Opiskelija osaa eritellä ja arvioida lapsuutta, perhettä ja elämäkulun eri vaiheita käsittelevän tutkimuksen käsitteellisiä pohdintoja, tutkimustraditioiden erityispiirteitä ja teoreettisia lähtökohtia. Hän ymmärtää erilaisten tutkimuksellisten lähestymistapojen vahvuuksia ja osaa jäsentää ne osaksi laajempaa tieteellistä keskustelua.
Perheen säröt luentokurssi tarkastelee perhettä ja perheiden arkea kipupisteiden ja säröjen näkökulmista. Kurssi tuottaa tietoa perheiden elämäntilanteiden moninaisuudesta ja siitä, kuinka erilaisten kriisien, muutosten ja haasteiden keskellä perhettä ja sen tehtäviä reflektoidaan ja uudelleenmuotoillaan. Kurssilla arvioidaan moniarvoisesti myös yhteiskunnallisten palvelujärjestelmien ja kolmannen sektorin toimijoiden roolia perheenjäsenten tukemisessa ja pohditaan muuttuvien toimintaympäristöjen perhe-elämälle tuottamia haasteita. Kurssilla tarkastellaan päihteiden asemaa perheessä, lasten maahanmuuttajuutta ilman perhettä, äitien vertaistukea haastavissa elämäntilanteissa, avioeroisyyttä, median perheenjäsenten vuorovaikukseen tuottamaa kitkaa, lasten kokemaan perheväkivaltaa, nuoren itsetuhoisuutta perheen huolena, perhevuorovaikutuksen haasteita, perhettä diagnosoinnin kohteena, lapsuutta vankilassa ja sukupolvien välisiä jännitteitä. Kurssi on osa Tampereen yliopiston Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön lapsuus, perhe ja elämänkulku -teemakokonaisuutta ja Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAn toimintaa. Kurssi on avoin kaikille Tampereen yliopiston opiskelijoille.
Ohjelma:
Ke 9.9. Professori Katja Repo (YKY/PERLA): Johdanto
Ke 16.9. Yliopistonlehtori Noora Ellonen (YKY, sosiaalipolitiikka): Väkivalta perheessä
Ke 23.9. Akatemiatutkija Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen (JKK, poliittinen maantiede): Myötätunnon politiikka yksintulleiden turvapaikanhakijanuorten tutkimisessa
Ke 30.9. Tutkija Tiina Salmi (HES, hoitotiede): Nuoren itsetuhoisuus perheen huolena
Ke 7.10. Tutkija Petteri Eerola (EDU, varhaiskasvatus): Säröjä isyydessä
Ke 21.10. Yliopistonlehtori Ritva Nätkin (YKY, sosiaalipolitiikka): Sukupolvien välisten suhteiden jännitteet
Ke 28.10. Tutkija Rosi Enroos (YKY, sosiaalityö): Perhe, vanhemmuus ja vankeus
Ke 4.11. Lehtori Tarja Kukkonen (YKY, logopedia): Perhe ja diagnosoinnin ja kuntoutuksen kontekstit
Ke 11.11. Lehtori Tarja Kukkonen (YKY, logopedia): Joustava, muuttuja vai vastentahtoinen sinnittelijä: perheen muuttuvat viestinnälliset roolit ja positiot sairastumisen jälkeen
Ke 18.11. Tutkija Eija Eronen (PERLA, sosiaalipolitiikka): Jaettu äitiys – vertaistukea äiti-lapsiryhmästä
Ke 25.11. Erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo (THL): Perheet ja päihteet
Ke 2.12. Yliopistonlehtori Eero Suoninen (YKY, sosiaalipsykologia): ”Ohittava joo” perheenjäsenten välisessä vuorovaikutuksessa
Kurssin suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista luennoille ja esseen kirjoittamista. Opintosuoritusta varten opiskelijat kirjoittavat esseen, jossa käsitellään jotain luentosarjan tematiikkaan liittyvää aihetta relevanttia lähdekirjallisuutta hyödyntäen.
Mahdollisista korvaavuuksista yksittäisiin tutkinto-ohjelmiin tiedotetaan elokuun aikana.
Lapsuus, perhe ja elämänkulku -teemakokonaisuus on avoin kaikille Tampereen yliopiston opiskelijoille.
Kurssilla on kiintiö avoimen yliopiston opiskelijille.