Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee maailmantalouden yleisen rakenteen sekä keskeiset instituutiot ja hallintajärjestelmät. Hän ymmärtää näiden rakenteiden historiallisen kehityksen ja globalisaation merkityksen kansainväliselle taloudelle. Samalla hän osaa hahmottaa maailmantalouden organisoimista ja säätelyä koskevien kysymysten poliittisen luonteen ja erilaisten toimijoiden pyrkimykset vaikuttaa niihin. Hän tuntee myös kansainvälisen poliittisen talouden tutkimuksen käsitteistön ja tietää alan keskeisimmät teoreettiset lähestymistavat, joita hän kykenee itsenäisesti soveltamaan kansainvälisen poliittisen talouden ajankohtaisiin aiheisiin.
Kansainvälinen poliittinen talous asettaa poliittiselle päätöksenteolle reunaehtoja, joihin sekä kansainvälisen että kansallisen tason toimijat joutuvat vastaamaan. Maailmanpolitiikan alaan liittyvän kurssin luento-osuudella hahmotetaan yhtäältä kansainvälisen poliittisen talouden peruskäsitteitä ja sanastoa sekä toisaalta näiden rakenteiden tuottamaan valtaa ja vastavaltaa. Kurssin jälkimmäisessä, vain tutkinto-ohjelman pääaineopiskelijoille tarkoitetussa seminaariosuudessa, tarkastellaan ryhmätöiden avulla sitä, kuinka Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella on reagoitu viime vuosien talouskriisiin.
Ilmoittautuminen on päättynyt. Kaikki 24.8. mennessä ilmoittautuneet on valittu kurssille.
Suoritusvaihto 1: osallistuminen opetukseen
Haku 13.8.2015 alkaen
Suoritusvaihtoehto 2: sähköinen kirjallinen tentti
Haku 13.8.2015 alkaen ympäri lukuvuoden
Pakolliset edeltävät opinnot: POLPOP01 Kansainvälisen politiikan johdantokurssi
POLKVA33 tenttikirjat
Sivuaineilijat voivat suorittaa luennot + yhden kirjan. Pääaineen opiskelijoille kurssi koostuu luennoista, seminaarissa esitettävästä ryhmätyöstä ja esseestä.