Lukuvuonna 2013-14 järjestetään hollannin kielen peruskurssi toisen ja kolmannen opetusperiodin aikana. Kurssi kuuluu saksan kielen ja kulttuurin maisteriopintojen vaihtoehtoisiin opintoihin, mutta se on avoin kaikille opiskelijoille. Kurssilla hollannin opiskelu aloitetaan aivan alusta ja tavoitteena on, että opiskelijat saavuttavat kielitaidon, jolla pärjää tavallisissa jokapäiväisen elämän tilanteissa. Lisäksi tutustutaan Alankomaiden ja Flanderin kulttuuriin. Opetusta on 28 tuntia. Sen lisäksi katsotaan hollantilainen elokuva ja opiskelijat tekevät kotona kieleen ja kulttuuriin liittyviä harjoituksia.