Petteri Orpon hallitus valmistelee toimeentulotukeen merkittäviä uudistuksia. Uudistusta valmistellut työryhmä julkaisi muistion toimeentulotuen uudistamisesta. Yksi muistion keskeisistä uudistusesityksistä on etuudensaajien työnhakuvelvoitteiden tiukentaminen entisestään.
Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on ehkäistä syrjäytymistä ja turvata kotitalouden toimeentulo kriisitilanteissa. Toimeentulotuki kattaa Kelan perustoimeentulotuen sekä hyvinvointialueiden myöntämän harkinnanvaraisen ja ehkäisevän toimeentulotuen. Toimeentulotuen tutkimukseen perustuvia muutostarpeita arvioi myös mittava asiantuntijaryhmä (ks. Saikkonen ja Mukkila ym. 2025).
Moni lapsiperhe joutuu turvautumaan toimeentulotukeen. Kaikista toimeentulotukea saaneista kotitalouksista lapsiperheiden osuus oli 18 prosenttia ja kaikista lapsiperheistä toimeentulotukea sai 8,5 prosenttia (46 953 kotitaloutta) vuonna 2023 (Sotka.net). Lapsiperheiden osuus toimeentulotukea saavista kotitalouksista on varsin suuri.
Toimeentulotukilain uudistamista valmisteleva työryhmä eritteli keinoja, joilla toimeentulotukea voisi uudistaa. (STM 2025). Uudistamistarpeesta kertoo se merkittävä ongelma, että moni toimeentulotukea saavista saa tukea pitkäaikaisesti, eli yli 12 kuukautta.
Toimeentulotuki on tarkoitettu lyhytaikaiseksi toimeentulon tueksi. Hallitusohjelmaankin kirjattu tavoite pitkäaikaisen toimeentulotuen tarpeen vähentämisestä onkin siten kannatettava. Tavoitteeseen voidaan pyrkiä monin eri tavoin: työryhmän keinovalikoimassa painottuvat toimeentulotuen perusosan leikkaaminen ja tuentarpeessa olevien työnhakuvelvoitteet. Kuitenkin toimeentulotuen tarvetta on myös työssä jo käyvillä, mikä usein unohtuu. Tarkastelemme seuraavassa työryhmän esitystä erityisesti pienituloisten lapsiperheiden kannalta.
Yksinhuoltajaperheet ja toimeentulotuki
Lapsiperheistä toimeentulotukea ovat saaneet erityisesti yksinhuoltajakotitaloudet, ja erityisesti äitien ja lasten muodostamat kotitaloudet. Yksinhuoltajanaisten ja lasten muodostamien kotitalouksien osuus kaikista toimeentulotukea saaneista kotitalouksista oli 10 prosenttia vuonna 2023. Yksinhuoltajakotitalouksien osuus toimeentulotukea saavista lapsiperhekotitalouksista oli 61 prosenttia vuonna 2023. Tämä tarkoittaa sitä, että yhden huoltajan kotitalouksissa palkka- ja yrittäjätulo sekä ensisijaiset etuudet eivät riitä perheen kulujen kattamiseen edes ennen muutoksia. Toimeentulotukeen esitettävät muutokset osuvat siten erityisesti äiteihin.
Lapsiperheiden vanhemmat yhdistävät työtä ja hoivaa, lastenhoitoa ja kotiin liittyviä tehtäviä. Yksinhuoltajakotitaloudessa paitsi työstä ja toimeentulosta, myös hoivatehtävistä vastaa pääsääntöisesti perheen ainoa vanhempi. Yksinhuoltaja voi olla totaaliyksinhuoltaja, jos lasten toinen vanhempi ei osallistu perheen ja hoivan arkeen, eikä muuta tukiverkostoa ole.
Hyvä ja paha osa-aikatyö
Niin sosiaaliturvaa yleensä kuin toimeentulotukea erityisesti koskevassa julkisessa keskustelussa unohtuu usein, että myös työssäkäyvät saattavat tilapäisesti tarvita toimeentulotukea. Työstä saatavat ansiot eivät välttämättä riitä elämiseen.
Miksi ansiotulo ei riitä elämiseen? Taustalla on työmarkkinoihin liittyviä tekijöitä. Erityisesti naisten asema työmarkkinoilla saattaa olla kehno: työtä voi olla tarjolla vain osa- tai määräaikaisesti. Pohjoismaisessa vertailussa Suomi erottuu negatiivisesti epätyypillisissä työsuhteissa. Osa- tai määräaikaisesti tai näiden yhdistelmissä tai itsensä työllistäjinä työskenteli suomalaisista työllisistä jo lähes kolmannes (Ojala ym. 2021). Tyypillisesti epätyypilliset työsuhteet koskevat matalasti koulutettuja naisia palvelualoilla. Tällaisia töitä joudutaan usein tukemaan sosiaaliturvalla.
Osa-aikatyö voi olla paitsi niukasti palkattua, myös ajoitukseltaan hankalaa. Palvelualan työ ajoittuu usein aikaisiin aamuihin, myöhäisiin iltoihin, öihin ja viikonloppuihin, mikä saattaa olla ongelmallista lasten hoidon näkökulmasta. Palvelut, kuten vaikkapa naisille tyypillinen hoiva ja hoito, vaativat työtä ympäri vuorokauden ja läpi vuoden riippumatta siitä, onko jouluaatto vai tavallinen maanantai. Erityisesti pienten lasten yksinhuoltajaäideille vain osa-aikainen työnteko nämä ajoitukset huomioiden saattaa olla mahdollista.
Suomessa on kansainvälisesti ainutlaatuinen pienten lasten vuorohoitojärjestelmä, eli kellon ympäri 24/7 tarjolla oleva vuorohoito. Sitä ei kuitenkaan välttämättä ole kaikille ja kaikkialla tarjolla (Rönkä ym. 2019.) Subjektiivista oikeutta vuorohoitoon ei ole, joten perheissä tukeudutaan usein sukulaisten ja tuttavien tarjoamaan hoivaan, jos sellainen on järjestettävissä. Vuorohoito ei myöskään ulotu pieniin koululaisiin.
Vaikka paikkakunnalla olisi vuorohoitoa, siihen pääsy saattaa olla tosiasiallisesti hankala järjestää tai perheen tavoittamattomissa etäisyyksien vuoksi. Olisi oikein kysyä, kuinka pitkiä hoitojaksoja ja -matkoja lasten on siedettävä, kun äitien työntekovelvoitteet lisääntyvät? Mikä on kohtuullinen matka-aika alle kouluikäiselle lapselle aamulla kello 5?
Osa-aikatyönä teetettävän työn osuus on kasvanut trendinomaisesti koko 2000-luvun: lähes joka neljäs palkansaajanainen oli osa-aikatyössä vuonna 2023. Heistä joka kymmenennellä pääasiallisin osa-aikatyön syy liittyi lasten hoitoon, ja joka neljännellä siihen, ettei kokoaikatyötä ollut tarjolla (Sutela ym. 2024, 54–55). Osa-aikatyö voi mahdollistaa työmarkkinoille kiinnittymisen ja työn ja perheen yhteensovittamisen, mutta se voi myös olla vastentahtoista ja tuottaa toimeentulon ongelmia.
Työryhmän ehdotuksen mukaan jatkossa toimeentulotukea saavien olisi haettava kokoaikaista työtä, ja mikäli tätä tai muita työnhakuvelvoitteita ei täytetä, voidaan toimeentulotuen perusosasta leikata jopa puolet pois. Koska toimeentulotuki on kotitalouskohtainen etuus, leikkautuisi myös lasten mahdollisuus riittävään elintasoon. Tutkimuksessa tätä kuvataan aikuisten käyttäytymisestä riippuvaksi sosiaalipolitiikaksi, sen sijaan, että tuki olisi tarvelähtöistä (Steward ym. 2024). Tutkijat toteavat, että monissa maissa lapsilla ei ole sosiaaliturvaa tai se otetaan heiltä pois aikuisten käyttäytymisen ja olosuhteiden vuoksi.
Kokoaikaisen työn vastaanottaminen ei välttämättä ole tosiasiallinen vaihtoehto kaikissa perheissä. Toimeentulotukioikeuksien rajaaminen voi siksi heikentää vanhempien ja perheiden toimintamahdollisuuksia ja välttämättömän toimeentulon edellytyksiä.
Sosiaalipolitiikkaa ja -etuuksia tulee tarkastella myös lasten näkökulmasta
Miksi tällä on väliä? Jos kokoaikainen työ ei ole perheen vanhemmalle mahdollista, toimeentulotuen perusosan alentaminen voi ajaa entistä useamman lapsiperheen ja lapsen köyhyyteen. Tutkimusten pohjalta tiedämme, että köyhyys rajoittaa toimintamahdollisuuksia ja toimijuutta ja vaikuttaa niin lasten kuin aikuistenkin terveyteen, perhesuhteisiin ja hyvinvointiin (Lister 2015; Beasley ym. 2022; Wray 2015; Salmi ym. 2016).
Lapsuudessa koettu köyhyys on erityisen ongelmallista, sillä se heikentää lasten hyvinvointia ja osallisuuden kokemusta nykyhetkessä, ja sen vaikutukset heijastuvat pitkälle aikuisuuteen (Ristikari ym. 2018). Mitä enemmän lapsia elää köyhyydessä tässä ja nyt, sitä useammalla on tulevaisuudessa aikuisena vaikeuksia kokea olevansa täysivaltainen yhteiskunnan jäsen, ja sitä useammalla aikuisella on köyhyyden jättämiä jälkiä terveydessä ja hyvinvoinnissa.
Sosiaaliturvajärjestelmiä on uudistettu monissa maissa. Iso-Britanniassa toteutettu laaja yleistukireformi (Universal Credit, UC; ks. Andersen 2023, 43–45) on osoittautunut ongelmalliseksi nimenomaan perheiden ja perheen hoivatehtävistä vastaavista naisten näkökulmasta. Yleistuen kohdalla etuuden yksinkertaistaminen ei ole onnistunut. Raskaan velvoittavuuden vuoksi tuki ei ole soveltunut erilaisiin elämäntilanteisiin (Economic Affairs Committee 2020, 3): perhe-elämään liittyy moninaisia hoiva- ja huolenpitovelvollisuuksia, jotka eivät taivu kaavamaisiin etuusehtoihin.
Iso-Britannian yleistukiuudistuksella on ollut merkittäviä haitallisia vaikutuksia muun muassa perhe-elämään, hyvinvointiin ja psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen. Paradoksaalisesti kaikki tämä on heijastunut kielteisesti työllistymisen edellytyksiin, vaikka reformilla nimenomaan pyrittiin edistämään työllistymistä (Wickham ym. 2020). Perheiden kannalta olennaisin oppi Iso-Britannian esimerkistä on, että etuusreformeissa on välttämätöntä säilyttää eri elämäntilanteet huomioiva riittävä joustavuus.
Sosiaaliturvan uudistamiseen ja erityisesti etuuksien sanktioimiseen kohdistunut kansainvälinen tutkimus osoittaa, että sosiaaliturvan vastikkeellisuuden lisäämiseen voi liittyy monia haitallisia vaikutuksia. Erilaisilla etuussanktioilla tehostetut työnhakuvelvoitteet ovat yhteydessä erilaisiin kielteisiin hyvinvointivaikutuksiin, jopa lasten kaltoinkohteluun (Mäkinen & Ojala 2024; Pattaro ym. 2022; Dwyer 2018). Velvoittavuutta lisäävät reformit voivat tavoitteiden vastaisesti rapauttaa eri väestöryhmien tasa-arvoa (Economic Affairs Committee 2020, 3) ja hyvinvointia myös ylisukupolvisesti.
Lapsikorotukset ovat yhä tarpeen
Kaikki sosiaaliturvaan kohdistuvat muutokset osuvat paitsi aikuisiin, myös lapsiin. Lasten hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä on paljon tutkimustietoa, ja tietoa on myös siitä, miten hyvinvointia ja tasa-arvoa voidaan edistää. Tätä tietoa tulee hyödyntää päätöksenteossa ja sosiaaliturvaa uudistettaessa. Olemassa olevan tiedon sivuuttamista ja eriarvoisuuden ylläpitämistä, jopa syventämistä, voidaan pitää rakenteellisen väkivallan (Bildjuschkin ym. 2020) muotona.
Yksinhuoltajien toimeentulon turva tulisi varmistaa etuusreformeissa esimerkiksi työttömyysturvan riittävillä lapsikorotuksilla. Erilaisissa elämäntilanteissa olevia ei sovi kohdella kaavamaisesti, jotta ei nurinkurisesti heikennettäisi ihmisten mahdollisuuksia vastata oman kotitaloutensa toimeentulosta ja hoivasta.
Mia Tammelin työskentelee sosiaalipolitiikan apulaisprofessorina ja Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskuksessa (Perla) tutkimusjohtajana Tampereen yliopistossa. Satu Ojala on sosiaalipolitiikan apulaisprofessori ja Työelämän tutkimuskeskukseen (WRC) sijoittuvien työttömyysturvaa ja työvoimapolitiikkaa tarkastelevien Koneen säätiön ja Suomen Akatemian hankkeiden johtaja.
Kirjoitus perustuu Toimeentulotuki 2020-luvulla: tavoitteena parempi viimesijainen turva (toim. Saikkonen P. & Mukkila S., 2025) raportissa julkaistuun lukuun (Tammelin & Ojala) ” Lapsiperheet toimeentulotuen saajina”.
Lähteet:
Andersen, Kate (2023): Welfare That Works for Women? Mothers’ Experiences of the Conditionality Within Universal Credit. Bristol: Policy Press.
Beasley, Lana O., Jespersen Jens E., Morris, Amanda, S., Farra, Aisha & Hays-Grudo, Jennifer (2022): Parenting Challenges and Opportunities among Families Living in Poverty. Social Sciences, 11 (3), 119.
Bildjuschkin, Katriina, Ewalds, Helena, Hietamäki, Johanna, Kettunen, Hanna, Koivula, Tanja, Mäkelä, Jukka, Nipuli, Suvi, October, Martta, Peltonen, Joonas & Siukola, Reetta (2020): Väkivaltakäsitteiden sanasto. THL 2020 [Luettu 10.8.2024]
Dwyer, Peter (2018): Punitive and ineffective: benefit sanctions within social security. Journal of Social Security Law 25(1), 142–157.
Economic Affairs Committee (2020): Universal Credit isn’t working: proposals for reform.
Economic Affairs Committee 2nd Report of Session 2019–21, [Luettu 11.9.2024].
Lister, Ruth (2015): To count for nothing: poverty beyond the statistics. Journal of the British Academy, 3, 139–165.
Mäkinen, Niklas & Ojala, Satu (2024): Etuussanktioiden vaikutukset toimeentuloon, hyvinvointiin ja palveluihin osallistumiseen: systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauskirja 61, 122–143.
Ojala, Satu, Saari, Tiina, Jonker-Hoffrén, Paul & Pyöriä, Pasi (2021): Non-standard work in Finland. Teoksessa Anna Ilsøe & Trine P. Larsen (toim.): Non-standard work in the Nordics.
Troubled waters under the still surface. Copenhagen: Nordic Council of Ministers, 97–107.
Ristikari, Tiina, Merikukka, Marko & Hakovirta, Mia (2018): Timing and duration of social assistance receipt during childhood on early adult outcomes. Longitudinal and Life Course Studies, 9(3), 312-326.
Rönkä, Anna, Turja, Leena, Malinen, Kaisa, Tammelin, Mia & Kekkonen, Marjatta (2019). Flexibly scheduled early childhood education and care: Experiences of Finnish parents and educators. Early Years, 39(4), 376–391. doi:10.1080/09575146.2017.1387519
Saikkonen Paula & Mukkila Susanna (toim.), (2025) Toimeentulotuki 2020-luvulla: tavoitteena parempi viimesijainen turva. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL 2025.
Salmi, Minna, Närvi, Johanna & Lammi-Taskula, Johanna (2016): Köyhyys, toimeentulo ja hyvinvointi lapsiperheissä. Teoksessa Sakari Karvonen & Minna Salmi (toim.); Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Työpaperi 30/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 13-44.
Sotka.net https://sotkanet.fi/sotkanet/fi/index ja liitetiedostot (viitattu 3.9.2024)
Stewart, K., Patrick, R., & Reeves, A. (2025). The sins of the parents: Conceptualizing adult-oriented reforms to family benefits. Journal of European Social Policy, 35(1), 68-82.
STM (2024) Toimeentulotukilain kokonaisuudistusta valmistelevan työryhmän loppumuistio. Helsinki: sosiaali- ja terveysministeriö.
Pattaro, Serena, Bailey, Nick, Williams, Evan, Gibson, Marcia, Wells, Valerie, Tranmer, Mark & Dibben, Chris (2022): Impact of Benefit Sanctions: A scoping Review of the Quantitative Research Evidence. Journal of Social Policy 51(3),1–43.
Tammelin, Mia & Ojala, Satu (2025) Lapsiperheet toimeentulotuen saajina. Teoksessa: Paula Saikkonen & Susanna Mukkila (toim.), (2025) Toimeentulotuki 2020-luvulla: tavoitteena parempi viimesijainen turva. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL 2025.
Wickham, Sophie, Bentley, Lee, Rose, Tanith, Whitehead, Margaret, Taylor-Robinson, David & Barr, Ben (2020): Effects on mental health of a UK welfare reform, Universal Credit: a longitudinal controlled study. The Lancet Public Health 5(3), e157–e164.
Wray, Wendella (2015): Parenting in Poverty: Inequity through the Lens of Attachment and Resilience. American journal of social sciences, 4 (2), 223-232.
