Verkkokeskusteluihin liittyy tutkimuskohteena ja yhteiskunnallisena ilmiönä merkittäviä ristiriitaisia latauksia. Jo internetin alkutaipaleella virisi usko verkosta uudenlaisena tasapuolisena ja demokratiaa edesauttavana julkisena keskusteluareenana [1]; verkkovälitteisten keskusteluiden toivottiin lisäävän kansalaiskeskustelua ja julkista osallistumista. Sittemmin toiveet ovat romuttuneet ainakin tietyiltä osin. Käyttäjät eivät lopulta toimi verkossa odotetulla tai toivotulla tavalla. Vaikka osallistuminen tai ainakin keskustelun volyymi ovat verkon avustuksella lisääntyneet, volyymiaan ovat kasvattaneet myös negatiiviset lieveilmiöt ja ei-toivottu käytös. Lienee ilmeistä, ettei käyttäjien välinen keskustelu verkossa ”useinkaan noudata niitä normeja, joita esimerkiksi julkisuuden ja demokratian tutkijat ovat määritelleet (korkeatasoiselle) keskustelulle” [2].
Verkkokeskusteluiden kohtaaman kritiikin taustalla vaikuttaa erilaisille julkisuusteoreettisille muotoiluille tyypillinen perusoletus kaikkia osapuolia kunnioittavasta julkisesta keskustelusta demokratian ytimessä (ks. etenkin deliberatiivinen julkisuusteoria [3][4] ja kiistelevä demokratiamalli [5]). Juuri tämän kunnioituksen varaan rakentuvan ytimen pelätään nykytilanteessa rapistuvan, ja huoli yhdistää sekä tutkijoita että esimerkiksi journalisteja ja verkon käyttäjiä. Verkkovälitteinen keskustelu ja etenkin sosiaalinen media nähdään usein vähintäänkin osasyyllisenä muuttuneessa ja polarisoituneessa yhteiskunnallisessa keskustelukulttuurissa [6][7]. Monet suomalaisista ovat myös yleisesti huolissaan yhteiskunnallisen keskustelun tilasta; siitä, etteivät ihmiset kunnioita toisiaan, ja siitä, mihin suuntaan keskustelu on menossa [8]. Lisäksi käyttäjien välinen vuoropuhelu hyvän keskustelukulttuurin reunaehdoista ja kriteereistä muodostaa nykyisellään varsin tyypillisen näkemyksiä jakavan metakeskustelun, jota verkossa muiden keskusteluiden rinnalla ja ohessa jatkuvasti käydään [9][10].
Toisin sanoen, verkossa keskustellaan yhä useammin siitä, miten verkossa pitäisi keskustella.
Vaikka verkkokeskusteluiden arvioissa korostuvat huolenaiheet, etenkin antisosiaalinen toiminta ja vihamielisyys, näiden piirteiden kääntöpuolena ovat ne verkossa keskustelevat käyttäjät, jotka toimivat toisin ja pyrkivät toisenlaisiin päämääriin. Aionkin tässä alustuksessa osoittaa, että verkkouutisten kommentoinnilla ja laajemmin verkkovälitteisillä keskusteluilla on toivoa ja ylipäätään väliä. Aluksi kuitenkin kerron, millaisen tutkimusprosessin kautta olen päätynyt tähän lopputulokseen.
Tarkastelin väitöksen jälkeisessä tutkimuksessani verkkouutisia kommentoivia käyttäjiä varsin kattavasti. Analysoin yli 1 200 vastaajan vastauksia avoimeen verkkokyselyyn sekä teemahaastatteluita ja ryhmäkeskusteluita, jotka toteutin kommentoivien käyttäjien kanssa. Lopputuloksena muodostui yksityiskohtainen kokonaiskuva kommentointi-ilmiöstä ja ennen kaikkea kommentoijista. Tuloksia esittelevä Käyttäjät kommentoinnin keskiössä -kirja julkaistiin viime syksynä.
Päädyin toteuttamaan näin laajan tutkimushankkeen, koska koin, että ymmärryksemme verkkouutisten kommentoinnista ja kommentoijista oli varsin kapea. Lisäksi yleinen suhtautuminen kommentointiin vaikutti ennakkoluuloiselta ja negatiivisesti sävyttyneeltä.
Päädyin toteuttamaan näin laajan tutkimushankkeen, koska koin, että ymmärryksemme verkkouutisten kommentoinnista ja kommentoijista oli varsin kapea. Lisäksi yleinen suhtautuminen kommentointiin vaikutti ennakkoluuloiselta ja negatiivisesti sävyttyneeltä. Kun kerroin ihmisille tutkivani uutisiin liittyvää kommentointia, kuulin toistuvasti samansisältöisen toteamuksen: ”kommentointihan on pelkkää huutelua ja hirveätä kuraa”. Olin kuitenkin jo väitöstutkimuksessani todennut, että verkkouutisten kommenteilla on mahdollisuuksia yhteiskunnallisesti relevanttina julkisena keskusteluna ja julkisena osallistumisena; kommenttiaineistojeni todellisuus oli jotain aivan muuta kuin pelkkää huutelua.
Tutkimushankkeeni tuloksia kokoavassa kirjassa totean seuraavaa: ”Jos tutkimus esimerkiksi osoittaa, että verkkokeskustelun kommenteista noin puolet pitää sisällään epäsivistynyttä kielenkäyttöä, se myös osoittaa, että noin puolet ei pidä. Tutkijan valinta on, onko lasi kommentointi-ilmiön kokonaisuuden kannalta puoliksi tyhjä, puoliksi täysi vai molempia.” Toiveikkuus on kuitenkin itsessään asenteellista, koska se perustuu jakoon toivotun ja ei-toivotun välillä. Olen silti yrittänyt kommenttien ja kommentoijien tutkijana irrottautua normatiivisesta otteesta. En ole pyrkinyt esimerkiksi määrittelemään sitä, mikä on riittävän hyvää kommentointia ja millainen on hyvä keskustelukulttuuri. Tällainen lähestymistapa ei tarkoita, etteikö kommentointia olisi mielekästä arvioida ja analysoida tietyin käsittein ja kriteerein sekä tietyistä teoreettisista lähtökohdista ponnistaen.
Olen keskittynyt tutkimuksissani lähinnä verkkouutisten kommentointiin ja kommentoijiin, ja seuraavassa esittämäni väitteet perustuvat etenkin näissä tarkasteluissa tekemiini huomioihin. Tältä osin on siis huomioitava, että se, mitä väitän verkkokeskusteluista yleisesti, perustuu ymmärrykseeni verkkouutisten kommentoinnista huomattavasti rajatumpana ilmiönä. Verkkouutisten kommentoinnilla on oma erityinen luonteensa, johon vaikuttavat kommentoivien käyttäjien suhde yhteiskuntaan eli aiheisiin, joita uutisissa käsitellään, sekä uutisiin ja journalismiin. Silti kommentointia ohjaavat ja muovaavat verkkovälitteinen konteksti ja sen tekniset ja kulttuuriset muutokset, jotka ovat verkkokeskusteluille yhteisiä. Koska kyse on ihmisten tuottamasta sisällöstä, verkkouutisten kommentoinnissa tulevat edelleen näkyviksi monet samat sosiaaliset ilmiöt kuin kaikessa muussakin verkkovälitteisessä (ja yhteiskunnallisessa) keskustelussa. Ja kuten kaikki verkkovälitteiset ilmiöt, myös uutisten kommentointi muuttuu vauhdikkaasti.
On hämmentävää, että verkkouutisten kommentointimahdollisuudessa on oikeastaan kyse melko tuoreesta ilmiöstä; Suomessa käyttäjät pääsivät kommentoimaan suoraan uutisten alle vasta 2010-luvun taitteessa. Nykyisellään tällainen kommenttiketju verkkolehden uutisen alla näyttäytyy silti arkipäiväisenä, toisille käyttäjille jopa vanhentuneena vuorovaikutuksen muotona. Uutisista käyty verkkovälitteinen keskustelu on siirtynyt merkittävässä määrin sosiaalisen median alustoille, ja tämän muutoksen myötä uutisten kommentoinnin erityisyys suhteessa muihin verkkokeskusteluihin saattaa laventua.
Kriittisyys ei ole vihamielisyyttä
Toiveikkuuteni perustuu kommentointi-ilmiön (ja verkkokeskusteluiden) erilaisten piirteiden erotteluun ja tunnistamiseen. Olen törmännyt kommentointiin ja verkkokeskusteluihin liittyvissä puheenvuoroissa jopa siihen, että kaikenlainen negatiivinen ja kriittinen toiminta lokeroidaan ei-toivotuksi ja lopulta antisosiaaliseksi. Puurot ja vellit menevät pahasti sekaisin, ja tällä on kommentointi-ilmiön ymmärtämisen kannalta haitallisia vaikutuksia. Mitä hanakammin tulkitsemme kriittisen ja kärkkään toiminnan vihamielisyydeksi ja esimerkiksi erimielisyyden henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi, sitä herkemmin näemme verkossa antisosiaalista toimintaa silloinkin, kun kyse ei ole siitä. Esimerkiksi julkisen osallistumisen näkökulmasta kriittisyys ja uhkaava vihamielisyys ovat täysin eri asia. Demokratiaan kuuluvat olennaisesti kiistely ja eripurakin [11][12]. Vaikka kommentoijat purkaisivat tunnepitoisesti pettymystään hallituksen päätökseen, kritisoisivat erilaisia näkemyksiä kovasanaisestikin tai pyrkisivät jopa kyseenalaistamaan tai haastamaan toistensa arvomaailmoja, tällainen toiminta ei ole automaattisesti yhteiskunnallisesti negatiivista, henkilökohtaista tai sosiaalisten normien vastaista.
Esimerkiksi julkisen osallistumisen näkökulmasta kriittisyys ja uhkaava vihamielisyys ovat täysin eri asia. Demokratiaan kuuluvat olennaisesti kiistely ja eripurakin.
Verkkokeskusteluiden ja kommenttien äärellä onkin äärimmäisen tärkeää erottaa toisistaan 1) kriittisyys ja erimielisyys, 2) käytöstapojen ja sosiaalisten normien vastainen toiminta sekä 3) aidosti antisosiaalinen ja masinoitu vihamielinen toiminta, kuten vihapuhe, maalittaminen ja trollaaminen [13][14][15]. Ei-toivottu käytös ja vihamielisyys aiheuttavat meissä huolta, eikä niiden raja ole aina yksiselitteinen, mutta vain näistä jälkimmäinen ottaa ensisijaiseksi tavoitteekseen demokratian ja demokratialle elintärkeän keskustelun romuttamisen ja on siksi luonteeltaan usein systemaattista ja organisoitua. Selkeän erottelun avulla pystymme ymmärtämään ilmiöitä sekä niiden syitä ja seurauksia tarkemmin.
Kommentoinnilla on toivoa, koska kommentoijat ovat erilaisia
Syksyllä julkaistun tutkimukseni keskeisin tulos on, että uutisia kommentoivat käyttäjät ovat taustoiltaan, toimintatavoiltaan, motiiveiltaan ja asenteiltaan varsin heterogeeninen ryhmä. Tämä tarkoittaa jo itsessään esimerkiksi sitä, että vaikka jotkut toimisivat ei-toivotulla tavalla, kaikki eivät näin tee. Ennen kaikkea käyttäjien erilaisuus merkitsee sitä, että kommenttien kautta näkyväksi tulevat muun muassa keskusteluun osallistuvien erilaiset taustat, näkemykset, motiivit ja arvot. Tämä on yhteiskunnallisen keskustelun kannalta lähtökohtaisesti hyvä asia. Moni tutkimukseeni osallistuneista korosti, että jos verkkokeskustelut taantuvat samanmieliseksi hymistelyksi, keskustelulla ei ole yhteiskunnallista merkitystä.
Tutkimukseeni osallistuneilla kommentoijilla on myös sellaisia päämääriä, tavoitteita ja motiiveja, joita voidaan pitää yhteiskunnallisen keskustelun tulevaisuuden kannalta erityisen tärkeinä ja toivoa antavina.
Ensinnäkin suurta osaa käyttäjistä motivoi yhteiskunnallinen keskustelu ja julkinen osallistuminen – siis ajatus siitä, että kommentoinnin kautta osallistutaan yhteiskunnalliseen keskusteluun yhteisistä ja itselle tärkeistä asioista ja tällä keskustelulla on merkitystä. Vaikka tässä ilmenee selkeitä alustakohtaisia eroja, huomionarvoista on, että ainakin tietyillä keskustelualustoilla (esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Yleisradion verkkosivuilla) käyttäjien keskuudessa vallitsee jonkinasteinen yhteisymmärrys yhteiskunnallisen keskustelun itseisarvosta; yhteisistä asioista on tärkeää keskustella yhdessä (ja tiettyjen sääntöjen mukaisesti). Kuulostaa julkisuusteoreettisistakin lähtökohdista aika hyvältä, ja tässä kohtaa julkisuuden ja demokratian tutkijoiden toivoisi peukuttavan. Käyttäjille voi myös riittää ajatus oman toiminnan mikrovaikutuksista eli esimerkiksi siitä, että käydyn keskustelun jälkeen edes yksi kanssakommentoijista miettisi asiaa uudesta perspektiivistä. Lisäksi vain harva tutkimukseeni osallistuneista kertoi osallistuvansa kommentointiin vain esimerkiksi provosoidakseen muita tai viihdyttääkseen itseään. Voidaan siis olettaa, että ainakin tietyissä keskustelukonteksteissa sosiaalisten normien vastaisesti toimivat ja aitoa keskustelua kaihtavat käyttäjät ovat lopulta vähemmistössä. Suurin osa toimii toisin.
Käyttäjille voi myös riittää ajatus oman toiminnan mikrovaikutuksista eli esimerkiksi siitä, että käydyn keskustelun jälkeen edes yksi kanssakommentoijista miettisi asiaa uudesta perspektiivistä. Lisäksi vain harva tutkimukseeni osallistuneista kertoi osallistuvansa kommentointiin vain esimerkiksi provosoidakseen muita tai viihdyttääkseen itseään.
Toiseksi moni pyrkii puuttumaan sellaisiin kommentteihin, joissa on joko sosiaalisten normien ja käytöstapojen vastaista tai uhkaavaa ja vihamielistä toimintaa (ks. näiden kahden erosta edellä). Reagoiminen esimerkiksi ei-toivottuun kielenkäyttöön, kuten muiden nimittelyyn tai vähättelyyn, kytkeytyy olennaisesti ajatukseen tiettyjen sääntöjen mukaisen yhteiskunnallisen keskustelun itseisarvosta. Ja juuri tämä vuorovaikutuksen muoto edustaa käyttäjien käymää metakeskustelua siitä, miten yhteiskunnallista keskustelua pitäisi verkossa käydä. Puuttuminen hyökkäävään ja uhkaavaan toimintaan liittyy puolestaan sosiaalispsykologiassakin tunnistettuun sivustakatsojan rooliin [16]. Vaikka ihmisluonteelle saattaa olla tyypillistä ohittaa muihin kohdistuvat uhkatilanteet, keskuudestamme löytyy silti niitä, jotka puuttuvat asiaan. Näin on myös verkossa. Kaikki käyttäjät eivät suhtaudu itselleen entuudestaan tuntemattoman kanssakommentoijan kohtaamaan ”Tulisitpa raiskatuksi” -toivotukseen olankohautuksella, vaan he ovat valmiita puolustamaan ja tukemaan muita, vaikka se altistaa heidät vastaaville hyökkäyksille.
Kolmanneksi – ja edellisiin liittyen – osa käyttäjistä pyrkii kehittämään verkkovälitteistä keskustelukulttuuria. Moni kokee osallistuvansa tällaiseen kehittävään toimintaan jo lähtökohtaisesti aina kommentoidessaan. Kiinnostavaa edelleen on, että tutkimukseni perusteella käyttäjät tarkastelevat tätä aspektia ensisijaisesti oman toimintansa kautta. Kyse ei siis ole vain muiden käyttäjien ojentamisesta, vaan oman kommentointitoiminnan kriittisestä tarkastelusta ja kehittämisestä. Esimerkiksi kannustavan, positiivisen ja rakentavan kommentoinnin toivotaan luovan positiivisen kierteen ja herättävän vastakaikua. Keskustelukulttuurin muutoksen tunnistetaan lähtevän käyttäjistä itsestään.
Aktivistikäyttäjät etsivät etenkin ristiriitaisiin aiheisiin liittyvistä verkkovälitteisistä keskusteluista disinformaatiota ja misinformaatiota, vihapuhetta, rasismia, misogyniaa ja niin edelleen. Aktivismi näyttäytyy vastarintana systemaattiselle ja organisoidulle vihapuheelle ja disinformaation levittämiselle, ja epäkohtiin puuttuminen edustaa ikään kuin täytettävää velvollisuutta.
Neljänneksi paikallistin kommentoivien käyttäjien keskuudesta ajatuksen kommentoinnista omanlaisenaan ja erityisenä kansalaisaktivismin muotona, jonka tavoitteena on kitkeä systemaattisesti verkkokeskusteluiden negatiivisia lieveilmiöitä. Nämä aktivistikäyttäjät etsivät etenkin ristiriitaisiin aiheisiin liittyvistä verkkovälitteisistä keskusteluista disinformaatiota ja misinformaatiota, vihapuhetta, rasismia, misogyniaa ja niin edelleen. Aktivismi näyttäytyy vastarintana systemaattiselle ja organisoidulle vihapuheelle ja disinformaation levittämiselle, ja epäkohtiin puuttuminen edustaa ikään kuin täytettävää velvollisuutta – jonkun on pakko tehdä jotakin.
Viidenneksi on ilmeistä, että kommentoijat tunnistavat toistensa toiminnasta edellä kuvattuja piirteitä. Kanssakommentoijat voidaan kokea voimavaraksi ja kollektiiviseksi vastavoimaksi kamppailussa negatiivisia ilmiöitä vastaan. Erilaiset positiiviset reaktiot, tsemppaavat kommentit ja puolustavat väliintulot ruokkivat vastaavaa toimintaa ja vahvistavat käyttäjien kokemusta toisin toimimisen merkityksestä.
Kommentoinnilla on toivoa, koska kommentoijat ovat huolissaan
Vallitseva kädenvääntö siitä, millaista keskustelun pitäisi olla, osoittaa, että verkkokeskusteluiden kriteereistä neuvotellaan jatkuvasti. On kiistatonta, että verkkokeskusteluihin osallistuvat käyttäjät ovat etenkin keskustelun säännöistä, normeista ja rajoituksista kirjavasti täysin erimielisiä. Yksi haluaa vapautta, toinen kuria ja kolmas kaikkea siltä väliltä. Ja silti useimmat ovat tavalla tai toisella huolissaan verkkokeskusteluiden tulevaisuudesta.
Tutkimukseni perusteella monen verkkouutisten kommentointiin osallistuvan käyttäjän mielestä on lähtökohtaisesti tärkeää, että erilaiset näkemykset, kokemukset ja tuntemukset tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi yhteiskunnallisessa keskustelussa, riippumatta esimerkiksi siitä, miten huolellisesti ne on lopulta muotoiltu. Tämä ei tarkoita, etteivätkö samat kommentoijat odottaisi toisiltaan esimerkiksi asiallista kielenkäyttöä ja henkilökohtaisuuksien välttämistä. Monen mielestä onkin yhtä lailla tärkeää, että osaisimme keskustella nykyistä paremmin keskenämme ja oppisimme kunnioittamaan toisiamme. Samanaikaisesti verkko on tehnyt näkyväksi sitä, että osa ihmisistä sitoutuu sosiaalisiin normeihin löyhemmin kuin muut [17]. Tämä ei ole yksinomaan verkkoon kytkeytyvä ilmiö. Osa käyttäjistä kuitenkin pelkää, että verkkokeskusteluiden negatiivinen kielenkäyttö on ruokkinut ja ruokkii itse itseään – verkkokeskusteluiden sävyn takia yhä useampi hylkää sosiaaliset normit verkossa. Huolena edelleen on, että nämä negatiiviset vaikutukset rantautuvat lopulta kaikkeen yhteiskunnalliseen ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen.
Osa käyttäjistä kuitenkin pelkää, että verkkokeskusteluiden negatiivinen kielenkäyttö on ruokkinut ja ruokkii itse itseään – verkkokeskusteluiden sävyn takia yhä useampi hylkää sosiaaliset normit verkossa. Huolena edelleen on, että nämä negatiiviset vaikutukset rantautuvat lopulta kaikkeen yhteiskunnalliseen ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen.
Moni kommentoijista kantaakin yleisesti huolta verkkovälitteisistä keskusteluista, ei siis yksinomaan uutisiin liittyvistä keskusteluista. Osa pelkää, että keskusteluita aletaan rajoittaa ja moderoida liikaa; äärimmäinen kuri tukahduttaa erimielisyyden, josta yhteiskunnallinen keskustelu versoo. Eniten huolta kuitenkin aiheuttavat tietyllä tavalla toimivat ja käyttäytyvät kanssakommentoijat sekä laajemmin yhteiskunnallinen polarisaatio ja siihen liittyvä systemaattinen ja vihamielinen toiminta.
Osa käyttäjistä reagoi huoleen osallistumalla vähemmän, mikä on yhteiskunnallisen keskustelun ja julkisen osallistumisen näkökulmasta varsin haitallista. Toiset sen sijaan reagoivat toimimalla epätoivottua käytöstä vastaan sekä pyrkimällä purkamaan polarisoivia asetelmia ja polarisoivaa toimintaa. Edellä kuvatut päämäärät, kuten puuttuminen väärään käytökseen tai vihamieliseen toimintaan, muiden puolustaminen, keskustelukulttuurin kehittäminen ja kansalaisaktivismi, kumpuavat tietyiltä osin huolesta ja sen synnyttämistä vastareaktioista.
Kokonaisuudessaan huoli puolestaan kertoo, että kommentoinnilla ja verkkovälitteisellä yhteiskunnallisella keskustelulla on ihmisille väliä. Juuri tässä piilee mielestäni toivon ydin. Niin kauan kuin verkkovälitteisiin keskusteluihin osallistuvat ihmiset kokevat, että vastarinnassa, keskustelukulttuurin kehittämisessä ja ylipäätään keskustelumahdollisuuksien puolustamisessa on mieltä, verkkokeskusteluilla ja kommentoinnilla on toivoa yhteiskunnallisesti merkityksellisenä toimintana.
Lähteet
[1] Dahlberg, L. 2011. Re-constructing digital democracy: An outline of four ‘positions’. New Media & Society 13(6): 855–872. https://doi.org/10.1177/1461444810389569
[2] Suominen, J., Saarikoski, P. & E. Vaahensalo. 2019. Digitaalisia kohtaamisia. Verkkokeskustelut BBS-purkeista sosiaaliseen mediaan. Helsinki: Gaudeamus.
[3] Habermas, J. 2004 (1962). Julkisuuden rakennemuutos. Tutkimus yhdestä kansalaisyhteiskunnan kategoriasta (suom. V. Pietilä). Tampere: Vastapaino. (Alkuperäinen teksti julkaistu 1962.)
[4] Habermas, J. 1996 (1992). Between facts and norms: Contributions to a discourse theory of law and democracy. Cambridge: Polity Press. (Alkuperäinen teksti julkaistu 1992.)
[5] Mouffe, C. 2009 (1999). Keskusteleva demokratia vai kiistelevä moniarvoisuus? (suom. V. Pietilä). Media & Viestintä 32(3), 45–53. https://doi.org/10.23983/mv.62985. (Alkuperäinen teksti julkaistu 1999.)
[6] Kangaspunta, V. 2024. Käyttäjät kommentoinnin keskiössä: verkkouutisten kommentoijien käytännöt, motiivit ja asenteet. Tampere University Press. https://doi.org/10.61201/tup.844
[7] Saarinen, A. 2022. Vastakkainasettelujen aika. Poliittinen polarisaatio ja Suomi. Helsinki: Gaudeamus
[8] Yleisradio. 2020. Tuntuuko hankalalta, kun joku on eri mieltä? Yle ryhtyy parantamaan suomalaista keskustelukulttuuria. Yleisradio 16.11.2020. Viitattu 31.5.2022. https://yle.fi/uutiset/3-11647781
[9] Kangaspunta, V. 2020. Verkkouutisten kommentit julkisen osallistumisen muotona ja julkisen rajapinnoilla. Tampereen yliopiston väitöskirjat 362. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1818-5
[10] Harju, A. 2018. Suomi24-keskustelut kohtaamisten ja törmäysten tilana. Media & viestintä 41(1), 51–74. https://doi.org/10.23983/mv.69952
[11] Mouffe, C. 2009 (1999). Keskusteleva demokratia vai kiistelevä moniarvoisuus? (suom. V. Pietilä). Media & Viestintä 32(3), 45–53. https://doi.org/10.23983/mv.62985. (Alkuperäinen teksti julkaistu 1999.)
[12] Ridell, S. 2000. Kansalaisjulkisuuden kokeilua verkossa – Mansefoorumi ja paikallisen julkisen viestinnän käytännöt. Teoksessa Verkkotorilla: Internet kansalaisviestinnän ja paikallisen julkisuuden tilana, toimittaneet Ari Heinonen, Maarit Mäkinen, Seija Ridell, Ari Martikainen, Mika Halttu ja Esa Sirkkunen, 57–96. Paikallisuus verkkomediassa -julkaisun loppuraportti. https://urn.fi/urn:isbn:951-44-4998-3
[13] Saresma, T., Pöyhtäri, R. Knuutila, A. Kosonen, H. Juutinen, M., Haara, P. Tulonen, U., Nikunen, K. & J. Rauta. 2022. Verkkoviha. Vihapuheen tuottajien ja levittäjien verkostot, toimintamuodot ja motiivit. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:48. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-298-5
[14] Barnes, R. 2018. Uncovering Online Commenting Culture: Trolls, Fanboys and Lurkers. Cham: Springer Nature.
[15] Verbalyte, M., Keitel, C. & K. Howard. 2021. Online Trolls: Unaffectionate Psychopaths or Just Lonely Outcasts and Angry Partisans? Politics and Governance 10 (4): 396–410. https://doi.org/10.17645/pag.v10i4.5790
[16] Burr, V. 2007. Sosiaalipsykologisia ihmiskäsityksiä. Suomentanut Jyrki Vainonen. Tampere: Vastapaino.
[17] Sohn, S., Chung, H. C. & N. Park. 2018. Private Self-Awareness and Aggression in Computer-Mediated Communication: Abusive User Comments on Online News Articles. International Journal of Human–Computer Interaction 35(13): 1–10. https://doi.org/10.1080/10447318.2018.1514822
