Kurssin suoritettuaan opiskelija tuntee keskeisiä julkisen kaupunkitilan, vallan ja politiikan suhteita jäsentäviä käsitteitä ja teorioita ja osaa analysoida kriittisesti poliittisen toiminnan muotoja ja ehtoja teknologisoituvissa ja globaalistuvissa nykykaupungeissa.
Kaupunki aukioineen ja katuineen on modernin yhteiskunnan, politiikan ja demokratian keskeisimpiä julkisia tiloja, jonka käytöstä ja hallinnasta on vuosisatojen kuluessa jatkuvasti kamppailtu, viimeksi muun muassa Arabikevään vallankumousten ja Occupy Wall Street -liikkeen yhteydessä. Niin yhteiskunnalliselta kuin tutkimukselliseltakin kannalta on erityisen kiinnostavaa ja tärkeää suunnata huomio niihin ajallisiin, tilallisiin, teknologisiin ja oikeudellisiin ehtoihin, jotka sekä avaavat että rajaavat mahdollisuuksia näyttäytyä, tulla nähdyksi ja toimia poliittisesti julkisessa kaupunkitilassa.
Tällä kurssilla kaupunkitilan politiikkaa lähestytään usean tieteenalan näkökulmasta. Kurssin pohdinnoissa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, miten yhä läpikotaisempi teknologiavälitteisyys, syvenevä globalisoituminen, muuttuvat osallistumisen odotukset ja kaupallistuminen muuttavat nykyisten kaupunkitilojen luonnetta. Kysymme, millaiset intressit määrittävät kaupunkitilojen rakentumista, millaista toimintaa ne mahdollistavat ja ehkäisevät, millaista politiikan pelitilaa tästä syntyy, ja millaisia jopa radikaaleja julkisten tilojen käyttöjä kansalaiset ja kansalaisliikkeet ovat viime vuosina visioineet ja kokeilleet. Kurssi yhdistelee erilaisia tulokulmia kaupunkitilan politiikkaan esittelemällä niin ajankohtaisia teoreettisia keskusteluja kuin käytännön tutkimusesimerkkejäkin.
Kurssi järjestetään neljän oppiaineen, politiikan tutkimuksen, alue- ja ympäristöpolitiikan, mediatutkimuksen sekä julkisoikeuden yhteistyönä.
Kurssi on usean tutkinto-ohjelman yhteistä opetusta. Ilmoittautumisohjeet löytyvät politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman opetusohjelmasta.
Osallistuminen luennolle, lukupiiriin ja esseen kirjoittaminen.
Opetuksen aikataulu:
8.9.2014 – 13.10.2014 Luento-opetus 12 t
Luennot Ma 8.9.2014 - 13.10.2014 viikoittain klo 14-16, Pinni B1100
Lukupiiri 12 t Kaksi ryhmää
Pe 12.9.2014 - 10.10.2014 viikoittain klo 12-14, Päätalo E221 ja E222
Ilmoittautuminen kurssille sähköpostitse 1.9.2014 mennessä osoitteeseen tiina.rattila@uta.fi.
Lisätietoja kurssin sisällöstä ja opetuksen aikatauusta politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman yhteydessä. Ks. tarkemmat tiedot osoitteesta http://www10.uta.fi/opas/opetusohjelma/marjapuuro.htm?id=27923
Julkisoikeuden osalta opetuksesta vastaa ja lisätietoja kurssista antaa apulaisprofessori Juha Lavapuro (juha.lavapuro@uta.fi).
Kurssi käy julkisoikeuden tutkintovaatimuksissa yhtäläisesti suoritukseksi kohtaan HALJUA52 Kunnallisoikeuden teemajakso.