Libneen la yurid l-harb – Libanon ei halua sotaa – luki mainostauluissa eri puolilla Beirutin keskustaa keväällä 2024. Tuolloin Israelin pommi-iskut olivat koetelleet maan eteläosia jo kuukausien ajan, siitä asti, kun Hizbollah avasi Gazan ’tukirintaman’ 8. lokakuuta 2023, Hamasin iskua seuranneena päivänä.
Lokakuusta 2023 asti oli maassa käyty myös keskustelua Hizbollahin iskujen mahdollisista seurauksista ja painotettu, ettei kriisien keskellä pyristelevällä valtiolla ollut halua kantaa Hizbollahin ja Israelin välienselvittelyjen seurauksia. Suurin osa libanonilaisista ei halunnut sotaa.
Vuonna 1985 Israelin miehitystä vastustamaan perustettu Hizbollah, jumalan puolue, on kuitenkin olemassaolonsa aikana kasvanut niin merkittäväksi poliittiseksi ja sotilaalliseksi voimaksi, ettei valtiojohdolla ollut siihen saneluvaltaa. Libanonin virkaatekevä ulkoasiain- ja siirtolaisministeri Abdallah Bou Habib totesi vuoden 2024 tammikuussa, ettei valtiolla ole mahdollisuutta kieltää Hizbollahia aloittamasta sotaa. Vaikka Hizbollahia ei voida pitää valtioista erillisenä toimijana – eikä pelkkänä Iranin käsikassarana, kuten puolueeseen kriittisesti suhtautuvat usein siihen viittaavat – kertoo ministerin toteamus jotain Hizbollahin asemasta Libanonissa.
Suurin osa libanonilaisista ei halunnut sotaa. Vuonna 1985 Israelin miehitystä vastustamaan perustettu Hizbollah, jumalan puolue, on kuitenkin olemassaolonsa aikana kasvanut niin merkittäväksi poliittiseksi ja sotilaalliseksi voimaksi, ettei valtiojohdolla ollut siihen saneluvaltaa.
Maan eteläosissa kannettiin sodan seurauksia jo ennen kuin tilanne kärjistyi täysimittaiseksi sodaksi syyskuussa 2024. Israel oli vastannut Hizbollahin tekemiin raketti-iskuihin pommituksilla, jotka olivat saaneet eteläisen rajaseudun kylät tyhjenemään ihmisten hakeutuessa turvallisemmille seuduille. Pommitukset ja drooni-iskut olivat tappaneet satoja, lähinnä Hizbollahin taistelijoita, mutta myös siviilejä. Etelän elinolot ja elinkeinot olivat koetuksella, kun Israel iski alueen infrastruktuuriin ja pudotti valkoista fosforia, joka poltti hehtaareittain oliiviviljelmiä ja muita viljelysmaita. Hizbollahin ja Hamasin johtoon oli lisäksi kohdistettu useita ’täsmäiskuja’, joissa menehtyi nimettyjen kohteiden lisäksi myös useita sivullisia.
Elämä Beirutissa, noin sata kilometriä rajaseudulta pohjoiseen, jatkui kuitenkin rauhallisena. Etelän tilanne oli osa jokapäiväisiä keskusteluita, mutta irrallaan eletystä arkitodellisuudesta. Erityisesti Hizbollahiin kriittisesti suhtautuvien näkökulmasta Israelin ja Hizbollahin välienselvittely oli etäinen ’ei meidän sotamme’. Tavoilleen uskollisina libanonilaiset kuitenkin spekuloivat tilanteen mahdollisella laajenemisella. Maaliskuun alussa, ennen paastokuukauden alkua, paikallinen selvännäkijä ennusti Libanonille veristä Ramadania. Tilanne säilyi kuitenkin samana vielä kuukausia: Israelin pommitukset painottuivat maan etelä- ja itäosiin, minkä lisäksi nähtiin vain yksittäisiä syvemmälle Libanonin maaperälle tehtyjä iskuja.
Etelässä pommitusten vaikutukset olivat kuitenkin tuhoisat, ja myöhemmin syksyllä myös muut libanonilaiset saivat taas kerran kokea Israelin valmiuden osoittaa sotilaallista ylivoimaansa. Syyskuun 17. päivä Hizbollahin toimijoilleen jakamat hakulaitteet räjähtivät samanaikaisesti aiheuttaen vammoja tuhansille ja tappaen toistakymmentä ihmistä. Seuraavana päivänä rähähtäneet radiopuhelimet nostivat kuolonuhrien määrän yli kolmeenkymmeneen. Israel on sittemmin myöntänyt osallisuutensa iskuihin, jotka YK:n asiantuntijan mukaan rikkoivat räikeästi kansainvälistä lakia.
Hizbollahin viestintälaitteisiin kohdistunut hyökkäys oli lähtölaukaus Israelin sotatoimien eskaloitumiselle Libanonissa. Muutamaa päivää myöhemmin laajat pommitukset tappoivat yhden päivän aikana lähes 500 ihmistä.
Hizbollahin viestintälaitteisiin kohdistunut hyökkäys oli lähtölaukaus Israelin sotatoimien eskaloitumiselle Libanonissa. Muutamaa päivää myöhemmin laajat pommitukset tappoivat yhden päivän aikana lähes 500 ihmistä.
Seuraavan kahden kuukauden aikana yli 3500 libanonilaista menetti henkensä Israelin ilmaiskuissa, neljännes maan väestöstä joutui pakenemaan kotiseudultaan, lähes 100 000 kotia vaurioitui, osa asuinkelvottomaksi, ja niin Libanonin kulttuuriympäristö kuin luonto kärsivät pahoja vaurioita. Marraskuun puolivälissä Maailmanpankki arvioi sodan aiheuttaneen vähintään 8,5 miljardin vahingot Libanonin infrastruktuurille ja taloudelle.
Raskaat pommitukset kohdistuivat vuoden 2006 kesäkuun sodasta poiketen laajasti myös Hizbollahiin linkitettyjen alueiden ulkopuolelle. Kuten Gazassa, Israel iski Libanonissa toistuvasti siviilikohteisiin, niin asuinrakennuksiin kuin maansisäisiä pakolaisia majoittaneisiin rakennuksiin ja terveydenhuollon yksiköihin. Toistuvat, usein epäjohdonmukaiset ja harhaanjohtavat evakuointimääräykset aiheuttivat paniikkia, kun ihmiset pyrkivät pysymään kartalla siitä, missä oli turvallista oleskella.
Tulitaukosopimuksen mukaan Israelin joukkojen olisi pitänyt vetäytyä etelä-Libanonista 26. tammikuuta mennessä. Vaikka Yhdysvallat vakuutteli liittolaisensa noudattavan vetäytymisen aikatauluja, herättivät Israelin poliittisen johdon lausunnot ja toimet pelkoa pitemmästä miehityksestä jo paljon ennen vetäytymiselle annettua määrärajaa.
Pahiten sodasta kärsi etelä-Libanon, joka oli jo yli vuoden joutunut kestämään Israelin ilmaiskuja ja todistamaan niiden aiheuttamia tuhoja. Etelän sota ei myöskään päättynyt 27. päivä marraskuuta 2024 solmittuun Israelin ja Hizbollahin väliseen tulitaukoon. Israel jatkoi kuudenkymmenen rajaseudun kylän miehittämistä ja on kieltänyt asukkaita palaamasta koteihinsa. Tulitaukosopimuksen mukaan Israelin joukkojen olisi pitänyt vetäytyä etelä-Libanonista 26. tammikuuta mennessä. Vaikka Yhdysvallat vakuutteli liittolaisensa noudattavan vetäytymisen aikatauluja, herättivät Israelin poliittisen johdon lausunnot ja toimet pelkoa pitemmästä miehityksestä jo paljon ennen vetäytymiselle annettua määrärajaa. Kun Benjamin Netanjahu perjantaina 24. tammikuuta virallisesti ilmoitti Israelin armeijan pysyvän alueella sovitun 60 päivän jälkeenkin, tuskin se tuli monellekaan yllätyksenä.
Libanonin vaikeat vuodet: kriiseistä sotaan
Ennen syyskuussa 2024 tapahtunutta eskalaatiota yleinen mielipide Libanonissa oli, ettei valtio tulisi selviämään sodasta. Yli viisi vuotta jatkunut taloudellinen kriisi näkyi kaikkialla. Hyperinflaatio oli syönyt ihmisten ostovoiman ja Libanonin liira menettänyt yli 98 prosenttia arvostaan. Ihmisten säästöt olivat joko haihtuneet ilmaan valuutan romahtamisen takia, tai ne olivat jumissa pankeissa ennen kriisin alkamista talletettuihin dollareihin kohdistettujen nostorajoitusten vuoksi. Infrastruktuuri, kuten sähköntuotanto, oli romahtamispisteessä ja kansainvälisten rahoittajien vaatimien poliittisten uudistusten esteenä olivat niin poliittiset valtatyhjiöt kuin poliittisen eliitin kykenemättömyys ja haluttomuus toimeenpanna riittäviä reformeja.
Ennen syyskuussa 2024 tapahtunutta eskalaatiota yleinen mielipide Libanonissa oli, ettei valtio tulisi selviämään sodasta. Yli viisi vuotta jatkunut taloudellinen kriisi näkyi kaikkialla.
Tässä kriisiytyneessä todellisuudessa valtion edustajat pyrkivät neuvottelemaan sekä Hizbollahin että Yhdysvaltojen välityksellä Israelin kanssa, jotta totaalinen sota vältettäisiin. Alkusyksystä 2024 tilanne etelässä vaikutti rauhoittuneen, ja elokuun lopussa televisioidussa puheessaan Hizbollahin pääsihteeri Hassan Nasrallah totesi, että Libanonilla oli nyt mahdollisuus hengähtää.
Lopulta eskalaation estäminen ei kuitenkaan ollut Hizbollahin käsissä. Kuukausi puheen jälkeen jo yli tuhat libanonilaista oli kuollut ja Nasrallah murhattu Israelin massiivisessa ilmaiskussa. Vaikka Israelin iskut kohdistuivat myös muualle kuin etelä-Libanoniin ja Hizbollahiin yhdistettyihin Beirutin eteläisiin kaupunginosiin (Dahiya, suom. lähiö) ja Bekaanlaaksoon, kärsivät nämä alueet edelleen eniten niin kuolonuhrien määrässä kuin materiaalisessa tuhossa mitattuna. Juuri Beirutin eteläisten lähiöiden mukaan nimetty Dahiya-doktriini (Khalidi 2014) kuului jälleen Israelin toimintastrategiaan: iskut kohdistuivat laajasti ja tarkoituksellisesti siviili-infrastruktuuriin.
Beirutin eteläisten lähiöiden mukaan nimetty Dahiya-doktriini (Khalidi 2014) kuului jälleen Israelin toimintastrategiaan: iskut kohdistuivat laajasti ja tarkoituksellisesti siviili-infrastruktuuriin.
Jo ennen syyskuussa alkaneita massiivisia pommituksia vaikutti Israelin toimien tavoitteena olevan erityisesti etelä-Libanonin elinkelpoisuuden järjestelmällinen tuhoaminen.
Libanoniin kohdistuneita iskuja kartoittavan projektin palvelusta voi nähdä, miten pommitukset – ja erityisesti ne, joissa on käytetty valkoista fosforia ja soihtupommeja – ovat keskittyneet etelän rajavyöhykkeelle. Valkoisen fosforin aiheuttamat tulipalot ovat tuhonneet hehtaareittain viljelysmaita, saastuttaneet maaperän ja tappaneet alueella laiduntanutta karjaa. Israelin drooni-iskut ovat kohdistuneet niin maatiloihin kuin mehiläispesiin, vieden etelän asukkailta mahdollisuuden toimeentuloon. Lisäksi Israel on tuhonnut alueen vesi-infrastruktuuria ja noin kuukautta ennen tulitaukoa tehdyn arvion mukaan jo neljänneksen sen rakennuskannasta. Alueen miehitystä jatkaneet Israelin joukot ovat jatkaneet rajaseudun rakennusten räjäyttämistä ja viljelymaiden tuhoamista myös tulitauon alkamisen jälkeen, tehden siten kylien asukkaiden paluusta entistä vaikeampaa.
Kuten Gazassa, myös etelä-Libanonissa Israel on näin ollen syyllistynyt sekä luonnontuhontaan (ecocide) että kodintuhontaan (domicide).
Kuten Gazassa, myös etelä-Libanonissa Israel on näin ollen syyllistynyt sekä luonnontuhontaan (ecocide) että kodintuhontaan (domicide). Politiikantutkijat Moriel Ram ja Ariel Handel (2024) näkevät kodintuhonnan elimellisenä osana asuttajakolonialismia, väkivaltaisena asumisena, jonka tavoitteena on monopolisoida oikeus maahan, paikkaan, turvallisuudentunteeseen ja tulevaisuuteen alueella. Vaikka Israel ei Libanonissa olekaan harjoittanut vastaavaa asuttajakolonialismista politiikkaa kuin Palestiinassa, on etelä-Libanonin elinolosuhteiden tuhoaminen mahdollista nähdä osana samaa väkivaltaista asumista: pohjois-Israelin asukkaiden oikeus kotiin, turvallisuuteen ja vakauteen muodostaa monopolin, johon vedoten ollaan valmiita tuhoamaan rajan toisella puolella asuvilta edellytykset samaan.
Sodan jäljet ja etelä-Libanonin tulevaisuus
Vaikka marraskuussa solmittu tulitauko toikin libanonilaisille helpotuksen jatkuvaan pelkoon ja epävarmuuteen ja mahdollisti monelle paluun astetta normaalimpaan arkeen, maassa kannetaan sodan seurauksia vielä pitkälle tulevaisuuteen.
Maaperään ja vesivarantoihin kertyneet pommien saastejäämät vaikuttavat maanviljelystä ja karjanhoitoa harjoittavan väestön elinkeinomahdollisuuksiin, ja monella on edessään kotiensa jälleenrakennus. Taloutensa kanssa kamppailevan Libanonin valtion mahdollisuudet avustaa urakassa ovat rajalliset. Vuoden 2006 sodan jälkeen Hizbollah kykeni Iranin tuella rahoittamaan etelän jälleenrakennuksen, mutta jää nähtäväksi, onko poliittisesti ja sotilaallisesti heikentyneellä puolueella tällä kertaa resursseja yhtä massiiviseen ponnistukseen.
Jos vuoden 2006 sota Hizbollahin ja Israelin välillä vain lisäsi jumalan puolueen myyttistä asemaa liikkeenä, joka pystyy laittamaan kampoihin Israelille, tällä kertaa lopputulos on hyvin toinen. Vaikka Israel ei kyennyt tuhoamaan Hizbollahia ja sen sotilaallista toimintakykyä, on suurin osa sen johtoportaasta menettänyt henkensä. Sen lisäksi, että Hizbollah joutui tulitaukosopimuksessa myöntymään joukkojensa vetämiseen eteläiseltä rajavyöhykkeeltä, oli pari päivää tulitauon voimaanastumisen jälkeen tapahtunut al-Assadin kukistuminen Syyriassa isku Iranin johtamalle ’vastarinnan akselille’, jonka merkittävä sotilaallinen toimija Hizbollah on ollut.
Libanonissa Hizbollahia syytetään avoimesti maan raahaamisesta sotaan. Puolueen heikentyminen näkyy myös parlamentaarisella tasolla, jolla Hizbollahilla on viime vuosikymmeninä ollut merkittävää vaikutusvaltaa.
Libanonissa Hizbollahia syytetään avoimesti maan raahaamisesta sotaan. Puolueen heikentyminen näkyy myös parlamentaarisella tasolla, jolla Hizbollahilla on viime vuosikymmeninä ollut merkittävää vaikutusvaltaa. Tammikuun 9. päivä Libanonille valittiin yli kahden vuoden pituiseksi pitkittyneen prosessin jälkeen uusi presidentti, Libanonin armeijan komentaja. Seuraavalla viikolla maa sai uuden pääministerin, kansainvälisen tuomioistuimen presidenttinä toimineen Nawaf Salamin.
Nämä valinnat mahdollistavat paljon kaivattujen tukidollareiden saapumisen maahan, minkä lisäksi ne herättävät monien keskuudessa toivoa poliittisen ilmapiirin muutoksesta, mikä olisi ensimmäinen askel kohti maata riivanneen kriisivyyhdin purkamista. Hizbollahin näkökulmasta ne kuitenkin kertovat vähenevästä sanavallasta, sillä kumpikaan valituista ehdokkaista ei kuulunut Hizbollahin liittolaisiin.
Osa libanonilaisista iloitsee Hizbollahin heikentymisestä, kun taas toisille se on kova isku. Vaikka liikkeen vastustajat viittaavat Hizbollahiin Iranin jatkeena, joka on uskollinen Libanonin sijaan islamilaiselle tasavallalle, on Hizbollah lopulta libanonilainen liike, jolla on oma kannattajakuntansa.
Etelä-Libanonin historiallisesti marginalisoidulle shiiayhteisölle (Chalabi 2006), jota myös monet Dahiyan asukkaat edustavat, Hizbollah on luonut paitsi poliittista osallisuutta myös taloudellisia ja sosiaalisia tukiverkostoja, jotka ovat parantaneet olosuhteita valtion laiminlyömällä alueella. Hizbollahin ja shiiayhteisön välille ei kuitenkaan voi vetää yhtäläisyysmerkkiä, ja myös liikkeeseen positiivisesti suhtautuvien joukosta löytyy niitä, jotka pohtivat lokakuussa 2023 julistetun tukirintaman järkevyyttä. Vaikka tulitauon julistamisen jälkeen puolueen tukijat julistivat vastarinnan (muqawama) voittoa, on sodan hinta ollut raskas.
Etelä-Libanonin osalta sota ei ollut ohi vielä vuoden 2025 tammikuun lopussakaan. Israelin sotilaallinen läsnäolo rajaseudun kylissä on tarkoittanut, ettei monella ole ollut mahdollisuutta palata koteihinsa, jos kotitalot ylipäätään ovat enää pystyssä pommitusten ja kodintuhonnan jäljiltä.
Ennusmerkit kotiinpaluulle eivät ole hyvät: kun Israelin joukot tammikuun alussa vetäytyivät rajan tuntumassa sijaistevasta Naqourasta, oli lähes koko kylä raunioina. Etelä-Libanonissa partioivien YK:n rauhanturvajoukkojen mukaan jo tulitauon ensimmäisen viikon aikana Israel rikkoi sen ehtoja noin 100 kertaa, ja tammikuuhun 2025 mennessä rikkomuksia on jo useita satoja. Kodintuhonta oli lähes päivittäistä eikä kuolonuhreiltakaan vältytty. Kun Israel kieltäytyi 26. päivä tammikuuta vetäytymästä etelä-Libanonista, olivat seuraukset erityisen veriset. Miehitettyjen kylien asukkaat pyrkivät varoituksista huolimatta palaamaan koteihinsa monen kohdalla yli vuoden kestäneen pakolaisuuden jälkeen. Sunnuntaina 26. tammikuuta ainakin 22 libanonilaista menetti henkensä Israelin sotilaiden ampuessa koteihinsa pyrkineitä ihmisiä.
Sunnuntaina 26. tammikuuta ainakin 22 libanonilaista menetti henkensä Israelin sotilaiden ampuessa koteihinsa pyrkineitä ihmisiä.
Maan vastavalittu presidentti painotti vuoden 2025 alussa toistuvasti, että Israelin on noudatettava tulitaukosopimuksen ehtoja, ja vielä lauantaina 25. tammikuutakin vaati Libanonin entistä kolonisoijaa ja tulitaukoseurantaneuvoston jäsentä Ranskaa painostamaan Israelia vetäytymään. Seuraavan päivän tapahtumat kuitenkin osoittivat, miten vähän painoarvoa Libanonin alueellisella itsemääräämisoikeudella on. Libanonin suvereniteetin loukkaukset ja etelän elinolojen järjestelmällinen tuhoaminen eivät olekaan aikaansaaneet suurempaa kansainvälistä paheksuntaa, ja Israel on saanut toimeenpanna operaatioitaan ilman kansainvälisen yhteisön konkreettisia vastatoimia.
Viitteet
Chalabi, Tamara. 2006. The Shi‘is of Jabal ‘Amil and the new Lebanon : community and nation-state, 1918–1943. New York: Palgrave MacMillan.
Khalidi, Rashid I. 2014. From the Editor: The Dahiya Doctrine, Proportionality, and War Crimes. Journal of Palestine Studies, 44(1), 5-13.
Moriel, Ram & Handel, Ariel. 2024. Violent dwelling: Settler colonialism and domicide. Political Geography, 114, 103179.
