Opintojakson suoritettuaan opiskelija
- osaa määritellä hoitotieteellisen kysymyksen ja toteuttaa pienimuotoisen systemaattisen tiedonhaun (mm. Cinahl) harjoituksen
- osaa kuvata hakuprosessin ja tulokset kirjallisesti tiivistelmän muodossa ja suullisena esityksenä
- osaa nimetä ja kuvata näyttööön perustuvan toiminnan lähtökohdat ja systemaattisen kirjallisuuskatsauksen vaiheet
- osaa kuvata ja selittää näyttöön perustuvan terveydenhuollon ja hoitotyön sovelluksia tieteellisen tiedon pohjalta
Kurssin luennot toteutetaan integroituna opetuksena yliopiston perusopetuksen kanssa.
HUOM! Opintojakson yhteydessä suoritetaan lisäksi TERY4 Tiedonhankintataidot 3 op -jakson osio kaksi Tiedonhankinnan syventäminen 3 h, joten opiskelijalla pitää olla suoritettuna Tiedonhankintataidot -jakson ensimmäinen osuus Tiedonhankinnan perusteet 3 h
Vaadittavat opintosuoritukset: Aktiivinen osallistuminen keskusteluluentoihin ja kirjaston koulutukseen. Systemaattisen tiedonhaun harjoitus ja tiivistelmän tekeminen parityönä. Työn esittäminen, opponointi ja vertaisarviointi seminaarissa.
Hakustrategia, tiivistelmä, seminaariesitys ja opponointi arvioidaan.
Holly C, Salmond S.W, Saimbert M.K. 2012. Comprehensive systematic review for advanced nursing practice. New York: Springer Pub. (Soveltuvin osin) (Olemassa myös e-julkaisuna).
Melnyk B.M & Fineout-Overholt E.F. 2011. Evidence-based practice in nursing and healthcare: a guide to best practices. 2. edition. Philadelphia: Wolters Kluwer/Lippicott Williams & Wilkins. (Soveltuvin osin).
Ajankohtaiset artikkelit.
Edeltävät opinnot: Opintoihin hakevalta edellytetään, että hän on suorittanut terveydenhuoltoalan ammattikorkeakoulututkinnon tai aikaisemman terveydenhuollon opistoasteen erikoistutkinnon (esim. erikoissairaanhoitaja tai muu samantasoinen tutkinto) tai hoitotieteen perusopinnot (25 op/15 ov).
OPINTOIHIN ILMOITTAUTUMINEN:
Haku opintoihin alkaa ke 13.8.2014 klo 10:00 verkossa olevalla hakulomakkeella.
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opintojakson nimi (TERHOIA6 Tiedon hankinta ja soveltaminen hoitotieteessä) ilmestyy lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa. Opiskelijat otetaan opintoihin ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautua voi 25.8.2014 saakka, jos ryhmässä on tilaa.
Muista toimittaa avoimeen yliopistoon 26.8.2014 mennessä kahden henkilön oikeaksi todistama jäljennös vaadittavien edeltävien opintojen todistuksesta (osoite: Tampereen yliopiston avoin yliopisto, Kampusranta 9 C, 60320 Seinäjoki), jos et ole toimittanut sitä aiemmin.
Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat lmoittautuvat NettiOpsun kurssi-ilmoittautuminen kautta (tutkinto-opetuksen toteutus)