Pro gradu -seminaarin käytyään opiskelija osaa toteuttaa tutkimusprosessin eri vaiheet, osallistua tieteelliseen keskusteluun ja tuottaa itsenäisesti tieteellistä tietoa.
Menetelmäohjausta keväällä 2013
Pro gradu -tutkielmaa tekevillä psykologian tutkinto-opiskelijoilla on keväällä 2013 mahdollisuus osallistua menetelmäohjaukseen. Ohjauksen tarkoituksena on tukea opiskelijoita gradun tulososion työstämisessä. Toisin sanoen apua on tarjolla tilastollisten analyysien tekemiseen, taulukoiden muodostamiseen ja tuloksista kirjoittamiseen. Ohjauskertoja tullaan järjestämään viisi ja ne ajoittuvat maalis- ja huhtikuulle. Yksi ohjaustuokio kestää noin kolme tuntia, minkä aikana ehditään käsittelemään useamman opiskelijan esille nostamia samantyyppisiä kysymyksiä. Ilmoittaumiset NettiOpsun kautta 27.11.12 - 27.1.13. Tarkempi ohjelma suunnitellaan yhdessä opiskelijoiden kanssa. Opettajana toimii tohtoriopiskelija Kaisa Kirves.