Osaamistavoite: Kurssin suoritettuaan väitöskirjatutkija tunnistaa aiempaa paremmin mahdollisia urapolkujaan ja hänen tutkimusrahoituksen hakutaitonsa vahvistuvat.
Yleiskuvaus: Tutkimusrahoitushakemuksen kirjoittaminen tutkijan uran eri vaiheissa on yksi keskeinen tutkijataito. Tämä kahden päivän intensiivikurssi koostuu luennoista, videomateriaalista sekä ryhmäkeskusteluissa työstettävistä tutkimussuunnitelmista. Ensimmäisenä päivänä käsitellään tohtoriopiskelun erilaisia orientaatioita ja tutkijan urapolkuja. Lisäksi keskustellaan rahoitushakemuksen sisältöön ja rakenteeseen sekä kirjoittamistapaan ja tyyliin liittyvistä kysymyksistä.
Toisena päivänä käsitellään eri rahoittajien intressejä ja painotuksia sekä tutkimushankkeen budjetointiin ja eri rahoituslähteisiin liittyviä kysymyksiä. Työskentelyssä käytetään videomateriaalia, jossa kilpailtua tutkimusrahoitusta saaneet tutkijat kertovat hyvän hakemuksen ominaisuuksista ja tekemisestä. Pienryhmissä keskustellaan opiskelijoiden tutkimussuunnitelmien abstrakteista ja niiden työstämisestä.
Opettajat: erityisasiantuntija Virve Kallioniemi-Chambers ja yliopistotutkija Oili-Helena Ylijoki
Ajankohta ja paikka:
14.3.2017 klo 9-16 sali A31 (Päätalo)
15.3.2017 klo 9-15 sali A2A (Päätalo)
Opiskelijamäärä: 20
Etukäteistehtävä: Osallistujat tutustuvat tutkimusrahoitusta käsittelevään videomateriaaliin ja lähettävät abstraktin tutkimussuunnitelmastaan (max 1 sivu). Tehtävä tulee palauttaa viikkoa ennen kurssin aloittamista.
Arviointiperusteet: Osallistuminen luennoille ja ryhmätöiden tekeminen. 2 op laajuus edellyttää osallistumista luennoille, kirjoitustehtävien tekemistä sekä tehtävien käsittelyä ryhmässä.
Ohjelma
Tiistai 14.3.2017
9.15 – 10 Johdatus teemaan ja kurssilaisten esittäytyminen
10-12 Tutkijan urapolut ja tohtoriopiskeluorientaatiot
12-13 Lounas
13-16 Rahoitushakemuksen tavoitteet, rakenne ja tyyli
Keskiviikko 15.3.2017
9.15-11.00 Tutkimusrahoituksen hakeminen eri rahoituslähteistä ja hankkeen budjetoinnin perusteet (Leena Rodriguez, Tutkimuspalvelut)
11-12 Rahoitushakemuksen abstraktin kirjoittamistaito
12-13 Lounas
13-15 Abstraktien käsittely pienryhmissä ja keskustelun purku yhteisesti
(Kahvitauot rytmitetään ohjelmaan)