Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää esimiestyöskentelyn, henkilöstön johtamisen ja henkilöstövoimavarojen merkityksen organisaation menestymisen kannalta. Hänellä on peruskäsitys esimiestyön sisällöstä ja haasteista. Hän kykenee erittelemään tekijöitä, jotka työpaikan inhimillisessä vuorovaikutuksessa liittyvät ihmisten työsuoritukseen. Hän tunnistaa osa-alueet, joita organisaatioissa on henkilöstövoimavarojen strategisen aseman määrittämiseksi, niiden hankkimiseksi, ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Hän hallitsee tiedollisesti ydinseikat kultakin osa-alueelta ja tuntee niihin liittyviä sovellutuksia.
Työskentely tapahtuu kokonaan verkkopohjaisesti kurssin Moodle-alustalla. Kurssille valittu opiskelija siirtyy automaattisesti alustalle.
Työskentely tapahtuu Moodlessa olevia ohjeita ja tehtävien suoritusjärjestystä noudattaen. Opiskelija työskentelee itsenäisesti, omien aikataulujensa mukaisesti, kuitenkin siten, että kurssi on kokonaisuudessaan suoritettuna viimeistään neljännen periodin loppuun mennessä 24.5.2019.
HUOM! Hallintotieteen tutkinto-ohjelman opiskelijoille on oma ilmoittautumislinkkinsä ja sivuaineilijoille (+avoimen yliopiston kautta opiskeleville) omansa. Katso ilmoittautuessasi, että valitset oikean ilmoittautumisryhmän. Kurssille tulee ilmoittautua ilmoittautumisajan puitteissa. Opiskelijavalinta tapahtuu muun muassa painottamalla opintojen vaihetta, suoritettuja opintopisteitä, sekä opintojen suuntaamista.
Jälki-ilmoittautumisia ei oteta vastaan, eikä niitä koskeviin tiedusteluihin vastata.