Osaamistavoitteet:
Osallistujat saavat käsityksen rekisteritutkimuksen tutkimusprosessista ja siihen liittyvistä haasteista, pystyvät suunnittelemaan rekisteritutkimuksia ja oppivat arvioimaan kriittisesti rekisteriaineistoja hyödyntäviä tutkimuksia.
Yleiskuvaus:
Rekisteritutkimuksella tarkoitetaan tutkimusta, jossa käytetään ainakin yhtenä aineistonlähteenä rekistereitä. Rekisteriaineistojen tutkimuskäytön suurimpana haasteena on se, että rekistereitä ei ole alun perin kerätty juuri sitä tutkimusta varten, jossa tietoja halutaan hyödyntää. Jaksolla tutustutaan rekisteritutkimuksen tutkimusasetelmiin ja aineistoihin. Kurssin kuluessa työskennellään myös opiskelijoiden omien hankkeiden pohjalta.
Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti väitöskirjatutkijoille, jotka tekevät tai suunnittelevat tekevänsä rekisteritutkimusta. Myös osallistujat, jotka haluavat oppia ymmärtämään ja arvioimaan kriittisesti rekisteriaineistoja hyödyntävää tutkimusta ovat tervetulleita.
Kurssisisältö: Kurssilla perehdytään yleisimmin käytettyihin suomalaisiin rekistereihin, rekisteritutkimuksen tutkimusasetelmiin ja aineistojen esikäsittelyn periaatteisiin todellisiin tutkimuksiin perustuvien esimerkkien avulla. Käsiteltäviä aiheita ovat mm.
- Rekisteritutkimusprosessi
- Suomalaiset rekisteriaineistot (aineistot, henkilötunnus, käyttöluvat, rekisteriseloste, tietosuoja-asiat)
- Esimerkkejä rekisteritutkimusaineiston muodostamisesta
- Rekisteriaineistojen laatu
- Esikäsittely ja esimerkkejä rekisteritutkimuksen toteutuksesta
- Rekisteritutkimuksen tutkimusasetelmia
Alustava aikataulu:
12.3.2018, salissa Linna K110
10.15-11.15 Alustus ja luento (aineistoista ja luvista)
11.15-11.30 Tauko
11.30-12.15 Luento (tutkimusprosessi)
12.15-13.15 Lounastauko
13.15-14.30 Ryhmätyö
14.30-15.00 Ryhmätyön purku
15.00-15.15 Tauko
15.15-16.00 Luento (esikäsittely, tutkimusasetelmat)
13.3.2018, salissa Linna K110
09.15-10.00 Luento (validiteetti ja laatu)
10.00-10.15 Tauko
10.15-11.45 Opiskelijoiden rekisteritutkimusten esittelyä
11.45-12.30 Lounastauko
12.30-13.00 Ryhmätyö
13.00-13.30 Ryhmätyön purku
13.30-13.45 Tauko
13.45-14.45 Demo rekisteritutkimuksesta + lopetus
Suoritustapa: Ennakkotehtävä, luennot, ryhmätyöt, aktiivinen osallistuminen keskusteluihin, lopputehtävä sekä vapaaehtoinen oman esityksen pitäminen (+ 1 op). Kurssisuoritukseen kuuluu oman väitöskirjatutkimuksen edistymistä tukeva kirjallinen tehtävä (1500-2000 sanaa).
Kurssin ennakkotehtävä:
Ennakkotehtävä koostuu opiskelijan toivomusten sekä oman tutkimusteeman ja -asetelman esittelystä. Oman tutkimuksen esittäjät valitaan ennakkotehtävien perusteella ja he saavat yhden ylimääräisen opintopisteen. Esittäjiin otetaan yhteyttä erikseen ennen kurssia.
Kirjaa ennakkotehtävään seuraava
• Kerro lyhyesti taustasi sekä väitöskirjasi aihe ja sen tutkimusasetelma
• Oletko tehnyt rekisteritutkimusta? Mitä rekistereitä olet käyttänyt?
• Miksi ilmoittauduit tälle kurssille? Mitä haluat oppia tällä kurssilla? Onko sinulla joitain erityistoivomuksia käsiteltävien asioiden suhteen? Määrittele siis henkilökohtaiset oppimistavoitteesi, joiden toteutumista tulet arvioimaan osana lopputehtävää?
• Oletko halukas esittelemään käynnissä olevaa rekisteritutkimustasi tai kiinnostunut tekemään poikkeuksellisen laajan lopputehtävän liittyen omaan rekisteritutkimukseesi? Jos kyllä, niin kuvaa lyhyesti tutkimusasetelma ja käytetyt rekisterit.
Opettaja: prof. Reijo Sund (Helsingin yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto)
Ilmoittautuminen NettiOpsussa. Jos osallistujamäärää on rajattava, valintatapa on arvonta. Opiskelijan on tarkistettava valintapäätös NettiOpsusta ilmoittautumisajan päätyttyä.