Opintojaksot  
|Tutkinnot| |Opintokokonaisuudet| |Kaikki| |Jatko| |KV|  |Haku|

Opinto-opas 2006-2007

Materiaalitutkimus

Opintokokonaisuuden tyyppi

Syventävät opinnot

Yhteyshenkilöt

Toivo Lepistö

Suomen teollisuuden rakenteen ja toimintojen sekä harjoitettavan opetus- ja koulutustoiminnan osalta selkeäksi tavoitteeksi on asetettu maamme kehittäminen maailman johtavaksi korkean teknologian osaajaksi. Tämän tavoitteen toteuttaminen edellyttää sitä, että jatkossa yhä suuremman osan koulutetusta työvoimasta tulee toimia tutkimuksen ja tuotekehityksen parissa. Materiaalitutkimuksen kokonaisuus pyrkii omalta osaltaan auttamaan tämän tavoitteen saavuttamisessa kouluttamalla materiaalitietoisia henkilöitä, joilla on riittävän hyvä tietämys eri tutkimusmenetelmistä ja niiden käyttömahdollisuuksista. Mikäli tunnet kiinnostusta pitkäjänteiseen, systemaattiseen ja ennen kaikkea innovatiiviseen työskentelyyn, on tämä kokonaisuus juuri sinulle soveltuva edellyttäen, että sinulla on hyvät tiedot ja kiinnostus perusluonnontieteisiin; fysiikkaan, kemiaan ja matematiikkaan. Materiaalitutkimuksen syventymiskohde on luonteeltaan poikkitieteellinen ja luo valmiudet toimia myös muilla kuin puhtaasti materiaalitieteen alueella. Tämän vuoksi on suositeltavaa, että opiskelija valitsisi toiseksi pääaineekseen tai pitkäksi sivuaineekseen (vähintään 24 ov) jonkin muun oppiaineen, kuten esim. elektroniikan, fysiikan, hydrauliikan, kemian, koneensuunnittelun, lämpötekniikan, teknisen mekaniikan ja optimoinnin, tietotekniikan, tuotantotekniikan, ympäristötekniikan tai jonkin toisen materiaalitekniikan pääaineen suuntautumisvaihtoehdoista.

Tutkinnot, joihin opintokokonaisuus voidaan sisällyttää

Tutkinto
Konetekniikan koulutusohjelma - Diplomi-insinöörin tutkinto
Kuitu- ja tekstiilitekniikan koulutusohjelma - Diplomi-insinöörin tutkinto
Materiaalitekniikan koulutusohjelma - Diplomi-insinöörin tutkinto

Esitietovaatimukset

Opintokokonaisuus Opintopisteet
Biomateriaalitekniikka 25 op
Keraamit ja pinnoitteet 25 op
Materiaaliopin aineopinnot 25 op
Materiaaliopin henkilökohtaiset aineopinnot 25 op
Materiaalitekniikan aineopinnot 25 op
Materiaalitutkimus 25 op
Metallimateriaalit 25 op
Muovit ja elastomeerit 28 op

Sisältö

Pakolliset opintojaksot

Opintojakso Opintopisteet
FYS-2300 Elektronispektroskopia 5 op
MOL-2200 Materiaalien mekaaninen käyttäytyminen 6 op
MOL-2400 Johdatus materiaaliopillisiin laboratoriotöihin 3 op
MOL-3000 Materiaalitieteen fysikaaliset tutkimusmenetelmät 5 op
MOL-3100 Elektronimikroskopia 5 op
MOL-3300 Röntgendiffraktio 5 op
Yhteensä 29 op

Täydentävät opintojaksot

Mikäli jokin pakollisista kursseista sisältyy muuhun opintokokonaisuuteen, tulee näiden kurssien tilalle ottaa täydentäviä kursseja niin, että 30 opintopistettä tulee täyteen.

Listasta täydennetään opintokokonaisuuden laajuuteen

Opintojakso Opintopisteet
ENER-1100 Energiatekniikan mittaukset 3 op
FYS-1260 Laaja fysiikka III Atomifysiikka 7 op
FYS-1480 Kiinteän olomuodon fysiikka A 3 op
FYS-2100 Pintatieteen perusteet 6 op
FYS-5200 Optisen spektroskopian perusteet 5 op
FYS-5300 Optisen spektroskopian menetelmät 5 op
KEM-4250 IR-spektroskopia 2 op
KEM-4300 Differentiaalinen pyyhkäisykalorimetria 2 op
KEM-4350 Kromatografia ja massaspektroskopia 2 op
KEM-4400 NMR-spektroskopia 2 op
KEM-5050 Spektroskopia 6 op
MOL-2700 Metallien plastinen muodonmuutos ja väsyminen 6 op
MOL-2800 Mallintaminen ja simulointi materiaalitekniikassa 4 op
MOL-3200 Läpivalaisuelektronimikroskopia 5 op
MOL-3400 NDT-tekniikan perusteet 3 op
MOL-3500 Vaurioanalyysi 5 op
MOL-6600 Polymeerien vaurioanalyysi ja tutkimusmenetelmät 4 op
MOL-8500 Materiaaliopin erityistyö 3-8 op
TME-2400 Lujuusopilliset mittaukset 3 op
TME-3300 Murtumismekaniikka ja väsyminen 6 op
Yhteensä 82 op

Viimeksi muokattu 23.08.2006
MuokkaajaAnne Viskari