Journalistiikan erikoistumisopinnot suoritettuaan opiskelija on saanut valmiudet kehittää journalistista ammattitaitoaan ja soveltaa osaamistaan muuttuvassa työelämässä. Opiskelija on syventänyt osaamistaan valitsemissaan mediaympäristöissä ja hän on hankkinut erityisosaamista journalismin ja oman suuntautumisensa kannalta tärkeistä asiakysymyksistä ja työmenetelmistä.
Opiskelija tunnistaa julkisen keskustelun ilmapiiriin vaikuttavia tekijöitä, pystyy erittelemään journalismin ja journalistin roolia keskustelun ohjaamisessa sekä perustellen arvioimaan erilaisia journalistisia keinoja käsitellä konfliktiherkkiä aiheita. Opiskelija osaa arvioida sovittelevien menetelmien sovellettavuutta journalistiseen työhön ja siihen liittyviin vuorovaikutussuhteisiin.
Työpajassa etsitään yhdessä ammattitoimittajien kanssa käytännön ratkaisuja konfliktiherkkien aiheiden käsittelemiseksi journalismissa. Tavoitteena on tunnistaa ja kokeilla keinoja purkaa vastakkainasetteluja kuohuttavissa aiheissa, parantaa julkisen keskustelun laatua ja lisätä journalistisen työn mielekkyyttä kärjistyksiin taipuvaisen keskustelukulttuurin keskellä.
Opintojakso pohjautuu Tutkimuskeskus Cometissa vuosina 2016–2017 toteutettuun sovittelujournalismin tutkimus- ja kehittämishankkeeseen ja sen yhteydessä eri puolilla Suomea kokoontuneiden neljän sovittelujournalismin työpajan kokemuksiin, ks. hankkeen blogi: sovittelujournalismi.wordpress.com
Työpaja koostuu neljästä 7 tunnin lähiopetuspäivästä (klo 10.15- 17.00), ennakkotehtävistä ja opettajien valitsemaan aineistoon perehtymisestä (Moodle) sekä itsenäisestä ja ohjatusta projektityöskentelystä lähiopetuspäivien välillä.
Opintojakso toteutetaan akateemisena moduulina eli tutkinto-opiskelijoille ja työelämästä tuleville aikuisopiskelijoille yhteisenä intensiivikurssina. Osallistuminen edellyttää läsnäoloa kaikissa lähiopetuspäivissä sekä aktiivista työskentelyä lähiopetusjaksojen välillä toteutettavassa kehittämisprojektissa.
Huomaa muista opintojaksoista poikkeava ilmoittautumisaika: Työpajaan haetaan lähettämällä motivaatiokirje opintojakson vastaavalle opettajalle Laura Ahvalle (laura.ahva@uta.fi) viimeistään 5.12.2017 kello 16.00. Kuvaa motivaatiokirjeessä vapaamuotoisesti, mutta tiiviisti (enintään yksi A4-arkki) opintotaustasi, tähänastinen (journalistinen) työkokemuksesi sekä perustelut, miksi haluat osallistua sovittelujournalismin työpajaan, mitä odotat siltä ja mitä sellaista kokemusta tai osaamista sinulla on, mitä itse voit tuoda työpajaan.
Opintojakso on tarkoitettu vain maisterintutkintoa suorittaville. Osallistuminen edellyttää jo suoritettua kandidaatin tutkintoa.
Osallistuminen kaikkiin lähiopetuspäiviin ja aktiivinen työskentely sekä lähijaksoilla että niiden välillä toteutettavassa kehittämisprojektissa.
Sovittelujournalismin käsikirja: https://sovittelujournalismi.fi/
Sovittelujournalismi.wordpress.com sekä muu opettajien valitsema aineisto.
Opintojakso on tarkoitettu vain maisterintutkintoa suorittaville. Osallistuminen edellyttää jo suoritettua kandidaatin tutkintoa.
Opintojakso käy myös puheviestinnän maisteriopintojen JOVPVS10:n suoritukseksi.
Työpajaan valitaan hakemusten perusteella 6 journalistiikan opiskelijaa, 6 puheviestinnän opiskelijaa ja 8 työssä olevaa ammattijournalistia.
HUOM! Tutkinto-opiskelijan tulee olla ensimmäisellä lähiopetuskerralla paikalla lunastaakseen paikkansa ryhmässä.