Maaliskuu 2023: Havahtuminen
Puhelimeen kilahtaa viesti kumppaniltani Kimmo Hokkaselta. ”Pitäiskö kehittää tänne joku projekti?” Liitteenä oleva linkki johtaa taiteilijahakuun: Tampereelle kehitellään tulevaksi kesäksi purkutaidetaloa Tullin alueelle, Pinninkadulle.
Joutsenlauluunsa valmistautuvassa rakennuksessa järjestetään kiinnostuneille taiteilijoille avoimien ovien päivä. En ehdi edes sisälle 50-luvun toimistorakennukseen, kun arkkitehdin sydämessä sävähtää kipeästi. Täystiiliset seinät, liuskekivisokkeli ja sisäänkäynnin kulmistaan pyöristetty kuparilippa ovat kaikki aikansa taidokasta käsityötä, joka herättää halun vaalia.
Löydän toimistotalon rakennushistoriaselvityksen (Arkkitehtitoimisto Neva Oy 2016) pikaisella googlauksella. Sen on laatinut sama arkkitehtitoimisto, joka on suunnitellut tulevan uudisrakennuksen.
Kiertelemme tyhjennetyissä huoneissa. Rakennuksessa on pilari-palkkirakenne: se tarkoittaa, että siinä ei ole kantavia väliseiniä, jotka hankaloittaisivat tilojen uudelleenjärjestelyjä. Sisäilmaongelmia ei ole raportoitu. Alkaa harmittaa toden teolla: terve ja rakenteellisesti joustava rakennus ollaan lanaamassa maan tasalle. Tampereella harjoitetaan systemaattista purkamista, vaikka tutkimukset osoittavat, että peruskorjaaminen on purkavaa uudisrakentamista kestävämpi vaihtoehto, ja vaikuttavia ilmastotoimia tarvitaan nimenomaan nyt (Kolkwitz & Huuhka 2024, Huuhka ym. 2021).
Taiteilijoita kannustetaan tekemään voimakkaita tilallisia interventioita: nyt saa nuijia seiniä tai maalata ikkunalasiin, syksyllä tässä on kuitenkin vain monttu… Löydän toimistotalon rakennushistoriaselvityksen (Arkkitehtitoimisto Neva Oy 2016) pikaisella googlauksella. Sen on laatinut sama arkkitehtitoimisto, joka on suunnitellut tulevan uudisrakennuksen.
Kesäkuu 2023: Joukkoistaminen
Olemme Kimmon kanssa ehdottaneet purkutaidetaloon kriittistä teosta, jossa rinnastuvat kuva sulavista jäätiköistä, sekä murskeeksi purettavasta rakennuksesta. Ilmastonmuutoskeskustelussa korostuu itseoikeutetusti fossiilisten polttoaineiden ja esimerkiksi ruuantuotannon merkitys, mutta myös rakentaminen tuottaa merkittävästi hiilidioksidipäästöjä (Cabeza ym., IPCC 2022).
Ilmastonmuutoskeskustelussa korostuu itseoikeutetusti fossiilisten polttoaineiden ja esimerkiksi ruuantuotannon merkitys, mutta myös rakentaminen tuottaa merkittävästi hiilidioksidipäästöjä.
Teos ei tule valituksi näyttelyyn, mutta kipinä on syttynyt. Arkkitehti- ja kaupunkitutkijapiireistä on helppo löytää muita samanmielisiä, joita purkukarkelot kummastuttavat. Järjestämme porukalla kaupunkikävelyn, joka tarkastelee Tampereen keskustan purettuja, purku-uhan alla olevia ja purkamiselta välttyneitä kohteita.
Syyskuu 2023: Purkamisen hinta -manifesti
Saamme Kimmon kanssa yhteydenoton arkkitehti, graafikko Laura Kaistolta ja arkkitehti Mira Lankiselta. Haluaisimmeko osallistua heidän purkukriittiseen installaatioonsa, joka tulee esille Tampereen Arkkitehtuuri- ja Designviikon taidenäyttelyyn? Teos koostuu taideteoksista, jotka esittävät tamperelaisia, purkamiseen liittyviä rakennuskohteita. Jokaisen teoksen on toteuttanut eri taiteilija haluamallaan tekniikalla katosta ripustetulle, läpikuultavalle levylle. Keväällä alkanut purkukriittinen liikehdintämme on alkanut jäsentyä löyhäksi Purkamisen hinta -kollektiiviksi. Hätyytän sen jäsenet kirjoituspuuhiin, ja tuota pikaa kasassa on yhdessä kirjoitettu manifesti, jonka Kimmo työstää purkuäänien säestämäksi ääniteokseksi.
Marras-joulukuu 2023: Pankkipalatsi nostattaa tunteita
Punatiilinen toimistotalo on kadonnut Pinninkadulta. Enää rakennuksen huonejakoa mukailevat, värikkäät nelikulmiot viereisen talon päädyssä muistuttavat sen olemassaolosta ja kesäisestä karnevaalista.
Lähikorttelissa kohoaa seuraava kohde, joka on vaarassa joutua lekan alle: työvoimatoimistonakin tunnettu, postmoderni pankkipalatsi Itsenäisyydenkadulla on sijainniltaan keskeisempi ja pyöreine ikkunoineen varsin ikoninen ilmestys Tampereen kaupunkikuvassa. Muutama kaupunginvaltuutettu lähestyy meitä yliopistolla vaikuttavia arkkitehtejä ja kutsuu mukaan kirjoittamaan mielipidekirjoitusta rakennuksen suojelemiseksi. Aamulehdessä ilmestynyt kirjoitus herättää pienoista mediahuomiota: sen pohjalta rakennuksen kohtalosta kiinnostuvat niin Ylen paikallistoimitus, kuin Aamulehti, joista jälkimmäinen haastattelee minua ja kollegaani, purkamista tutkivaa arkkitehti Malin Moisiota.
Yksittäisen rakennuksen rakennustaiteellisen arvon puintia tärkeämpää on kyseenalaistaa keski-ikäisten rakennusten systemaattinen purkaminen ja korvaaminen uusilla.
Toimittajaa kiinnostaa erityisesti arkkitehtien näkemys siitä, onko rakennus kaunis vai ei. Kehun rakennuksen omaleimaisuutta – vastaavaa ei Tampereelta löydy. Malin lataa ilmoille vuoden rakennussuojelu-one-linerin: ”Nämä eivät ole mitkään missikisat”. Yksittäisen rakennuksen rakennustaiteellisen arvon puintia tärkeämpää on kyseenalaistaa keski-ikäisten rakennusten systemaattinen purkaminen ja korvaaminen uusilla. Hankalaa rakennusperintöä tutkivan Iida Kalakosken sanoja mukaillen: käsityksemme siitä, mikä on kaunista ja käyttökelpoista, tuppaa muuttumaan varsin nopeasti. Purkamalla eväämme tulevien sukupolvien mahdollisuuden arvioida ja päättää, mikä on arvokasta.
Helmikuu 2024: Taidepesua purkutalossa
Tampereen purkutaidetalo on ollut suurmenestys ja kesäinen vetonaula. Purkamisen karnevalisoiminen taiteen keinoin on kuitenkin jäänyt kaihertamaan minua ja kollegaani Mario Kolkwitzia, joka tutkii rakennuksia materiaalivarantoina, eli niihin sitoutuneen materiaalin ja energian näkökulmasta.
Alamme kirjoittaa aiheesta Arkkitehti-lehteen. Pohdimme, miten lähestyä aihetta kriittisesti, mutta taiteilijoita tai näyttelyä koordinoivia tahoja syyllistämättä? Päätämme aloittaa kirjoitustyön haastattelemalla kahta Pinni 47 -taidetaloon osallistunutta taiteilijaa, Inka Hannulaa ja Teemu Raudaskoskea. Asettelemme sanoja kieli keskellä suuta, mutta taiteilijoiden ajatukset ovatkin varsin samansuuntaisia, kuin meillä: kuukausien intensiivinen oleilu ja teoksen työstäminen purkutuomion saaneessa rakennuksessa sai kiintymään sen seiniin ja ihmettelemään, miksi rakennus pitää ylipäänsä purkaa.
Asettelemme sanoja kieli keskellä suuta, mutta taiteilijoiden ajatukset ovatkin varsin samansuuntaisia, kuin meillä: kuukausien intensiivinen oleilu ja teoksen työstäminen purkutuomion saaneessa rakennuksessa sai kiintymään sen seiniin ja ihmettelemään, miksi rakennus pitää ylipäänsä purkaa.
Kirjoituksemme otsikoksi muotoutuu ”Taidepesua purkutalossa”. Vaikka taide ja väliaikaiset tapahtumat ovat mielestämme enemmän kuin tervetulleita kotikaupunkiimme, taidetapahtumaa ei pidä käyttää kestämättömän kaupunkikehittämisen kauniina käärepaperina. Toisaalta se rikas, mielikuvituksellinen voima, joka taiteella voisi olla rakennusten vaihtoehtoisten tulevaisuuksien hahmottelussa, jää vaillinaiseksi, jos rakennuksen kohtalo purkujätteenä on jo valmiiksi sinetöity.
Toukokuu 2024: Korjaustaidetalo 2084
Tampereen kaupunki haluaa kehittää purkutaidetaloista konseptin, jonka avulla luodaan kaupunkiin kesäisiä tapahtumia ja valjastetaan aina yksi moukarin alle joutuva rakennus kerrallaan purkukarnevaalin näyttämöksi.
Kesällä 2024 vuorossa on edellisvuottakin suurempi ja vain alle kolmekymppinen rakennus, Ratinan Voimakadulla sijaitseva toimistotalo. Tällä kertaa saamme Kimmon kanssa ujutettua mukaan hippusen lempeää kapinaa: Korjaustaidetalo 2084 on yhteisöllinen installaatio, joka esittää kysymyksen: mitä jos rakennusta ei purettaisikaan, vaan se saisi taidekäyttönsä jälkeen uuden elämän? Miltä rakennuksessa näyttäisi vuonna 2084?
Korjaustaidetalo 2084 on yhteisöllinen installaatio, joka esittää kysymyksen: mitä jos rakennusta ei purettaisikaan, vaan se saisi taidekäyttönsä jälkeen uuden elämän? Miltä rakennuksessa näyttäisi vuonna 2084?
Pidämme purkutaidetalon tiloissa kolmipäiväisen työpajan, joka perustuu tulevaisuusperintöverstaan menetelmään: kurkistamme rakennuksen menneisyyteen ja sieltä kumpuaviin merkityksiin, herättelemme osallistujia nykytilanteeseen, ja luomme näkymiä tulevaan. Osallistujina on muun muassa arkkitehtiopiskelijoita, joille kokonaisuus toimii samalla kesäopintojaksona. Kolmen päivän orientoitumisen jälkeen heillä on viikko aikaa toteuttaa oma kurkistusluukku rakennuksen tulevaisuuteen. Kokonaisuus on esillä Muutos.art-taidetalossa kesän ajan.
Aikataulu on napakka, mutta teoksen osallistujat hoksaavat jutun juonen. Kun kesän jälkeen luen opiskelijoiden reflektioita oppimastaan, herää tunne, että olemme yhdessä saaneet kiinni jostakin merkityksellisestä. Kurkistusluukut ovat liikuttavia. Vaikka niissä on läsnä paljon surua ja huolta tulevaisuudesta, kuten luontokadosta ja ilmastonmuutoksesta, ei yksikään luukku ole synkkä, vaan visioista välittyy lämmin yhteisöllisyys ja välittäminen.
Kun kesän jälkeen luen opiskelijoiden reflektioita oppimastaan, herää tunne, että olemme yhdessä saaneet kiinni jostakin merkityksellisestä.
Korjaustaidetalon puitteissa toteutetun työpajan painotus on taiteellinen. Ajatus rakennusten vaalimisesta ei kuitenkaan ole nuorille arkkitehdinaluille vieras. Noin kymmenen vuoden näppituntumalla, olemassa olevan rakennuksen korjaaminen tai muokkaaminen uuteen käyttöön on yhtä useamman tulevan arkkitehdin silmissä arvokas ja kiinnostava suunnittelutehtävä siinä missä uudisrakennuskin. Taustalla vaikuttaa arkkitehtikoulutuksen kulttuurinen murros, jossa kestävyys ymmärretään yhä kokonaisvaltaisempana, kulttuurisena lähtökohtana (esim. Nisonen ym. 2024).
Kesä 2024: Hyviä uutisia
Vierailemme Kimmon kanssa kotikaupungissani Iisalmessa, ja toimittaja ja paikallinen taideaktiivi Tarja Tikkanen haluaa haastatella meitä paikallislehteen purkutaiteesta. Jutun kuvat otetaan paikallisessa purkutaidetalossa, rautatieaseman pihapiirissä sijaitsevassa puutalossa. Ongelmat kuulostavat tutuilta myös pikkukaupungissa: täälläkin taiteilijoiden on hankalaa löytää tilaa erityisesti taiteensa esittämiselle. Ja vaikka Iisalmen asemanseutu on määritelty RKY-alueeksi, eli valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi, on sen piiriin lukeutuvista asematyöläisten asuinrakennuksista katkaistu vedet ja lämmitys, ja jätetty rakennukset oman onnensa nojaan rapistumaan.
Saamme tietää, että Itsenäisyydenkadun pankkipalatsin kaava on palautettu käsittelyyn: rakennuksen arkkitehtoniset arvot tulee punnita uudelleen.
Tampereelta kantautuu kuitenkin hyviä uutisia. Saamme tietää, että Itsenäisyydenkadun pankkipalatsin kaava on palautettu käsittelyyn: rakennuksen arkkitehtoniset arvot tulee punnita uudelleen, ja tontin tulevaa rakentamista tulee lähestyä ensisijaisesti säilyttämisen ja täydentämisen näkökulmasta. Jo kertaalleen rumaksi ja korjauskelvottomaksi todetun rakennuksen tulevaisuudessa on siis pilkahdus toivoa. Kuka tietää, voisiko Pankkipalatsi olla tulevaisuuden kaunotar, jonka vaalimisesta tulevat polvet vielä kiittävät (ks. esim. Kalakoski 2021).
Joulukuu 2024: Eloa rikkinäisessä maailmassa
Julkaistuamme taidepesu-tekstin Arkkitehti-lehdessä, olemme silloin tällöin puhuneet Marion kanssa, että aihetta pitäisi jalostaa eteenpäin tutkimusartikkeliksi. Vuoden päätteeksi meille tarjoutuu mahdollisuus esitellä tutkimusajatuksiamme ja saada niistä palautetta tieteellisessä seminaarissa, joka kantaa nimeä Living in the Broken World: Fostering Care, Maintenance and Repair.
Ajatuksenamme on vertailla kahta tamperelaista rakennetun ympäristön kohdetta, joissa on tehty erilaisia taiteellisia interventioita, ja pohtia, mikä on näiden eleiden merkitys rakennusten tulevaisuuden määrittelyssä. Toinen kohde on purkutaidetalo Pinni 47, jossa taiteellisella kuvittelulla ei ollut kauaskantoisia vaikutuksia kyseisen rakennuksen kohtaloon. Vertailukohteeksi ehdotamme vanhan kulkutautisairaalan pihapiiriä, Pyynikin aikamatkoja, jossa Mika Pettissalon määrätietoinen työ ja kaikille kaupunkilaisille avoin taiteellinen leikittely ovat johtaneet – erinäisistä kipuiluista ja kahnauksista huolimatta – heitteille jätetyn rakennuksen suojelemiseen. Haluamme selvittää, miten taidetta ja muita luovia kaupungissa olemisen tapoja voi todella hyödyntää osana kestävää kaupunkisuunnittelua. Esityksemme saa lämpimän vastaanoton. Työ taidepesun parissa todennäköisesti jatkuu siis myös vuonna 2025!
