Kurssilla käydään läpi Euroopan ja Itämeren alueen kirjoitustyylejä keskiajalta 1800-luvulle.
Periodilla III 7.1.-8.3. 2013 (ke klo 12-14): Keskiajan paleografia. Tutustutaan erilaisiin kirjoitustyyleihin aina varhaiskeskiajalta uuden ajan alkuun ja perehdytään käsikirjoitusten syntyyn. Latinankielisten tekstien lisäksi tarkastellaan myös englannin ja saksankielisiä tekstejä. Erityisesti harjoitellaan goottilaisen käsialan lukemista.
Periodi IV 11.3.-17.5 (ke klo 14-16). 2013: Riimut ja vanha saksalainen käsiala, jota on käytetty asiakirjoissa Suomessa ja Itämeren alueella 1500-luvulta 1800-luvulle. Tutustutaan myös 1800-luvun ja1900-luvun alun kaunokirjoitukseen.
Esimerkkitekstit ovat peräisin niin Länsi- ja Etelä-Euroopasta kuin Itämeren alueeltakin. Vanhat käsialat -kurssilla käydään käsialaharjoitusten ohessa läpi erilaisia lähdesarjoja, jotka soveltuvat keskiajan ja uuden ajan alun opinnäytteiden lähteiksi.
Kurssille otetaan 25 opiskelijaa. Etusija historian tutkinto-ohjelman opiskelijoilla.