Opiskelija tuntee yliopiston seminaarikäytännöt ja opiskelutavat sekä ymmärtää tieteellisen keskustelun ja kirjoittamisen perusteet. Hän tunnistaa ja jäsentää sosiaalitieteellisiä ilmiöitä ohjatusti. Seminaarin jälkeen opiskelija hahmottaa sosiaalitieteellisesti relevantteja tutkimusaiheita ja tietää tieteellisen tekstin peruspiirteet. Hän osaa toimia ryhmässä.
Periodit I-IV, torstaisin klo 14-16
Jokaiselle ensimmäisen vuoden tutkinto-opiskelijalle pakollinen kurssi. Ilmottautumisen jälkeen opiskelijat jaetaan pienryhmiin.
Kurssi on on tarkoitettu kaikille sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelman 1. vuoden opiskelijoille. Opiskelijoilta saadun palautteen perusteella kurssia suositellaan myös
niille, jotka ovat aikaisemmin suorittaneet perusopinnot esimerkiksi avoimessa yliopistossa. Palautteen mukaan kurssilla on opittu lähteiden käyttöä, tiedonhakua, oman tieteellisen tekstin kirjoittamista, toimimista yliopistossa sekä tutustuttu toisiin opiskelijoihin.