Vuorovaikutusta pidetään usein sosiaalipsykologian keskeisenä tutkimuskohteena, jolla katsotaan olevan suurta merkitystä myös muissa ihmistieteissä. Eräs vuorovaikutuksen kannalta keskeinen areena on perhe, jolle lankeaa nykyisin kasvavia haasteita erityisesti siksi, että vanhempien ja lasten elämänpiirit erkanevat toisistaan esimerkiksi uuden teknologian yleistymisen seurauksena. Kurssilla tarkastellaan sellaisia vuorovaikutuskulkuja, joissa perheenjäsenet kohtaavat ja ratkovat eteen tulevia jännitteitä ja ristiriitoja. Kurssi saa taustatukea vastikään tutkimusyksikössämme alkaneesta laajasta tutkimushankkeesta, jossa tarkastellaan samaa tematiikkaa.
Kurssin tavoitteena on:
- tutustuminen lapsiperheen vuorovaikutuksen
tutkimukseen
- harjaantuminen diskursiiviseen
nauhoitetun aineiston analysointiin
- sellaisen aineiston kerääminen ja analysointi, jota on
mahdollista laajentaa opinnäytteeksi
Kurssi koostuu seuraavista osista:
- Luento-opetus (n. 15 tuntia) ja siihen sisältyviä pieniä
harjoituksia, joissa luodaan katsaus vuorovaikutuksen
diskursiiviseen (kielellisiä käytäntöjä ja merkitysantoa
tarkastelevaan) tutkimukseen painottaen perheen
kanssakäymisen tematiikkaa
- Aihetta sivuavien lyhyehköjen tekstien lukeminen
(2-3 artikkelia)
- Lyhyen video- tai äänitallenteen nauhoittaminen
perheen aikuisten ja lasten tai lasten välisestä
vuorovaikutuksesta (esim. ruokapöytäkeskustelu,
keskustelu TV:n tai tietokoneen äärellä tai
leikkimistilanne)
- Kirjallinen analysointiharjoitus em. nauhoitteesta
rajattavasta aineisto-otteesta. Aineistotaltiointia ja
analysointia tuetaan seminaariryhmässä.
- Oppimispäiväkirjaessee (2-5 sivua)