Opiskelija hallitsee tarkasteltavana olevan hallintakäytäntöjen ja/ tai politiikkamallien keskeiset toimijat, toimintaperiaatteet ja dynamiikan. Hän osaa arvioida käytäntöjen ja mallien yhteiskunnallista merkitystä valitusta näkökulmasta, sekä tulkita sen yhteyksiä paikalliseen, kansalliseen ja globaaliin toimintaympäristöön ja poliittisiin ajattelumalleihin.
Kurssin sisältökuvaus seuraavan ohjelman osana:
Ke 9.3.2016 kurssin johdanto ja Sosiaalipolitiikan viesti: Satu Ojala
Opiskelijat valitsevat yhden kirjan ajankohtaisesta sosiaalipoliittisesta lukemistosta ja lukevat kirjasta etukäteen huolellisesti yhden itse valitsemansa tekstin tai luvun. Aloituskerralle kirjoitetaan lisäksi yhden kappaleen idea itse valitusta sosiaalipoliittisesta aiheesta, josta kurssin kuluessa valmistellaan lyhyt ja tiivis, kantaa ottava ja vaikuttava asiantuntijateksti. Em. kirja tulee valita siten, että se tukee valittuun aihealueeseen perehtymistä. Idea tulee muodostaa ohjenuorana: Mihin juuri nyt tarvittaisiin uudenlaista yhteiskuntapolitiikkaa? Mihin haluat ottaa kantaa? Mitä tulisi korjata? (Idean ei tarvitse olla ”valmis”, alustava riittää, ja kirjoittaa voi yksin, kaksin tai kolmin.)
Kerralla sovitaan kurssin kulusta, keskustellaan vaikuttavasta asiantuntijatekstistä tekstilajina, sekä eritellään etukäteen luetun tekstin vaikuttamisen keinoja.
Seuraavilla neljällä kerralla käsitellään opettajien ja tutkijoiden kirjoittaman Sosiaalipolitiikan lumo -kokoelman tekstit niin, että opiskelijat ovat kirjoittajille opponentteina ja voivat esittää haasteita tai vastaväittämiä keskusteluun. Jokainen lukee tekstit ja valmistelee niistä kysymyksiä. 3–4 opiskelijan ryhmät toimivat kuitenkin tekstikohtaisesti erityisinä opponentteina tiivistäen aluksi artikkelin sanoman sekä esittäen etukäteen valmisteltuja kysymyksiä kirjoittajalle. Tekstit löytyvät kurssimoodlesta ilmoittautumisen jälkeen.
Ke 16.3.2016 keskustelu teksteistä:
Anneli Anttonen: Sosiaalipolitiikasta ja sen kehityksestä
Olli Karsio: Voiton tavoittelua hyvinvointivaltiossa
Minna Zechner: Omaishoitosopimus, kahle vai houkutin?
Ke 23.3.2016 ei kokoontumista pääsiäisloman vuoksi, mutta edeltävän ja tämän viikon aikana opiskelijoiden tehtävänä on luonnostella 2. versio omasta teksti-ideastaan sekä keskustella omista teksteistä moodle-ryhmässä lukien ja kommentoiden toisten tekstejä
Ke 30.3.2016 keskustelu teksteistä:
Liina Sointu: Osallisuutta ja kontrollia julkisessa tilassa
Pertti Koistinen: Osattoman katse
Satu Ojala: Sanktioista on luovuttava
Ke 6.4.2016 keskustelu teksteistä:
Katja Repo: Lastenhoito, investoitu lapsi ja lapsen ääni
Karita Snellman & Pauliina Lehtonen: Työtön ja kouluttamaton syrjäytynyt – vai osaava ja aktiivinen nuori?
Ritva Nätkin: Onko maallamme malttia hyväksyä nuoret?
Ke 13.4.2016 keskustelu teksteistä:
Antti Halmetoja: Universalismi sosiaalipolitiikan ideaalina
Johanna Perkiö: Perustulo ja uusi hyvinvoinnin paradigma
Miia Toivo & Liisa Häikiö: Niukkuuden ajan sosiaalipolitiikka
Ke 20.4.2016 keskustelu opiskelijoiden teksteistä, puolet ryhmäläisistä (lähetettynä edeltävän viikon perjantaina), toinen puoli opponentteina
Ke 27.4.2016 keskustelu opiskelijoiden teksteistä, puolet ryhmäläisistä (lähetettynä edeltävän viikon perjantaina), toinen puoli opponentteina
Ke 4.5.2016 Kerta, jonka sisällöstä sovitaan yhdessä kurssin aluksi.
Pe 13.5.2016 klo 12–17 Pertti Koistisen jäähyväisluento ja juhlaseminaari Väinö Linna -sali, puhujina Olli Kangas (perustulo), Asko Suikkanen (aktiivinen työvoimapolitiikka), Anna-Kaisa Ikonen (Tampereen kaupungin näkökulma), ja Raija Julkunen (hoiva ja tasa-arvo). Opiskelijat kirjoittavat seminaarista 2 sivun luentopäiväkirjan ja palauttavat sen moodleen.
Vk 19 loppuun mennessä viimeisteltyjen asiantuntijatekstien lähettäminen moodleen ja toisten opiskelijoiden teksteistä keskusteleminen. Yhteinen kahvi tai kalja Telakalla Pertin seminaarin jälkeen?
Annettujen materiaalien lukeminen, lukemisen osoittaminen ja aktiivisuus.
Sosiaalipolitiikan lumo -kirjakäsikirjoitus (moodlessa).
Ajankohtainen kantaaottava tutkimuskirjallisuus.
Valitse yksi seuraavista tai muu perusteltavissa oleva teos:
Särkelä R. et al. (toim. 2014) Hyvinvointitalous. Soste http://issuu.com/soste/docs/hyvinvointitalous_final/1
Kelan julkaisuissa on paljon sopivia:
http://www.kela.fi/julkaisut_uusimmat-tutkimusjulkaisut
Esimerkiksi Johanna Perkiön Suomalainen perustulokeskustelu ja mallit
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/159369
Helne, T; Silvasti, T; toim. (2012) Yhteyksien kirja. Etappeja ekososiaalisen hyvinvoinnin polulla. Kela. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/37654
Helne, T; Hirvilammi, T; Laatu, M (Kela, 2012) Helne T. et al. (2012) Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla.
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/34643
Hirvilammi, T. (2015) Kestävän hyvinvoinnin jäljillä. Ekologisten kysymysten integroiminen hyvinvointitutkimukseen. Kela https://helda.helsinki.fi/handle/10138/154175
Eydal GB, Rostgaard T, toim. Fatherhood in the Nordic welfare states. Comparing care policies and practice. Bristol: Policy Press, 2015: 79–99.
Taimio H. (toim. 2015) Hyvinvointivaltio 2010-luvulla. Mitä kello on lyönyt? Helsinki: Palkansaajien tutkimuslaitos, Raportteja 30, 2015: 189–217.
Kalliomaa-Puha L, Kangas O. Yhteistä ja yksityistä varautumista – vanhusten hoivan tulevaisuus. Helsinki: Kalevi Sorsa -säätiö, 2015.
Blomgren J, Hiilamo H, Kangas O, Niemelä M. Growing inequalities and their impacts in Finland. Country report for Finland. GINI Growing Inequalities Impacts, 2013. http://www.gini-research.org/system/uploads/609/original/CR-Finland-v2.pdf?1400771205
Anja Riitta Lahikainen, Tiina Mälkiä & Katja Repo (toim.) Media lapsiperheessä. Tampere: Vastapaino.
Jorma Sipilä, Minna Rantalaiho, Katja Repo & Tapio Rissanen (toim. 2012) Rakastettu ja vihattu lasten kotihoidon tuki. Tampere: Vastapaino.
jne..
Huomaa, että kurssi on matalan kynnyksen keskustelukurssi. Tarkoitus on pohtia yhdessä ajankohtaisia kysymyksiä tutkimusperustaisesti. Osallistujien ei tietenkään tarvitse "esiintyä asiantuntijoina" vaan harjoittelemme tutkimukseen perustuvaa argumentointia suullisesti (pienryhmissä) ja kirjallisesti.