään jotain ongelmille. Moni koki, että nyt voisi olla mahdollista kääntää maailman suunta kohti parempaa, kestävämpää ja toiveikkaampaa tulevaisuutta.

Pandemian aikana merkittävä osa ihmisistä ei ollut kiinnostuneita palaamaan pandemiaa edeltäneeseen kiireiseen arkeen, ja osa ihmisistä kertoi maailman sulkeutumisen tuoneen heidän elämäänsä hyviä asioita, kuten parantuneet suhteet läheisiin.

Havaintoja korona-ajan muutospotentiaalista on tehty muissakin tutkimuksissa (mm. Davies 2022, 345). Pandemian aikana merkittävä osa ihmisistä ei ollut kiinnostuneita palaamaan pandemiaa edeltäneeseen kiireiseen arkeen, ja osa ihmisistä kertoi maailman sulkeutumisen tuoneen heidän elämäänsä hyviä asioita, kuten parantuneet suhteet läheisiin. Elämässä merkitykselliset asiat kirkastuivat, monet ajattelivat perustavanlaatuisia kysymyksiä, kuten hyvää elämää. Ekologinen tietoisuus lisääntyi ja ihmiset kokivat olevansa lähempänä luontoa.

Tutkimukseemme osallistuneille nuorille aikuisille pysähtyminen tarkoitti mahdollisuutta pohtia, millaista elämää he haluavat elää, mikä on heille mielekäs työn ja vapaa-ajan suhde, missä he haluavat asua ja keitä ovat tärkeät ihmiset, joiden kanssa he haluavat jakaa arkensa ja elämänsä.

Mikä muuttui, vai muuttuiko mikään?

On paradoksaalista, että vasta pandemian kaltainen pysähtyneisyys mahdollisti maailmantilanteen ja ihmiskunnan eksistentiaalisten kysymysten syvällisen reflektoinnin. Myös pandemian keskellä eläneet nuoret aikuiset olivat ainakin varovaisen toiveikkaita ihmiskunnan mahdollisuuksista oppia virheistään ja ottaa uusi kurssi kohti kestävää tulevaisuutta. Koronan jäätyä taakse voi kysyä, mitä tästä on jäänyt käteen ja olemmeko oppineet jotain. Vai olemmeko palanneet takaisin pandemiaa edeltäneeseen normaaliin, hetkiseen ja kuluttavaan elämäntapaan?

Ikävä kyllä koronan aikana hennosti virinnyt toiveikkuus näyttää väistyneen uusien yhteiskunnallisten ja globaalien kriisien vallattua tietoisuuden. Yleinen mieliala vaikuttaa melankoliselta ja pelkojen sävyttämältä (Braidotti 2024, 35). Käynnissä olevien sotien ja geopoliittisten jännitteiden myötä mitaristinen ilmapiiri on vahvistunut. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet eivät enää ole itsestäänselvyyksiä; niiden sijaan autoritaarinen kansallismielisyys ja populismi on vetovoimaista. Ilmastonmuutos ja luontokato uhkaavat yhä vakavammin ihmiskunnan tulevaisuutta ja koko ekosysteemin olemassaoloa, mutta samaan aikaan näiden ilmiöiden faktuaalisuudesta kiistellään.

Korona merkitsi monille nuorille aikuisille mahdollisuutta pysähtyä niin oman elämän kuin maailman tulevaisuuden kysymysten äärelle. Moni pohti hyvän elämän kysymyksiä sekä kestävän ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden edellytyksiä. Tällaisille pysähtymisen hetkille olisi tärkeä raivata tilaa myös pandemian jälkeen yhteiskunnassa ja nuoria ympäröivässä instituutioissa, kuten koulutuksessa ja palveluissa. Nuorilla ja nuorilla aikuisilla on painavaa sanottavaa ja merkittäviä kestävän tulevaisuuden visioita, jos heitä halutaan kuunnella ja kuunteluun on aikaa.

Lähteet:

Autto, Janne (2023, toim.) Talouskuri tuli Suomeen. Tampere: Vastapaino.

Braidotti, Rosi (2024) Tieto ihmisen jälkeen. Tampere: Niin & Näin.

Davies, James (2022) Sedatad. How Modern Capitalism Created Our Mental Health Crisis. Lontoo: Atlantic Books.

Fahmy, Eldin (2017) Youth Poverty and Social Exclusion in the UK. Kirjassa Shane Blackman & Ruth Rogers (toim.) Youth Marginality in Britain. Contemporary Studies of Austerity. Bristol & Chicago: Policy Press, 43-64.

Honkatukia, Päivi, Kallio, Jenni & Määttä, Mirja (2024, toim.) Elämää korona-ajassa. Poikkeusolot nuorten aikuisten kokemana. Tampere: Vastapaino.

Isin, Engin (2008) Theorizing Acts of Citizenship. Teoksessa Engin F. Isin & Greg M. Nielsen (toim.) Acts of Citizenship. London: Zed Books, 15-43.

Klinenberg, Eric (2024) 2020. One City, Seven People, and the Year Everything Changed. New York: Alfred A. Knopfh.