Kurssin käytyään opiskelija on perehtynyt erityisesti Yleisradion ajankohtaisen ja teemallisen tv-makasiini-ohjelman tekemiseen, ja sen transmediaiseen tuottamiseen. Hän hallitsee makasiini-insertin teon, studiokeskustelun suunnittelun ja käsikirjoittamisen sekä erilaisen aineiston tuottamisen verkkoympäristöön. Ja nämä yhteistyössä Yleisradion tekijöiden ja Tampereen ammattikorkeakoulun tv- ja elokuvalinjan opiskelijoiden kanssa.
Kurssilla Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijat tekevät yhteistyössä Ylen Asiaohjelmien kanssa Yleisradion Mediapoliksessa (Tohloppi) uudenlaista transmediaista väittelyohjelmaa nimeltään Battle. Siinä yhdistetään luovalla tavalla nettikeskustelua ja tv-väittelyä. Myös radio on mukana. Projektia suunnitellaan, siihen tuotetaan inserttejä (tv-ohjelmaan ja nettiin) ja sitä käsikirjoitetaan transmediaisesti yhteistyössä Ylen ja Tamkin kanssa. Nettituotanto käynnistyy alkusyksystä ja tv-ohjelmat TV2:ssa marraskuussa. Kurssi toteutetaan syyskaudella torstaisin iltapäivällä alkaen kello 12 (2 + 2 tuntia). Viikoittaisen kokoontumisen lisäksi se vaatii varsinkin tuotantovaiheessa 1 - 2 päivää itsenäistä työskentelyä tuotantoryhmissä. Kurssin ensimmäinen jakso ajoittuu viikoille 37-41 ja toinen jakso viikoille 43-51. Battlen broadcast-osuudet tulevat ulos eetteriin torstaisin 12.11. - 17.12.2015 (6 kpl) ja keväällä 7.1.-28.1.2016 (4 kpl) TV2:ssa kello 22 alkaen. Lähetys on joko 30 tai 45 minuuttia pitkä. Battle -kurssille on erillishaku toukokuussa ja elo-syyskuussa. Kyseessä on vapaamuotoinen hakemus, joka lähetetään tuottaja Ari Meriläiselle. Vakiokokoontumispäivä on torstai klo 12-16, ensimmäinen TaY:ssa. Battlen lähetyspäivä on torstai klo 22-. Ulostulon jälkeen kokoontumispäivä on maanantai.
Erillishaku toukokuussa (tehty) ja elokuussa vähintään TVII Välinekurssin käyneille tai muutoin kokeneille tv-puolen opiskelijoille.
Aikataulukaavio:
Torstai 10.9. klo 12-16, TaY
- Avauskokoontuminen yliopistolla. Kurssin ja Battlen pohjustus
Torstaista 17.9 - 8.10. Mediapolis
- Ohjelmien kokonaisuuden suunnittelua, materiaalin ja henkilöiden keräämistä, tuotantoja
Vko 42 perioditauko
Vko 43-51, Mediapolis
- Tuotannot päällä, 2-3 päivää viikossa
- Lähetykset torstaisin 12.11.-17.12. klo 22-
Vuosi 2016
Viikko 1
- Tuotannot jatkuvat täydellä teholla torstaisin 7.1.-28.1. (4 lähetystä)
Viikko 5, torstai klo 12-16
- Päätöspalaveri, Yle & CMT & Tamk