Jakson suoritettuaan opiskelija osaa eritellä työelämän vuorovaikutuksen kannalta keskeisiä ryhmäilmiöihin, valtaan, työhyvinvointiin ja emootioihin liittyviä käsitteitä ja ajattelumalleja. Opiskelija osaa soveltaa etnometodologista vuorovaikutuksen tutkimuksen näkökulmaa työelämän vuorovaikutustilanteisiin ja hahmottaa ammatillisen ja työyhteisön vuorovaikutuksen säännönmukaisuuksia. Lisäksi opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti käytännön työelämän tilanteita keskeisten kurssilla opittujen käsitteiden ja mallien avulla.
Kurssilla tarkastellaan työelämän vuorovaikutusta sosiaalitieteellisestä näkökulmasta, jossa lähtökohtana on kahden- ja monenkeskisen toiminnan logiikan ja säännönmukaisuuksien ymmärtäminen ja kuvaaminen. Kurssilla opetellaan tunnistamaan ja jäsentämään olennaisissa työelämän toiminnoissa, esimerkiksi jaetussa päätöksenteossa ja työyhteisöjen sosiaalisten suhteiden muodostumisessa vaikuttavia kaikille yhteisiä säännönmukaisia toimintatapoja ja niiden reunaehtoja.
Vuorovaikutuksen säännönmukaisuuksia tutkitaan mm. seuraavien sisällöllisten teemojen kautta: ammattilaisen ja asiakkaan välinen vuorovaikutus, työyhteisön jäsenten keskinäinen vuorovaikutus ja jaettu päätöksenteko. Vuorovaikutuksen säännönmukaisuuksia tutkitaan mm. seuraavien sisällöllisten teemojen kautta: ammattilaisen ja asiakkaan välinen vuorovaikutus, työyhteisön jäsenten keskinäinen vuorovaikutus, jaettu päätöksenteko, työhönpaluun tuki, ohjauskäytännöt johtamisen tukena. Teemojen avulla tutustutaan yhteistoiminnan perustalla vaikuttaviin tiedollisiin, emotionaalisiin sekä valtasuhteisiin liittyviin oikeuksiin ja velvoitteisiin.
Kurssilla painotetaan teoreettisen, metodisen ja tutkimukseen perustuvan tiedon hyödyllisyyttä ja soveltamismahdollisuuksia käytännön työelämätilanteiden jäsentämisessä, arvioinnissa ja kehittämisessä. Opittua voidaan käyttää hyödyksi esimerkiksi projektien suunnittelussa, muutostilanteissa tai uusien toimintatapojen implementoinnissa.
Kurssin vastuuopettajien lisäksi työelämän vuorovaikutukseen perehtyneet vierailevat tutkijat esittelevät kurssilla omaa tuoretta tutkimustaan.
Kurssi koostuu luennoista, niihin perustuvista keskusteluista, ryhmätöistä, lukutehtävistä sekä opitun soveltamiseen tähtäävistä ja sitä reflektoivista tehtävistä.
Kurssille valitaan enintään 30 opiskelijaa, avoimessa yliopisto-opetuksessa opiskelevien kiintö on 5 paikkaa.
Tutkinto-opiskelijoista sosiaalitieteiden opiskelijat ovat etusijalla, ja heitä valitaan kurssille 25 ilmoittautumisjärjestyksessä. Muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoita voidaan ottaa kurssille, jos paikkoja jää.
tehtävien hyväksytty suorittaminen, aktiivinen osallistuminen ryhmä- ja seminaarityöskentelyyn.
Oppimateriaalit jaetaan opintojakson moodlessa.
Kurssi on suunnattu 3. vuoden opiskelijoille/aineopintovaiheessa oleville. Kurssi on avoin myös Työelämän hyvinvoinnin maisteriohjelman opiskelijoille.
Luennot ja ryhmätyöskentely järjestetään 1. periodilla neljänä perjantaina klo 10-14. Paikka: Linna, seminaarihuone 5014.
Pe 12.9. klo 10-14
Pe 19.9. klo 10-14
Pe 3.10. klo 10-14
Pe 17.10 klo 10-14
Luentojen ja ryhmätyöskentelyn lisäksi seminaariopetusta, joka järjestetään verkko-opetuksena. Verkko-opetus sisältää keskustelutehtäviä, lukutehtäviä ja kirjallisia tehtäviä. Ennen ensimmäistä luentokertaa suoritettavista ennakkotehtävistä lähetetään ohjeet ilmoittautumisajan päätyttyä.
Suoritustapa: läsnäolo ja osallistuminen keskusteluun ja ryhmätyöskentelyyn, valmistautuminen lukutehtävien pohjalta keskusteluun, kirjalliset tehtävät.
Jakso korvaa sosiaalitieteiden maisteriopinnoissa valinnaisia opintoja.
Kurssi on sisällöltään samankaltainen kuin 3. periodilla järjestettävä kurssi SOS10.1.4 Työelämän vuorovaikutus, joka järjestetään luento-opetukseen painottuen.