Maailma on muuttunut aiempaa ennakoimattomammaksi. Yksittäiset kriisit haastavat päätöksentekijöitä ja luovat kansalaisten keskuuteen hämmennystä, mutta kriisien yhteisvaikutuksesta syntyvä epätietoisuus on kertaluokkaa suurempaa. Koronapandemia ja muut terveyskriisit, geopoliittisten jännitteiden kiristyminen sekä ilmaston lämpeneminen ja luontokato ovat muovanneet arjestamme epävarmuuden sävyttämää.
Sen lisäksi, että kriisit uhkaavat ihmisten hyvinvointia ja pahimmillaan kaikkea elämää, kriiseillä on aina myös episteeminen ulottuvuutensa. Tämä näkyy erityisesti kahdella tavalla. Ensinnäkin kriisit tarjoavat areenan sekä vahingossa jaettavalle misinformaatiolle että tietoisesti levitettävälle disinformaatiolle. Kriisit ovat valeuutisten ja erilaisten salaliittoteorioiden kulta-aikaa – jopa siinä määrin, että ne eivät aina tarvitse edes ’teoriaksi’ kutsuttua kehikkoa levitäkseen. Vanha sananlaskukin tietää, että ”valhe matkustaa puolimaailmaa siinä ajassa, kun totuus vasta vetää housuja jalkaansa.”
Yoval Noah Hararin (2024) mukaan kärsimme informaatiosaasteesta, joka vetää vertoja ilmansaasteille. Informaatiotilan saastuminen on yhdistetty julkishallinnon päätöksentekokyvyn heikkenemiseen (Koistinen ym. 2024) ja monet näkevät kehityksessä uhkia myös demokratialle (esim. Herzog 2024).
Kriisissä kaikkein merkittävimmät päätökset tehdään melko ohuin tiedoin.
Toiseksi kriisinaikaista päätöksentekoa voidaan luonnehtia tietämättömyydessä tarpomiseksi. Päätöksiä tehdään aina ajassa, mutta ne kohdistuvat tulevaisuuteen, josta kukaan ei voi olla varma. Kriiseissä aika ’tiivistyy’ ja päätöksenteon odotetaan olevan normaalioloja nopeatempoisempaa (Sorsa ym. 2023). Yhtälö on pirullinen ja siksi voidaankin esittää oheisen kuvion mukaisesti, että kriisissä kaikkein merkittävimmät päätökset tehdään melko ohuin tiedoin. Päätösten merkittävyydellä tarkoitetaan valintoja, jotka rajaavat jatkossa tarjolla olevia vaihtoehtoja. Ajan myötä tiedon määrä lisääntyy ja laatu paranee, mutta samalla avoinna olevien valintojen merkitys pienenee. Seurauksena on tietämättömyyden esirippu, joka näyttäytyy kuiluna tehtävässä tarvittavan tiedon ja olemassa olevan tiedon välillä.
Kuvio 1. Tietämättömyyden esirippu (mukaillen Moensted 2006).
Tietämättömyyden esirippu ruokkii polkuriippuvuutta eli kehitystä, jossa aiemmin tehdyt valinnat vaikuttavat siihen, mitä voidaan myöhemmin valita.
Polkuriippuvuuden syitä on monia, mutta yksi merkittävimmistä on se, että merkittäviin päätöksiin ladataan usein paljon poliittista pääomaa. Niistä kiinni pitämisen arvellaan edustavan päättäväisyyttä, kun taas aiemmin päätetystä peruuttaminen saatetaan tulkita epäröinniksi. Tämä voi pahimmillaan nakertaa päätöksentekijän poliittista uskottavuutta. Polkuriippuvuutta aiheuttavat myös vakiintuneet toimintatavat. Olemme taipuvaisia turvautumaan sekä yksilöinä että yhteisöinä tutuiksi kokemaamme toimintaan. Kaikki muutosjohtamisen kanssa tekemisissä olevat tietävät, että muutoksen torjuminen on aina sen toteuttamista helpompaa. Poliittisten ja toiminnallisten syiden ohella polkuriippuvuutta syntyy myös kognitiivisten vinoumien vuoksi. Näin siksi, että olemme persoja informaatiolle, joka sopii maailmankuvaamme ja torjumme asioita, jotka uhkaavat sitä.
Koronakriisissä poliittiset, toiminnalliset ja kognitiiviset tekijät näkyivät monissa päätöksentekoprosesseissa. Esimerkiksi perustuslakiin perustuva tulkinta hallituksen vastuusta turvata kansalaistensa hyvinvointi muuttui päätöksentekijöiden pöydällä uudenlaiseksi lainsäädännöksi, jonka tavoitteena oli suojella väestön henkeä ja estää koronavirusperäisten kuolemien ehkäiseminen siinä määrin kuin suinkin mahdollista (oikeuskansleri 2021). Ottamatta kantaa tavoitteeseen itsessään, voidaan kuitenkin sanoa, että kysymys oli keskeisestä linjanvedosta, joka rajasi merkittävistä sen jälkeen valittavissa olevia vaihtoehtoja. Samoin esimerkiksi kouluja pidettiin suljettuina ja lasten harrastuksia rajoitettiin vielä sen jälkeen, kun tutkimustieto osoitti, että lapset eivät muista virustaudeista poiketen olekaan erityisen merkittäviä taudinlevittäjiä (THL 2021).
On hyvä muistaa, että koronakriisissäkin ratkaisuja tehtiin aina kulloisenkin tiedon varassa. Retrospektiivisesti tarkasteltuna on melko selvää, että toisinkin olisi voitu toimia, mutta tällöin syyllistymme Veikko Huovisen fiktiivisen romaanihenkilön Konsta Pylkkäsen muotoilemaan jälkiviisauteen, joka edusti Pylkkäselle kaikkein ’imelintä’ viisauden lajia.
Vaikka tieto ja tietämättömyys asettuvatkin intuitiivisesti toistensa vastakohdiksi, useat tutkijat ovat muistuttaneet, että kumpaakaan ei ole olemassa ilman toista (esim. Rubio & Baert 2012, Lindsey 2014, DeNicola 2018, Jalonen 2024). Tietämättömyyden esirippua tuskin voidaan poistaa, mutta voiko sitä edes raottaa? Tai kuten Pylkkänen asian muotoilee: voimmeko kuvitella tapahtumat sikseen elävästi, että kun ne kerran tapahtuvat, ovat reitit selvät? Tulevaa on vaikea kuvitella, mutta tietämättömyyttä aiheuttavia ongelmia on sen sijaan mahdollista jäsentää niiden vaikeusasteen mukaan.
Tulevaa on vaikea kuvitella, mutta tietämättömyyttä aiheuttavia ongelmia on sen sijaan mahdollista jäsentää niiden vaikeusasteen mukaan.
Michael Zackia (2001) mukaillen voimme erottaa neljänlaisia tiedollisia ongelmia.
Helpoimmassa päässä ovat epävarmuutena ilmenevät ongelmat, jotka juontuvat tosiasioita koskevan informaation puutteesta. Kysymys on ongelmasta, johon on olemassa eri toimijoiden kiistattomasti hyväksymä oikea vastaus. Esimerkiksi koronakriisin yhteydessä kysyttiin, paljonko on varastossa maskeja ja muita suojavarusteita. Vaikka vastausta ei aina tiedettykään, kukaan tuskin kuitenkaan kiisti, etteikö sellainen olisi pitänyt löytyä.
Monimutkaisuus on piirun verran hankalampaa, sillä se syntyy asiantilojen tai ilmiöiden välisistä kytköksistä. Miten Covid-19-potilaiden hoitaminen vaikuttaa muiden potilaiden hoitamiseen?
Epäselvyys merkitsee asiantilan tai ilmiön tulkintavaikeutta siksi, että ollaan tekemisissä sellaisten asioiden kanssa, joista ei ole kokemusta. Koronakriisissä pähkäiltiin useaan otteeseen sitä, millaisia sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia vaikutuksia yhteiskunnan eri toimintojen sulkemisesta tai rajoittamisesta seuraa.
Vaikeimmat ongelmat näyttäytyvät monitulkintaisuutena. Nimensä mukaisesti ne ovat ongelmia, joihin on olemassa useita ja tyypillisesti keskenään ristiriitaisia tulkintoja, kuten kuinka monta kuollutta on hyväksyttävissä yhteiskunnan aukipitämisen nimissä.
Tietämättömyyden purkaminen neljään eri osatekijään ei ole Konsta Pylkkäsen ylistämää ’kaukoviisautta’, mutta ehkäpä kuitenkin askel siihen suuntaan, että tiedämme vastaisuudessa uuden edessä, millaisten ongelmien kanssa oikeastaan olemmekaan tekemisissä.
Kirjoitus on osa Strategisen tutkimuksen neuvoston Pandemic-ohjelmasta rahoitettua Welgo-hanketta. Pandemics-ohjelman keskeiset opit on koottu tähän raporttiin.
Lähteet
DeNicola, D. (2018). Understanding Ignorance. The Surprising Impact of What We Don’t Know. Cambridge, MA: MIT Press.
Harari, Y. N. (2024). Nexus: A Brief History of Information Networks from the Stone Age to AI. London: Benguin Books.
Herzog, L. (2024). Citizen Knowledge – Markets, Experts, and the Infrastructure of Democracy. Oxford: Oxford University Press.
Jalonen, H. (2024). Ignorance in organisations – A systematic literature review. Management Review Quarterly, 74(2), 909–950.
Koistinen, P., Sommarberg, S. & Sederholm, T. (2024). Viranomaisten velvollisuus ja mahdollisuudet oikaista virheellistä tietoa. Informaatiotutkimus, 43(1–2), 36–57.
McGoey, L. (2014). An Introduction to the Sociology of Ignorance. Essays on the Limits of Knowing. London: Routledge.
Moensted, M. (2006) High-tech, uncertainty and innovation: the opportunity for high-tech entrepreneurship. Teoksessa Bernansconi, M., Harris, S. & Moensted (toim.) High-tech Entrepreneurship. Managing Innovation, Variety and Uncertainty, 15–32. London: Routledge.
Oikeuskansleri (2021). Oikeuskanslerin rooli lakiesitysten laillisuusvalvonnassa covid-19-epidemiassa. Luettavissa https://oikeuskansleri.fi/-/lakiesitysten-laillisuusvalvonta-covid-19-epidemiassa
Rubio, F. D. & Baert, P. (2012). The Politics of Knowledge. London: Routledge.
Sorsa, V-P., Jalonen, H. & Uusikylä, P. (2023). Informaatioresilienssi kriisitilanteiden päätöksenteossa – koronapandemian opetukset. Luettavissa https://welgo.fi/wp-content/uploads/2023/05/WELGO-Politiikkasuositus-Informaatioresilienssi.pdf
THL (2021). Korona aiheuttaa alle 12-vuotiaille yleensä lievän tai oireettoman taudin – aikuisten rokottaminen suojaa myös lapsia. Luettavissa https://thl.fi/-/korona-aiheuttaa-alle-12-vuotiaille-yleensa-lievan-tai-oireettoman-taudin-aikuisten-rokottaminen-suojaa-myos-lapsia?redirect=%2Ffi%2Fweb%2Flapset-nuoret-ja-perheet%3Fp_p_col_pos%3D3
Zack, M.H. (2001). If managing knowledge is the solution, then what’s the problem? In
Malhotra, Y. (ed.) Knowledge Management and Business Model Innovation, 16–36. London: Idea Group Publishing.
