Opintojakson suoritettuaan opiskelijalla on perusvalmiudet itsenäisen kirjallisen esityksen laatimiseen julkisoikeudellisesta aiheesta. Hän ymmärtää tieteellisyyden vaatimukset ja tuntee keskeiset tutkimusmenetelmät. Opiskelija vahvistaa suullista ja kirjallista esitystaitoaan sekä kykenee tieteelle ominaiseen kriittiseen tarkastelutapaan.
Julkisoikeuden kandidaattiseminaarissa perehdytään tieteellisen tutkielman tekemiseen. Tutkielmissa käsitellään julkisoikeuden kannalta releventteja tutkimusongelmia oikeudellisesta näkökulmasta. Kandidaatintutkielmien aiheet liittyvät hallinto-oikeuteen, valtiosääntöoikeuteen ja kunnallisoikeuteen.
Lukuvuonna 2015-2016 järjestetään 3-4 kandidaattiseminaariryhmää, joiden työskentely kestää ryhmästä riippuen kahden tai kolmen periodin ajan.
Opintojakson suorittamiseen liittyvistä järjestelyistä keskustellaan aloituskokouksessa, johon jokaisen lukuvuoden 2015-2016 aikana opintojakson suorittavan on osallistuttava (ellei ole aloituskokouksen aikaan opiskelijavaihdossa ulkomailla).
HUOM: Osallistujalla tulee olla ehdotus tutkielmansa aiheeksi/aihepiiriksi jo alkukokoukseen mennessä. Ota yhteys seminaarin vetäjiin tarvittaessa.
Tällä e-lomakkeella ilmoittaudutaan julkisoikeuden lukuvuoden 2015-2016 kandidaattiseminaariin. Ilmoittaudu kurssille tämän lomakkeen lisäksi NettiOpsussa (ilmoittautuminen NettiOpsussa on tärkeää mm. kurssin Moodle-alueelle pääsemiseksi).