Opiskelija tutustuu antiikin- ja keskiajantutkimukseen akateemisena toimintana sekä oppii soveltamaan erityisesti antiikin ja keskiajn tutkimuksessa tarvittavia tietoja ja taitoja omissa opinnoissaan (erityisesti opinnäytteiden laatimisessa).
Ryhmässä keskustelemme ajankohtaisesta tutkimuksesta, sekä osallistujien tutkielmien, esseiden, artikkeleiden ja muiden työpaperien (kuten kandidaatintöiden) eri versioista. Kirjareferaateilla ja esitelmillä on myös mahdollista suorittaa opintopisteitä eri kokonaisuuksista sopimuksen mukaan. Silloin tällöin tapana on ollut myös järjestää illanistujaisia, näyttely-, kirjasto- ja teatterikäyntejä ja jopa opintomatkoja.
Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 16-18 seminaarihuoneessa Pinni B3077. Seuraa tiedotusta lisätietoja saadaksesi - ryhmän moodle-alueen tunnuksia saa vetäjiltä (laita sähköpostia).
Mukaan voi ja kannattaa liittyä jo opintojen alkuvaiheessa. Kyseessä on avoin akateeminen keskustelu- ja oppimisympäristö. Mukana on ollut niin ensimmäisen vuoden opiskelijoita, kandidaatintöiden tekijöitä kuin myös jatko-opiskelijoita ja tohtoreita.
Kevään 1. tapaaminen torstaina 23.2. klo 14.15: Ghislaine van der Ploeg esittelee piirtokirjoitusten käyttöä erityisesti antiikin sosiaalihistorian, perheen ja sosiaalisten suhteiden tutkimuksen kannalta. Tilaisuus on englanninkielinen. Samalla lyödään lukkoon kevään ohjelma.