Opintojakson suoritettuaan opiskelijalla on perusvalmiudet itsenäisen kirjallisen esityksen laatimiseen julkisoikeudellisesta aiheesta. Hän ymmärtää tieteellisyyden vaatimukset ja tuntee keskeiset tutkimusmenetelmät. Opiskelija vahvistaa suullista ja kirjallista esitystaitoaan sekä kykenee tieteelle ominaiseen kriittiseen tarkastelutapaan
Julkisoikeuden kandidaattiseminaarissa perehdytään tieteellisen tutkielman tekemiseen. Tutkielmissa käsitellään julkisoikeuden kannalta releventteja tutkimusongelmia oikeudellisesta näkökulmasta. Kandidaatintutkielmien aiheet liittyvät hallinto-oikeuteen, valtiosääntöoikeuteen ja kunnallisoikeuteen.
Lukuvuonna 2014-2015 järjestetään kolme kandidaattiseminaariryhmää. Yliopisto-opettaja Jaana Palanderin ryhmä työskentelee I-II periodeilla, yliopistonlehtori Pauli Rautiaisen ryhmä työskentelee I-III periodeilla ja yliopistonlehtori Asko Uotin ryhmä työskentelee III-IV periodeilla.
Opintojakson suorittamiseen liittyvistä järjestelyistä keskustellaan aloituskokouksessa, johon jokaisen lukuvuoden 2014-2015 aikana opintojakson suorittavan on osallistuttava (ellei ole aloituskokouksen aikaan opiskelijavaihdossa ulkomailla).
Kaikkien lukuvuonna 2014-2015 "Kandidaattiseminaari- ja tutkielma (Julkisoikeus)" -jakson suorittavien on ilmoittauduttava täyttämällä 1.9.2014 mennessä oheisesta linkistä löytyvä e-lomake, jossa kysytään tutkielman alustavaa aihepiiriä ja mahdollisia toiveita seminaarin aloitusajasta.
E-lomakkeen täyttämisen lisäksi jokaisen on ilmoittauduttava jaksolle NettiOpsusssa.
Jakso arvioidaan valmiin kandidaatintutkielman perusteella. Kandidaatintutkielmien arviointimatriisi löytyy kurssin Moodle-sivuilta.
Uusi julkisoikeuden kandidaattiseminaari ja -tutkielma (HALJUA99) on muodostettu yhdistämällä vanhat julkisoikeuden ja kunnallisoikeuden kandidaattiseminaari (JOIKA6/KUOIA7) ja kandidaatintutkielma (JOIKA7/KUOIA8). Vanhojen vaatimusten mukaan opiskelevilla tämä opintojakso korvaa jaksot JOIKA6/KUOIA7 sekä JOIKA7/KUOIA8.
Jakso suoritetaan yhtä aikaa oikeudellisen tutkimukseen perusteet -opintojakson (HALJUA13) kanssa. Mikäli opiskelija on suorittanut aiempien vaatimusten mukaisen oikeusteorian perusteet -jakson (JOIKP4), mutta ei kandidaattiseminaaria (JOIKA6/KUOIA7), hän voi suorittaa jakson HALJUA13 suorittamalla vain sen luento-osan. JOIKP4 korvaa siten jaksoon HALJUA13 sisältyvän kirjallisuuden.