Intian valtameren tsunamista tulee 20 vuotta 26.12. 2024. Tsunami tappoi noin 230 000 ihmistä, joista suurin osa kuoli Indonesiassa, Intiassa, Thaimaassa ja Sri Lankassa. Länsimaissa media keskittyi tsunamin aikana ja sen jälkeen länsimaisten turistien kohtaloon, vaikka kuolleista suurin osa oli Intian valtameren valtioiden asukkaita.
Vielä pahemmin tsunamin peittoon jäivät Intian valtameren tsunamista kärsineiden yhteiskuntien sisäiset eriarvoisuudet, kuten paikallisten queer-yhteisöjen kohtalot.
Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa katastrofeja ja kriisien vaikutuksia on pohdittu jo pitkään sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten eriarvoisuuksien näkökulmista.
Tiedetään, että köyhyys on merkittävin riski kriiseissä, mutta riskejä on paljon muitakin, ja niiden analysointi ja hahmottaminen etukäteen auttaa hoitamaan kriisejä ihmisarvoisesti ja vahinkoa välttäen.
Tiedetään, että köyhyys on merkittävin riski kriiseissä, mutta riskejä on paljon muitakin, ja niiden analysointi ja hahmottaminen etukäteen auttaa hoitamaan kriisejä ihmisarvoisesti ja vahinkoa välttäen. Eri ihmisryhmien selviytymiskyky katastrofeista ja kriiseistä vaihtelee paljon. Köyhien selviytyminen on vaikeaa, vanhat ihmiset ja lapset kärsivät, väkivallan riski naisia ja vähemmistöjä kohtaan voi kasvaa kaaoksessa. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt.
Sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset syyt vaikuttavat ratkaisevasti mahdollisuuksiin löytää suojaa, jälleenrakentaa omaa yhteisöä ja ympäristöä. Queer-tutkijat ovat kiinnostuneita kriiseistä ja niiden hoitamisesta, koska kriisit vaikuttavat erityisellä tavalla sateenkaariyhteisöihin ja vähemmistöihin.
Suomen Queer-tutkimuksen seuran SQS-lehden tuore Queerit kriisit-teemanumero käsittelee queer-näkökulmasta erilaisia kriisejä ja katastrofeja, kuten vuoden 2004 tsunamia, koronapandemiaa ja Israelin miehitystä, sotaa ja kansanmurhaa Gazassa.
– Numero tavoittelee queer-tutkimuksen kontribuution näkyväksi tekemistä kriisien tutkimuksen kentällä, sanoo tutkija Marjaana Jauhola, joka on päätoimittanut teemanumeron kollegansa Jarmo Harri Jantusen kanssa.
Kriiseihin ja katastrofeihin liitettään Jauholan mukaan usein toiveita vähemmistöjen oikeuksien ja ongelmien esiin nousemisesta ja yhteiskunnan muuttumisesta, kun asiat palautuvat ennalleen. Kriisit voivat myös jäädä päälle ja pitkittyä, ja heikentää vähemmistöjen oikeuksia.
– Tosiasiassa, ikävä kyllä, kriisien jälkeen enemmänkin yhteiskuntien yli pyyhkii konservatiivinen aalto, joka ei ole riippuvainen kulttuurista, Jauhola sanoo.
Katastrofien jälkihoito voi olla tuhoisaa queer-yhteisöille maissa, joissa homoseksuaalisuutta ja sukupuolenkorjausprosesseja pidetään rikoksena ja sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta ei hyväksytä.
Monet yhteiskunnat järjestävät sosiaalipolitiikkaansa, tai humanitaariset toimijat hätäavun pääasiassa kaksinapaiseen sukupuoleen tai hetero-olettamaan pohjautuen.
– Katastrofeissa kaksinapaiset ja heteronormatiiviset oletukset tulevat näkyviin, Jauhola sanoo.
– Katastrofeissa kaksinapaiset ja heteronormatiiviset oletukset tulevat näkyviin, Jauhola sanoo.
Kun jotain odottamatonta tapahtuu, tulee yhteiskunnan heteronormatiivisuus ja muut oletukset esille.
– Katastrofien ja kriisien vaikutukset vahvistavat hetero- ja cis-normatiivisia rakenteita yhteiskunnassa ja syrjäyttävät edelleen vähemmistöjä. Esimerkiksi koronapandemiassa binääriset sukupuoli- ja perhemallit korostuivat, Jauhola sanoo.
20 vuotta sitten tapahtunut Intian valtameren maanjäristys ja tsunami oli yksi ensimmäisiä katastrofeja, jossa osa apujärjestöistä otti queer-näkökulman huomioon avustustyössään. Oxfam kiinnitti erityishuomiota Intian Tamil Nadussa siihen, miten hijrat jäivät katastrofiavun mekanismien ulkopuolelle. Hijrat ovat intialaisittain kolmanneksi sukupuoleksi ymmärretty vähemmistö, jolla on tärkeä rooli uskonnnollisissa seremonioissa. Heillä on erityinen status yhteiskunnassa, mutta status ei näy esimerkiksi toimeentulona.
– Hijrojen erityistarpeisiin esimerkiksi turvallisuudessa ei osattu vastata.
Myös Aceh Indonesiassa oli tuhoutunut pahoin tsunamin ja sitä edeltäneen aseellisen konfliktin jäljiltä. Jauhola itse on tutkinut queer-yhteisön tilannetta siellä vuoden 2004 jälkeen.
– Omassa tutkimuksessani Acehissa seurasin, miten paikalliset aktiivit pyrkivät esimerkiksi taiteella tuomaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kokemuksia esille, jotta jälleenrakennusapua suunnattaisiin myös esim. heidän erityiskokemuksiinsa köyhyydestä ja elämän haasteista.
Kriisit tuovat näkyviin yhteiskuntien olemassa olevat rakenteet hyvässä ja pahassa. Kriisit eriarvoistavat ihmisiä, ja queer-näkökulma tuo esiin kriisien eriarvoistavan luonteen.
Kriisit eriarvoistavat ihmisiä, ja queer-näkökulma tuo esiin kriisien eriarvoistavan luonteen.
Ympäristökatastrofit, aseelliset konfliktit sekä terveysriskejä aiheuttavat pandemiat ovat moninkertaistuneet viime vuosikymmenten aikana. Koronapandemia ja Ukrainan sota nostivat kriisit, katastrofit ja riskit median otsikoihin ja tutkimukseen. Vaikka globaalien megariskien analysointi on tärkeää, se toisintaa Jauholan mukaan katastrofi- ja riskitutkimuksen vinoumaa, eli keskittymistä poikkeuksellisuuteen ja yllättävyyteen.
Yhteiskuntatieteellinen tutkimus ja Queerit kriisit-teemanumero pyrkivät haastamaan ”luonnonkatastrofin” käsitettä ja tuomaan esiin kriisien yhteiskunnallisuuden, ja toisaalta ihmisen osuuden kriisien syntymisessä. Ilmastonmuutos hirmumyrskyineen ja tulvineen on hyvä esimerkki ongelmista, joiden syntyyn ihminen on vaikuttanut. Siksi luonnonkatastrofeina käsitellyt ja ymmärretyt tilanteet ovat myös, ja joissain tapauksissa ensisijaisesti, yhteiskunnallisia kriisejä. Monet kriisit syntyvät tai pahenevat myös esimerkiksi maankäytön ja rakentamisen virheistä.
– Mediassa katastrofit näyttäytyvät äkillisinä tapahtumina: hirmumyrskyt, maanjäristykset, tsunamit. On yhtäkkinen tapahtuma, jonka vuoksi ihmisille tapahtuu pahoja asioita: ihmiset menettävät kotinsa ja peltonsa, Jauhola sanoo.
Jauhola haluaa haastaa kriisikäsityksen yhtäkkisyyttä. Yhtäkkisenä kriisinä näyttäytyvä tapahtuma on usein pidempien, ensisijaisesti yhteiskunnallisten kehityskulkujen tulos, jonka vakavuuteen yhteiskunta voi vaikuttaa kriisin puhjettua omilla toimillaan.
Jauhola haluaa haastaa kriisikäsityksen yhtäkkisyyttä. Yhtäkkisenä kriisinä näyttäytyvä tapahtuma on usein pidempien, ensisijaisesti yhteiskunnallisten kehityskulkujen tulos, jonka vakavuuteen yhteiskunta voi vaikuttaa kriisin puhjettua omilla toimillaan.
Suomessa katastrofitutkimus on nuorta, ja sitä on tehty erityisesti sosiaalityössä Suomessa. Maailmalla ja erityisesti Yhdysvalloissa katastrofitutkimuksella on vuosikymmenten perinne. Queer-tutkimuksessa kriisinäkökulma on uusi, Jauhola kuvailee.
Esimerkiksi Jarmo Harri Jantusen ja Taina Järvenpään artikkeli sateenkaari-ihmisten koronapandemian ajalta osoittaa, että sateenkaari-ihmisten kokemukset erottuvat enemmistö kokemuksista. Esimerkiksi vertaistuen saamisen vaikeutuminen oli ongelma pandemian aikana, ja epänorminmukainen elämä ylipäätään törmäsi haasteisiin, kun ydinperheoletus dominoi pandemiapolitiikassa. Toisaalta vähemmistöstressi saattoi vähetä pandemian aikana.
”Tutkimuksemme valossa on selvää, että yhteiskunnan on pidettävä huolta, että resilienssiä synnyttäviä ja ylläpitäviä kokemuksia voidaan järjestää niillekin, joiden elämä ei kulje normien uomissa. Lisäksi resilienssiä on pyrittävä vahvistamaan nimenomaan ennen katastrofeja”, he kirjoittavat.
Jauhola sanoo, että tuore numero on käsitteenmäärittelyä ja terminologian vakiinnuttamista. Suurin osa tutkimuksesta raportoidaan englanniksi. Suomenkielinen käsitteistö on vielä kehittymässä ja vakiintumassa.
– Suomessa kriisitutkimusta tehdään laajasti eri tieteenaloilla, kuten kansainvälisessä politiikassa, rauhan- ja konfliktintutkimuksessa, sosiaalityössä, sukupuolentutkimuksessa sekä viestintä- ja kielentutkimuksessa.
