Kurssilla käsitellään urheilun pitkää kulttuurihistoriaa antiikin ajoilta lähtien. Aihetta käsitellään niin teemojen kuin aikakausienkin mukaan tavalla, joka tarjoaa opiskelijalle kokonaiskuvan länsimaisen urheiluperinteen synnystä, "suuresta kertomuksesta", sivupoluista ja kriiseistä.
Kurssilla käsitellään mm. seuraavia teemoja:
• Leikkiä, kilpailua ja ennätyksiä
• Urheilu ja uskonto
• Nauru raikui - oliko kyseessä silti urheilu?
• Voimistelu ja kansalaisten kasvattaminen
• Urheilu - teollisen maailman tuote?
Kurssi tutustuttaa opiskelijat siihen laajan lähteiden kirjoon, jonka kautta urheilua ja siihen liittyviä ilmiöitä voidaan tarkastella. Samalla tutuksi tulevat urheiluhistorian klassiset teokset ja alan uudemmat tulokkaat. Lähteinä kurssilla käytetään runsaasti kuvamateriaalia ja alkuperäisaineistoa. Kannattaa huomioida, että suurin osa lähteistä on englanniksi. Maantieteellisesti kurssin painopiste on Välimeren rannoilla, Manner-Euroopassa ja Brittein-saarilla - modernin ajan tehourheilua ja -treenausta puolestaan tarkastellaan Yhdysvaltojen maaperällä. Urheilun kotimaisista ja poliittisista ilmiöistä kiinnostuneelle suosittelen toista kurssiani, Urheilun historia Suomessa.
Ilmoittautuminen Historian valtakunnallisen verkko-opetuksen järjestämille kevätlukukauden 2014 verkkokursseille on ajalla 9.12.2013-14.1.2014
Ohjeita verkkokursseille ilmoittautumiseen
http://verkko-opetus.utu.fi/historia/lukukausi.php?kurssi=210&lukukausi=22
Huom! Tampereen yliopiston opiskelijat suorittavat kurssin 5 op laajuisena.