Opintojakson suoritettuaan opiskelija tietää perusteet kuntien, valtion ja Euroopan unionin taloudellisista voimavaroista ja niiden hallinnasta. Opiskelija tuntee kuntien, kuntakonsernien, valtion ja EU:n talouden perusteita ja osaa kertoa niissä parhaillaan toteutettavista uudistuksista. Hän ymmärtää henkilöstövoimavarojen keskeisyyden sekä talousinformaation tuottamisen ja käytön merkityksen julkisen toiminnan ohjauksessa ja arvioinnissa. Opiskelija tuntee paikallistalouden ja paikallisen julkistalouden käsitteet sekä ymmärtää julkisia menoja ja niiden rahoittamista koskevan päätöksenteon ja toimeenpanon lähtökohdat. Opiskelija hahmottaa kunnan taloudellisen roolin palveluja järjestävänä organisaationa.
SISÄLTÖ:
Opintojakso perehdyttää taloudellisten voimavarojen hallintaan valtion, kuntien ja Euroopan Unionin näkökulmista. Opintojaksossa tutustutaan julkisen sektorin instituutiotalouden peruskäsitteisiin, julkistalouden systematiikkaan, kuntien, valtion ja EU:n taloushallinnon perusteisiin, taloussuunnitteluun ja seurantajärjestelmiin sekä talouden valvontaan.
Ilmoittautuminen tälle opintojaksolle on päättynyt.
Luennot
Harjoitukset
Kirjallinen tentti
Harjoitustyö(t)
Luentojen jälkeen luentotentti ti 12.2.2013 klo 16-18, Pinni B ls.1097 (ei tarvitse ilmoittautua). Luennot ja oppimateriaalit tentitään samassa tentissä. Uusinnat (2) sähköisinä tentteinä 14.2.-26.3.2013.
Opintojaksolla käytettävät oppimateriaalit:
1. Johanson, Jan-Erik, Oulasvirta, Lasse & Vakkuri, Jarmo 2011. Taloushallintotieteiden asema ja tulevaisuus – tapausesimerkkinä Tampereen yliopisto. Teoksessa Virtanen, Turo, Ahonen, Pertti, Syväjärvi, Antti, Vartiainen, Pirkko, Vartola, Juha & Vuori Jari (toim.) Suomalainen hallinnon tutkimus – mistä, mitä, minne? Tampere: Tampere University Press, s. 140–164. E-aineisto.
2. Valtiovarainministeriö 2010. Julkinen talous tienhaarassa – Finanssipolitiikan suunta 2010-luvulla. Taloudelliset ja talouspoliittiset katsaukset.Helsinki: Valtiovarainministeriön julkaisuja 8/2010. E-aineisto.
3. Vakkuri, Jarmo 2009. Talousinformaatio kuntien ja kuntakonsernien päätöksenteossa – Mitä tiedetään, mitä ei tiedetä ja miten tutkimus voisi olla hyödyksi? Teoksessa Rajala, Tuija, Sinervo, Lotta-Maria & Vakkuri, Jarmo (toim.) Talouden perusteista julkisjohtamisen käytäntöihin – Kunnallistalouden emeritusprofessori Pentti Meklinin juhlakirja. Tampere: Kopio Niini, s. 165–192.
ILMOITTAUTUMINEN HALJTP01 -opintojaksolle
Avoimen yliopiston opiskelijoiden ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen on päättynyt ti 1.1.2013.
Opiskelijat otetaan opintoihin ilmoittautumisjärjestyksessä.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat ilmoittautuvat avoimeen yliopisto-opetukseen varattujen kiintiöiden mukaisesti ainoastaan tutkinto-opiskelijoiden kurssi-ilmoittautumisen kautta NettiOpsussa. Ilmoittautumisen alkaminen ilmoitetaan myöhemmin. Näille opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia. Tutkinto-opiskelijat valitaan yliopiston etusijajärjestyksen perusteella.
***************
Opintojen yhteyshenkilöt avoimessa yliopistossa:
Opetuksen käytännön järjestelyt (esim. opetuspaikat, tentit, laskutus): koulutussihteeri Marjo Lahti, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@uta.fi, 040-190 1820
Opetuksen suunnitteluun ja yleiseen opinto-ohjaukseen liittyen: opintokoordinaattori Tellervo Helenius, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@uta.fi, 050-4627352