TTA-15090 Tutkimusmetodologia, 6 op
Research Methodology

Lisätiedot

Kurssi on tarkoitettu sekä tuotantotalouden että tietojohtamisen opiskelijoille. Opintojakso soveltuu vain tutkinto-opiskelijoille

Vastuuhenkilö

Miikka Palvalin

Opetus

Toteutuskerta Periodi Vastuuhenkilö Suoritusvaatimukset
TTA-15090 2018-01 3 - 4 Mervi Miettinen
Miikka Palvalin
Emma Partanen
Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että tentti, kirjaston järjestämä tiedonhankinnan koulutus ja kaksi harjoitustyötä on suoritettu hyväksytysti.

Osaamistavoitteet

Kurssin tavoitteena on kehittää opiskelijoiden valmiuksia empiiristen diplomitöiden toteuttamiseksi tuotantotalouden ja tietojohtamisen alueilla. Kurssi valmentaa myös systemaattisen, perustellun ja analyyttisen selvitystyön tekemiseen tuotantotalouden ja tietojohtamisen alan asiantuntijatehtävissä. Kurssin käytyään opiskelija 1) osaa selittää, mitä tutkimuksen tekeminen on ja mitä se vaatii; 2) osaa luokitella tutkimusotteita, selittää niiden toteutustapoja, tunnistaa niihin liittyviä haasteita ja vertailla tutkimusotteiden eroja; 3) osaa luokitella empiirisen tutkimuksen menetelmiä, tunnistaa niiden sovelluskohteita, käyttötapoja ja rajoitteita; 4) osaa perustella tutkimuksessa käytettämiään rajauksia, tutkimuskysymyksiä ja -menetelmiä; 5) osaa valita tutkimukselleen soveltuvat tutkimusmenetelmät, analysoida tutkimusaineistoa ja soveltaa muutamaa menetelmää käytännössä

Sisältö

Sisältö Ydinsisältö Täydentävä tietämys Erityistietämys
1. tutkimuksen suunnittelun, toteuttamisen, analyysin ja raportoinnin perusasiat     
2. vaihtoehtoiset tutkimusotteet ja -asetelmat sekä niihin liittyvät valinnat     
3. tuotantotalouden ja tietojohtamisen keskeiset tiedonkeruumenetelmät ja niistä saatavan aineiston analysoinnin (haastattelu, kysely, havainnointi, prosessin mallinnus, dokumenttien analysointi, interventio ja kokeellinen tutkimus)     

Ohjeita opiskelijalle osaamisen tasojen saavuttamiseksi

Tentin arviointikriteerinä jaksolla käsiteltyjen tutkimusotteiden, -asetelmien ja menetelmien ymmärrys. Tentti pohjautuu sekä kirjalliseen kurssimateriin että luentoihin. Harjoitustöiden osalta arvioidaan opittujen asioiden soveltamiskykyä ja raportoinnin laatua. Kokonaisarvosana muodostuu tentistä ja ryhmissä tehtävistä harjoitustöistä.

Arvosteluasteikko:

Arvosteluasteikko on numeerinen (0-5)

Osasuoritukset:

Osasuoritusten pitää liittyä samaan toteutuskertaan

Oppimateriaali

Tyyppi Nimi Tekijä ISBN URL Lisätiedot Tenttimateriaali
Kirja   Research methods for business students   Saunders, Lewis & Thornhill       5. painos tai uudempi 2009 (myös 4. painos ok). Tenttialue on koko kirja poislukien luvut 3 (kirjallisuuskatsaus) ja 14 (tutkimuksen raportointi).   Kyllä   
Verkkolehti   Case research in operations management, International Journal of Operations & Production Management, Vol. 22, No. 2, pp. 195-219.   Voss, C., Tsikriktsis, Frohlich, M.       Julkaisuvuosi 2002   Kyllä   



Vastaavuudet

Opintojakso Vastaa opintojaksoa  Selite 
TTA-15090 Tutkimusmetodologia, 6 op TETA-4010 Tutkimusmetodologia, 6 op  
TTA-15090 Tutkimusmetodologia, 6 op TTA-15091 Tutkimusmetodologia, 5 op  
TTA-15090 Tutkimusmetodologia, 6 op TLO-35602 Tietojohtamisen tutkimusmenetelmät, 6 op  

Päivittäjä: Palvalin Miikka, 12.12.2018