x !
Arkistoitu opetusohjelma 2014–2015
Selaat vanhentunutta opetusohjelmaa. Voimassa olevan opetusohjelman löydät täältä.
KASA10 Kasvatustieteen metodologiset lähtökohdat (Avoin yliopisto-opetus, verkko-opetus, Tampere) KEVÄÄN 2015 HAKUKOHDE: ilmoittautuminen alk.20.11.2014 2 op
Myös avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoille
Periodit
I Periodi II Periodi II Periodi IV Periodi
Opetuskieli
suomi
Tyyppi
Aineopinnot
Suoritettavien opintojaksojen kuvaukset opinto-oppaissa
Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma
Kasvatustieteiden yksikkö

Osaamistavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelijat
- osaavat tunnistaa metodologista ajattelua ja ihmistieteellisen tutkimuksen erityispiirteitä sekä tutkimuksen tavoitteena olevan tiedon luonteen ja erilaiset tiedonintressit
– hahmottavat kasvatustieteellisen tutkimuksen eri suuntauksia ja tutkimusotteita sekä teorian, käsitteiden ja havaintojen roolin tutkimuksessa.

Yleiskuvaus

Opiskelijavalinnan edellytykset:
1)   Kasvatustieteiden,  kasvatustieteen tai aikuiskasvatuksen perusopintojen suorittaminen.

TaYn läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille ei ole kiintiöpaikkoja tähän avoimena yliopisto-opetuksena tarjottavaan opintojaksoon.

Maksu

20 euroa
Opintomaksu 20 euroa laskutetaan yhdessä erässä. Ilmoittautuminen opintoihin on sitova. Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista sivulta http://www.uta.fi/avoinyliopisto/opiskelukaytannot/opinto-oikeus.html

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen

Opintojaksoon on jatkuva haku koko lukuvuoden ajan. Toimita todistusjäljennös vaadittavista edeltävistä opinnoista (ellet ole suorittanut niitä Tampereen yliopiston avoimenssa yliopistossa)osoitteella: Sirpa Mäkinen, Kasvatustieteiden yksikkö, Virta h. 443, 33014 TAMPEREEN YLIOPISTO.
HUOM! Käsittelemme hakemuksesi vasta sitten kun olet toimittanut todistusjäljennöksen yllä mainittuun osoitteeseen.
Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.

Opettajat

Yliopistonlehtori Sirpa Mäkinen, Vastaava opettaja

Opetus

Luento-opetus 12 tuntia
Itsenäinen työskentely 42 tuntia

Lisätiedot

Jakson suoritustapa: Luentotallenteet, verkkotehtävät ja sähköinen tentti

Opintojakso suoritetaan itsenäisesti verkossa ajalla 1.9.2014-31.8.2015 sekä sähköisellä tentillä ajalla 1.10.2014-31.8.2015