Kurssin tavoitteet:
Kurssi tarjoaa yleiskatsauksen sosiaalisen tietoteorian kehitykseen viimeisen 20 vuoden aikana. Kurssilla harjoitellaan tutkimuksessa tarvittavia taitoja kuten argumenttien analysoimista artikkeleista, argumenttien kritiikkiä ja argumentoivan esseen kirjoittamista.
Kirjallisuus:
Ks. kurssin ohjelma
Kurssin suorittaminen:
Osallistuminen: Kurssin suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista seminaarityöskentelyyn. Kaikki osallistujat lukevat kaikki käsiteltävät tekstit ja ovat valmiita osallistumaan keskusteluun.
Esitys seminaarissa: Seminaarin osallistujat valmistavat yksin tai ryhmissä esityksen yhdestä kurssin tekstistä. Esityksen tarkoitus on toimia keskustelun avauksena. Esityksen voi jakaa kolmeen osaan siten, että ensimmäisessä osassa heitetään pöydälle tuntemattomat käsitteet ja vaikeasti avautuvat jaksot, joiden taustaoletukset vaativat selvennystä. Keskustelun tavoite on saavuttaa tunne, että olemme ymmärtäneet, mitä kirjoittaja haluaa sanoa. Esityksen toisessa osassa pyritään tekemään yhteenveto pääargumentista ja arvioidaan sen vakuuttavuutta. Esityksen kolmannessa osassa on mahdollisuus keskustella artikkelin merkityksestä oman tutkimustyön ja muiden opintojen kannalta.
Loppukuulustelu: Kurssin kirjallisuus kuulustellaan myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana.
Ylimääräinen essee: Kurssin osallistuja voi kirjoittaa esseen (5-6 sivua) yhdestä kurssin tekstistä, jos hän haluaa suorittaa 2 opintopisteen sijasta 4 opintopistettä. Esseen kirjoittamisessa on mahdollista hyödyntää seminaarissa käytyä keskustelua. Esseen tavoite on esittää tekstin pääargumentti ja arvioida sitä kriittisesti. Esseessä voi käyttää myös kurssin muita tekstejä. Essee palautetaan kurssin opettajalle viimeistään 10.1.2012 mennessä.
Kurssin arvostelu (asteikolla 1-5):
Kurssin ohjelma:
Viikko 1
Ti 6.9. ja ke 7.9. Johdantoluento ja seminaarityöskentelyn organisointi
Viikko 2
Ti 13.9. Longino, H. (1990). Science as social knowledge: Values and objectivity in scientific inquiry. Princeton: Princeton University Press: chapters 1, 3 and 4. Teksti on saatavilla kopioimista varten kurssin lokerossa.
Ke 14.9. Anderson, E. (1995). Knowledge, human interests, and objectivity in feminist epistemology. Philosophical Topics 23 (2): 27-58.
http://www-personal.umich.edu/~eandersn/KIntFemEpist.pdf
Viikko 3
Ti 20.9. Hardwig, J. (1991). The role of trust in knowledge. Journal of Philosophy, 88 (12): 693?708. http://web.utk.edu/~jhardwig/RoleTrust.pdf
Ke 21.9. Fricker, M. (2006). Powerlessness and social interpretation. Episteme 3 (1-2): 96-108.
http://muse.jhu.edu/journals/episteme/v003/3.1fricker.pdf
Viikko 4
Ti 27.9. Solomon, M. (2001). Social empiricism. Cambridge: The MIT Press: chapters 1, 5 and 7. Teksti on saatavilla kopioimista varten kurssin lokerossa.
Ke 28.9. Kitcher, P. (2011). Public knowledge and its discontents. Theory and Research in Education 9 (2): 103-124. http://tre.sagepub.com/content/9/2/103.full.pdf+html
4.10. ja 5.10. ei seminaaritapaamisia (EPSA:n kokous)
Viikko 5
Ti 11.10. Gilbert, M. (2000). Collective belief and scientific change. In M. Gilbert (Ed.), Sociality and responsibility: New essays on plural subject theory (pp. 37?49). Lanham: Rowman and Littlefield Publishers. Teksti on saatavilla kopioimista varten kurssin lokerossa.
Ke 12.10. Wray, B. (2007). Who has scientific knowledge? Social Epistemology 21 (3): 337-347.
Löytyy Tampereen yliopiston kirjaston NELLI-portaalin kautta elektronisista lehdistä (EBSCOhost Academic Search Premier)
Viikko 6
Ti 18.10. Clark, A. and Chalmers, D. (1998). The extended mind. Analysis 58 (1): 7-19.
http://wexler.free.fr/library/files/clark%20(1998)%20the%20extended%20mind.pdf
Ke 19.10. Giere, R. and Moffat, B. (2003). Distributed cognition: Where the cognitive and the social merge. Social Studies of Science 33 (2): 301-310.