Vaikka sinkkuus on yleistynyt ja perheet monimuotoistuneet, elämme edelleen parisuhdenormatiivisessa yhteiskunnassa, jossa parisuhdestatus voi vaikuttaa uskomuksiin yksilön kelpoisuudesta. Esimerkiksi vuoden 2024 Perhebarometri Tahdotko? Suomalaisten parisuhteet, sinkkuus ja seksielämä osoittaa parisuhteen olevan yhä merkittävän haluttu, sillä jopa 82 % sinkkuina elävistä vastaajista toivoi löytävänsä parisuhteen. Parisuhdekeskeisyys näkyy vahvasti myös aikamme kertomuksissa, kuten tositelevision lukuisissa deittailuohjelmissa, joissa päämääränä on yleensä edelleen heteroparisuhteen muodostaminen, joskus jopa perinteinen avioliitto.
Esimerkiksi Ensitreffit alttarilla seuraa ensitapaamisella avioituvien naisen ja miehen häämatkaa ja yhteiseloa. Jos kaikki ei suju ongelmitta, ohjelman asiantuntijaraati tulkitsee haasteet kommunikaatiovaikeuksiksi, jotka selätetään avoimella keskustelutyylillä. Parisuhdeoptimistinen formaatti painottaa yhteensopivuutta ja vuorovaikutustaitojen opiskelua, ja se kääntää nurin avioliittojuonen tapahtumajärjestyksen: ensin avioidutaan ja sitten yritetään rakastua. Formaatti poikkeaa valtavirrasta, sillä yleensä deittailuformaatit antavat suhteen edetä omalla painollaan tai korostavat ja rakentavat konflikteja yleisön sitouttamiseksi ja kiinnostavuuden lisäämiseksi.
Deittailuohjelmien runsauden ja suosion voi ajatella kuvastavan parinmuodostuksen vaikeutta ajassamme.
Unelmien poikamies, Maajussille morsian, Temptation Island, Kolmiodraama… Deittailuohjelmien runsauden ja suosion voi ajatella kuvastavan parinmuodostuksen vaikeutta ajassamme. Mediaesitykset ja sosiaalinen media tarjoavat runsaasti yksilötarinoita kumppanin löytämisen vaikeudesta. Tutkimuksessa on keskusteltu naisten ja miesten arvojen erkaantumisesta: naisista on tullut arvomaailmaltaan liberaalimpia samaan aikaan kun osa miehistä on muuttunut aiempaa konservatiivisemmiksi. Suomessakin on viime vuosina uutisoitu toistuvasti esimerkiksi nuorten miesten muuttumisesta aiempaa uskonnollisemmiksi.
Arvokuilusta on saatu ääriesimerkkejä marraskuussa 2024 Yhdysvalloissa Donald Trumpin tultua julistetuksi presidentinvaalien voittajaksi. Jotkut kannattajista approprioivat feministisen “my body, my choice” -sloganin muotoon “your body, my choice” ja väittivät mielenosoituksissa naisten olevan miesten omaisuutta. Vastareaktiona jotkut naiset julistautuivat osaksi miehiä ja heidän kanssa solmittuja parisuhteita boikotoivaa 4B-liikettä, ja osa leikkasi sanojensa vakuudeksi hiuksensa. Yli 600 miestä 1600-luvulla myrkyttäneestä Giulia Tofanasta tuli sosiaalisessa mediassa naisten vastarinnan symboli ja kostofantasian meemi, joka muistuttaa ruuanlaittajaksi pakottamisen seurauksista sekä naisten “tyrmäystippojen” mahdollisuudesta. “Your body, my choice” -sloganin lanseeranneen äärioikeistolaisen vaikuttajan Nick Fuentesin yhteystiedot vuodettiin nettiin nettiäärioikeiston pelottelutaktiikkaa imitoiden, ja Tiktokissa spekuloitiin hänen piilottelevan äitinsä kellarissa. Postauksissa toistuu lyhenne FAFO eli “fuck around, find out” – teoilla on seuraukset.
Diskursiivista taistelua sukupuolten välisen suhteen luonteesta käydään siis parhaillaan sosiaalisen median kollektiiveissa, mikä piirtää ainakin keskustelun ääripäät näkyviin.
Suomessa Tinderiä selaileva voi todeta, että miesten deittisovellusprofiilit täyttyvät kala- ja metsästyskuvista sekä toiveista, ettei nainen vain olisi feministi. Monet naiset puolestaan odottavat miehiltä huolella kirjoitettuja profiilitekstejä ja huoliteltua ulkonäköä. Sosiologisessa tutkimuksessa on todettu deittailusovellusten käytön muuttaneen parinmuodostusta: ihannekumppanin kriteeripohjainen etsiminen saattaa tehdä parimuodostuksesta rationaalista “kylmän intimiteetin” aluetta, jossa ei ole tilaa spontaanille rakastumiselle.
Ihannekumppanin kriteeripohjainen etsiminen saattaa tehdä parimuodostuksesta rationaalista “kylmän intimiteetin” aluetta, jossa ei ole tilaa spontaanille rakastumiselle.
2000-luvun länsimaisessa kertomustodellisuudessa rakastuminen on kuitenkin edelleen keskeinen ilmiö, joka synnyttää perinteisten romanssikertomusten lisäksi myös kriittisiä vastakertomuksia. Pokkariromanssi on ollut 2000-luvun Yhdysvalloissa suosituin kirjallisuudenlaji ja vuositasolla lähes 1,4 miljardin dollarin bisnes. Eskapistisenakin pidetty genre kuvaa rakastumista elämän keskeiset ongelmat ratkaisevana käännekohtana, jonka jälkeen kaikki on paremmin.
Heteronormatiivinen romanssigenre on kuitenkin alkanut viime vuosina moniarvoistua. Osa tekijöistä on alkanut luopua vain valkoisten ja keskiluokkaisten heteroiden kuvaamisesta ja luoda moniarvoisempia, kehollisesti ja sosiaalisesti moninaisempien yksilöiden rakastumiskertomuksia. Myös romanssin elokuvamuoto eli romanttinen komedia on edelleen suosittu 2010-luvulla tapahtuneesta notkahduksesta huolimatta, joskin elokuvia on alettu tehdä teatterien sijasta suoraan suoratoistopalveluihin.
Romanttisia komedioita ja romanttista kirjallisuutta on kuitenkin aiheellisesti myös syytetty haitallisten käsitysten rakentamisesta ja ylläpitämisestä. Romanttisten kertomusten keskellä elänyt saattaa jäsentää elämäänsä liiankin vaihtoehdottomasti romanssin ympärille: sinkun pitäisi löytää joku, johon rakastua. Rakastuminen kerronnallistuu helposti mallitarinaksi: Kaksi ihmistä kohtaa toisensa sekä suhdetta uhkaavia esteitä ja vastoinkäymisiä. Keskinäinen vetovoima ja yhteenkuuluvuuden tunne on kuitenkin niitä suurempi, ja rakastuminen johtaa parisuhteeseen.
Onnellinen rakkaus on tietystikin arvokas kokemus niille, jotka saavat sen kokea. Populaareista romanssikertomuksista on kuitenkin löydetty ongelmallisia piirteitä: ne saattavat esimerkiksi normalisoida vainoavaa tai omistushaluista käytöstä tai esittää vain tietynlaiset kehot ja mielet rakkauteen kelpaavina. Toisaalla julkista keskustelua ovat herättäneet anonyymien miesten some-ulostulot kumppaneihinsa kyllästymisestä, jonka taustatekijäksi spekuloidaan sosiaalisen median luomaa illuusiota mahdollisuuksista: Instagramin kaltaiset somet etualaistavat viehättävien ihmisten kuvia somesyötteisiin, jolloin ulkonäköpaineiden ohella some luo myös epärealistisia ulkonäköodotuksia kumppaneista. Elämme monenlaisten mediaesitysten ja puheavaruuksien keskellä, ja niiden ottaminen tutkimuskohteeksi on yksi tapa reagoida äänten kakofoniaan.
Parisuhteessa elämisestä ei sitten olekaan vastaavaa kulttuurista mallitarinaa, mitä esimerkiksi Elizabeth Sankey valittelee dokumentissaan Romantic comedy (2019). Avioliittokuvausten klassikot ovat pääasiassa epätyydyttävien tai kulissimaisten suhteiden kuvauksia, esimerkkeinä Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä (1941), Maria Jotunin Huojuva talo (1963) ja Ingmar Bergmanin ohjaama televisiosarja Scener ur ett äktenskap (1973, Kohtauksia eräästä avioliitosta). Chick lit luo kuitenkin leikillistä ja vertaistukenakin toimivaa kuvastoa seurustelusuhteen päättymiselle esimerkiksi lohturuuan syömisen ja ystäville tilittämisen kuvauksilla. Kumppani voi modernin kaupunkilaisnaisen elämässä vaihtua toistuvastikin, mutta ystävät pysyvät.
Toimittamamme artikkelikokoelma Romanssikertomukset 2000-luvulla. Parinmuodostuksen juonia ja murtumia kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa käsittelee näitä uuden vuosituhannen parinmuodostuskertomuksia toisilleen läheisten lajien transmediaalisena kenttänä, jossa samankaltaiset juonirakenteet saavat erilaisia muotoja eri mediumeissa. Perinteisten romanssikertomusten lisäksi analysoimme niihin kriittisesti reagoivia kertomustyyppejä, kuten chick litiä ja viettelykertomuksia, sekä television deittailuformaatteja ja tv-sarjaa Mad men.
Romanssikertomukset nojaavat myönteisiin tunteisiin ja mahdollistavat lukijalle turvallisen samastumisen, ja siksi esimerkiksi nuortendystopiat rakentavat usein toivoa paremmasta tulevaisuudesta romanssilopetuksilla. Yleisöille romanssikertomus voi toimia symbolisena resurssina, jonka kautta reflektoida omaa elämää ja saada turvan kokemuksia. Monet teokset kuitenkin myös kritisoivat kaavamaisia romanssijuonia. Esimerkiksi Pretty Woman -elokuvaa (1990) parodioiva Laura Gustafssonin romaani Huorasatu (2011) ottaa kriittistä etäisyyttä tuhkimotarinaa mukailevan elokuvan kuvaukseen seksityöntekijän ja liikemiehen romanssista.
Tietokonepeleissä romanssijuonet ovat verrattain harvinaisia ja kaavamaisiakin, mutta ne ovat yleistymässä ja monimuotoistumassa. Harry Potter -fanifiktiossa romanssijuonet ovat valtavirtaa, mutta niiden lomassa käsitellään nykyään usein myös feministisiä ja eettisiä kysymyksiä. Viettelykertomukset edustavat romanssin varjopuolta tarjotessaan rikkoutuvia unelmia romansseista, jotka ovatkin vain viettelijän tyhjiä lupauksia. Viettelemisen teema onkin noussut populaarikulttuurin keskiöön erityisesti tositelevision tirkistelevän silmän kautta. Eroottisessa romaanissa romanssin sijasta etualaistuu usein seksi. Eroottisessa kirjallisuudessa esimerkiksi kielellinen ja äänteellinen kohosteisuus voi liittyä seksin sopimuksellisuuden ja leikillisyyden aiheisiin ja tuottaa tulkinnallista ambivalenttiutta.
Kirjallisuustieteellä on paljon tärkeää sanottavaa meitä ympäröivästä kulttuurisesta todellisuudesta ja puheavaruudesta, joka merkityksellistää parinmuodostusta ja sen roolia ihmiselämän kulussa
Nähdäksemme kirjallisuustieteellä on paljon tärkeää sanottavaa meitä ympäröivästä kulttuurisesta todellisuudesta ja puheavaruudesta, joka merkityksellistää parinmuodostusta ja sen roolia ihmiselämän kulussa. Osa tunnistamistamme kertomustyypeistä juontuu antiikista asti ja kuljettaa siten mukanaan vuosituhantisia merkityskerrostumia ja arvolatauksia. Esimerkiksi chick lit on kuitenkin oman aikamme romanssin vastakertomus, jossa kuvataan kumppanin löytämisen vaikeutta ja ystävyyssuhteiden tärkeyttä elämänkulussa. Muiden tieteenalojen, kuten sosiologian, tuloksia hyödyntäessään kirjallisuustieteellinen tutkimus voi luoda kiinnostavan kuvan sosiaalisesta todellisuudesta sekä siihen eri tavoin kytkeytyvästä ja sitä osaltaan tuottavasta kertomustodellisuudesta.
