MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1, 5 op
Engineering Mathematics C 1

Toteutuskerta MAT-01130 2019-01

Kuvaus

Toteutuskerta järjestetään käänteisellä opetuksella (flippauksella). Tarkoituksena on perehdyttää opiskelijaa paitsi matematiikkaan liittyviin aiheisiin, myös opiskelutaitoihin.

Kurssillla ei ole aloitustilaisuuden jälkeen luentoja, vaan opiskelijat tutustuvat kurssin aiheisiin kurssimonisteen, opetusvideoiden ja muun opetusmateriaalin avulla. On sallitua ja jopa suositeltavaa tutustua aiheisiin pienissä ryhmissä.

Arvosanat määräytyvät ns. jatkuvan arvostelun periaatteella. Tentistä saatavat pisteet ovat vain 30 % kaikista kurssin arvosanaan vaikuttavista pisteistä. Siis opiskelija saa 70% arvosanaan vaikuttavista pisteistä tekemällä viikoittain tehtäviä. Osa tehtävistä arvostellaan ohjelmoidulla automaattitarkastuksella Moodlessa, mutta osassa tehtävistä pisteiden saaminen edellyttää läsnäoloa kurssin kontaktiopetustunneillla eli harjoitustilaisuuksissa ja prime time -tilaisuuksissa. Joka viikko annetaan vähintään yksi tehtävä, joissa pisteiden saaminen perustuu itsearvion ja vertaisarvion tekemiseen. Lisäksi viikottain yksi tehtävistä tehdään ryhmässä.

Tukitoimena järjestettävään reenaamoon osallistuminen on vapaaehtoista. Reenaamon tarkoituksena on auttaa tarvittaessa tehtävien tekemisessä sekä sellaisten käsitteiden ymmärtämisessä, jotka ovat jääneet hämäriksi itsenäisen tutustumisen yhteydessä. Lisäksi tukitoimena järjestetään ennakkokertausta, joka tarkoittaa aiempien matematiikan opintojen muistelemista tekemällä lukiossa esiintyneitä tehtäviä ohjatusti. Ennakkokertaustilaisuuksiin voi osallistua vain kutsuttuna, koska ohjausryhmä pyritään pitämään pienenä.

Opetus

Periodi 1
Opetusmuodot Monimuoto-opetus, Luento, Tentti, Harjoitusryhmä
Vastuuhenkilö Jani Hirvonen, Anjariitta Korpela

Arvosteluasteikko

Arvosteluasteikko on numeerinen (0-5)

Suoritusvaatimukset

Osallistuminen opetukseen, harjoitustehtävät, itse- ja vertaisarviointi, ajankäyttösuunnitelma, välinäytöt ja tentti. Suoritusvaatimukset esitellään tarkemmin toteutuskerran Moodle-sivulla.

Kohderyhmät

Automaatiotekniikka , Konetekniikka , Materiaalitekniikka , Ympäristö- ja energiatekniikka

Lisätietoja toteutuksesta

Toteutuskerran alkupuolella opiskeiljat osallistuvat perustaitojen testiin (kesto 1 h).

Vaikka aloitusviikolla ei ole vielä varsinaista kurssiaihetta, pidetään silti prime time -tilaisuus. Sen yhteydessä opiskelija tekee itselleen kurssin ajankäyttösuunnitelman, johon kirjataan ne ajankohdat, jotka opiskelija sitoutuu käyttämään kurssin itsenäiseen opiskeluun.

Lisätietoa alla olevaan kohtaan Oppimistapahtumat - Harjoitusryhmä: POPin rakenteen takia harjoitusryhmien listassa (avaa otsikon vasemmalla puolella olevasta plus-napista) näkyvät sekä varsinaiset harjoitusryhmät (maanantaisin tai tiistaisin) että flippauksen prime time -tilaisuudet (keskiviikkoisin tai torstaisin). Näihin tilaisuuksiin ilmoittaudutaan niin, että ensimmäisen vuoden opiskelijoiden koko tutorryhmä tulee samaan tilaisuuteen. Kiinnitä huomiota ryhmälistassa heti kurssin nimen vieressä ilmoitettuun ryhmän numeroon, esim. EG01. Ilmoittaudu tutorryhmäsi kanssa niin, että harjoitusryhmän (ma/ti) ja prime time -tilaisuuden (ke/to) ryhmänumero on sama. Lista tutorryhmistä (niiden vetäjistä) ja niitä vastaavista ryhmänumeroista on Moodlessa tiedotustilaisuuden kalvojissa viimeisenä.

Harjoitus- ja prime time -ryhmät on lisäksi jaettu tutkinto-ohjelmittain seuraavasti:
EG01 - EG04: Konetekniikka
EG05 - EG07: Automaatiotekniikka
EG08 - EG09: Ympäristö- ja energiatekniikka
EG10 - EG11: Materiaalitekniikka

Tarkempaa informaatiota ilmoittautumisesta ja kurssin suorittamisesta esitetään tiedotustilaisuudessa 26.8., joka on listattuna alla kohtaan "Luento". Lisäksi ohjeet ilmoittautumiseen ja kurssin suorittamiseen julkaistaan kurssin Moodle-sivulla.

Tentti Wed 16.10.2019 17:00 - 20:00
Tentti Tue 03.12.2019 17:00 - 20:00
Tentti Wed 15.01.2020 17:00 - 20:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Mon 26.08.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Fri 30.08.2019 08:00 - 10:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/02 (*) Fri 30.08.2019 10:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Mon 02.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Fri 06.09.2019 08:00 - 10:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/02 (*) Fri 06.09.2019 10:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Mon 09.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Fri 13.09.2019 08:00 - 10:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/02 (*) Fri 13.09.2019 10:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Mon 16.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Fri 20.09.2019 08:00 - 10:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/02 (*) Fri 20.09.2019 10:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Mon 23.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Fri 27.09.2019 08:00 - 10:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/02 (*) Fri 27.09.2019 10:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Mon 30.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Fri 04.10.2019 08:00 - 10:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/02 (*) Fri 04.10.2019 10:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Mon 07.10.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/01 Fri 11.10.2019 08:00 - 10:00
(Peruttu) MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/O/02 Fri 11.10.2019 10:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/Lec/01 Mon 26.08.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG07/01 Mon 02.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG06/01 (+) Mon 02.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG05/01 (+) Mon 02.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG06/01 (+) Mon 09.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG05/01 (+) Mon 09.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG07/01 Mon 09.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG06/01 (+) Mon 16.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG07/01 Mon 16.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG05/01 (+) Mon 16.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG06/01 (+) Mon 23.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG07/01 Mon 23.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG05/01 (+) Mon 23.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG06/01 (+) Mon 30.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG07/01 Mon 30.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG05/01 (+) Mon 30.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG07/01 Mon 07.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG05/01 (+) Mon 07.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG06/01 (+) Mon 07.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG04/01 Tue 03.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG03/01 Tue 03.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG02/01 Tue 03.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG01/01 Tue 03.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG09/01 (+) Tue 03.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG08/01 (+) Tue 03.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG10/01 Tue 03.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG11/01 Tue 03.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG04/01 Tue 10.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG03/01 Tue 10.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG02/01 Tue 10.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG01/01 Tue 10.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG11/01 Tue 10.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG10/01 Tue 10.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG09/01 (+) Tue 10.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG08/01 (+) Tue 10.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG04/01 Tue 17.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG03/01 Tue 17.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG02/01 Tue 17.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG01/01 Tue 17.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG11/01 Tue 17.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG10/01 Tue 17.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG09/01 (+) Tue 17.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG08/01 (+) Tue 17.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG04/01 Tue 24.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG03/01 Tue 24.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG02/01 Tue 24.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG01/01 Tue 24.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG11/01 Tue 24.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG10/01 Tue 24.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG09/01 (+) Tue 24.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG08/01 (+) Tue 24.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG04/01 Tue 01.10.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG02/01 Tue 01.10.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG01/01 Tue 01.10.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG03/01 Tue 01.10.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG08/01 (+) Tue 01.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG10/01 Tue 01.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG11/01 Tue 01.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG09/01 (+) Tue 01.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG01/01 Tue 08.10.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG02/01 Tue 08.10.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG03/01 Tue 08.10.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG04/01 Tue 08.10.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG10/01 Tue 08.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG08/01 (+) Tue 08.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG09/01 (+) Tue 08.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG11/01 Tue 08.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG02/01 (+) Wed 28.08.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG01/01 (+) Wed 28.08.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG06/01 (+) Wed 28.08.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG05/01 (+) Wed 28.08.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG07/01 Wed 28.08.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG02/01 (+) Wed 04.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG01/01 (+) Wed 04.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG06/01 (+) Wed 04.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG05/01 (+) Wed 04.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG07/01 Wed 04.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG02/01 (+) Wed 11.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG01/01 (+) Wed 11.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG06/01 (+) Wed 11.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG07/01 Wed 11.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG05/01 (+) Wed 11.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG02/01 (+) Wed 18.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG01/01 (+) Wed 18.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG06/01 (+) Wed 18.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG07/01 Wed 18.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG05/01 (+) Wed 18.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG02/01 (+) Wed 25.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG01/01 (+) Wed 25.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG06/01 (+) Wed 25.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG07/01 Wed 25.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG05/01 (+) Wed 25.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG02/01 (+) Wed 02.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG01/01 (+) Wed 02.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG07/01 Wed 02.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG06/01 (+) Wed 02.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG05/01 (+) Wed 02.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG01/01 (+) Wed 09.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG02/01 (+) Wed 09.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG06/01 (+) Wed 09.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG05/01 (+) Wed 09.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG07/01 Wed 09.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG04/01 (+) Thu 29.08.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG03/01 (+) Thu 29.08.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG08/01 (+) Thu 29.08.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG09/01 (+) Thu 29.08.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG10/01 (+) Thu 29.08.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG11/01 (+) Thu 29.08.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG04/01 (+) Thu 05.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG03/01 (+) Thu 05.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG08/01 (+) Thu 05.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG09/01 (+) Thu 05.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG11/01 (+) Thu 05.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG10/01 (+) Thu 05.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG04/01 (+) Thu 12.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG03/01 (+) Thu 12.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG09/01 (+) Thu 12.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG08/01 (+) Thu 12.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG11/01 (+) Thu 12.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG10/01 (+) Thu 12.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG04/01 (+) Thu 19.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG03/01 (+) Thu 19.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG09/01 (+) Thu 19.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG08/01 (+) Thu 19.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG12/01 Thu 19.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG11/01 (+) Thu 19.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG10/01 (+) Thu 19.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG04/01 (+) Thu 26.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG03/01 (+) Thu 26.09.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG09/01 (+) Thu 26.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG08/01 (+) Thu 26.09.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG12/01 Thu 26.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG11/01 (+) Thu 26.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG10/01 (+) Thu 26.09.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG03/01 (+) Thu 03.10.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG04/01 (+) Thu 03.10.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG08/01 (+) Thu 03.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG09/01 (+) Thu 03.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG12/01 Thu 03.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG10/01 (+) Thu 03.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG11/01 (+) Thu 03.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG04/01 (+) Thu 10.10.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG03/01 (+) Thu 10.10.2019 10:00 - 12:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG09/01 (+) Thu 10.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG08/01 (+) Thu 10.10.2019 12:00 - 14:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG12/01 Thu 10.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG11/01 (+) Thu 10.10.2019 14:00 - 16:00
MAT-01130 Insinöörimatematiikka C 1/EG10/01 (+) Thu 10.10.2019 14:00 - 16:00

Oppimateriaali

Tyyppi Nimi Tekijä ISBN Lisätiedot Kieli Tenttimateriaali
Kirja Calculus 6e, Early Transcendentals, Matrix Version Edwards & Penney Englanti Ei
Kirja Linear algebra, A modern introduction (2nd ed.) Poole, David Englanti Ei