Sisällissota 1918 – taas – vai viimein?
Käsitys vuoden 1918 sodasta vapaussotana tai kansalaissotana ovat paitsi omana aikanaan suosittuja historiantulkintoja, myös osa oikeiston ja vasemmiston poliittista identiteettiä. Ne ovat sitä täysin turhaan, koska enempää oikeisto kuin vasemmistokaan eivät hyödy näistä myyteistä. Pikemminkin päinvastoin: ne ovat olleet jo pitkään lähinnä kiusallisia ja myös vahingollisia historian näkemisen ja ymmärtämisen kannalta. Toki on niin, että ne jotka tänään puhuvat vapaus- tai kansalaissodasta, eivät esimerkiksi edusta historiantutkimuksen valtavirtaa, eivätkä myöskään esimerkiksi sitä käsitystä, jonka peruskoulun ja lukion oppikirjat vuodesta 1918 nykyisin antavat.