Kehittämistehtävässä osallistujat näyttävät, että
- ovat muodostaneet opettajan työhön käyttöteorian, joka perustuu pedagogiseen asiantuntijuuteen ja tutkimustietoon
- osaavat rajata mielekkään pedagogisen ongelman ja ratkoa sitä osuvasti yksilö-, ryhmä- tai yhteisötasolla
- osaavat perustella ratkaisujaan pedagogisen lähestymistavan tai teorian avulla ja liittää oman pohdintansa yliopistopedagogiseen keskusteluun ja tutkimukseen
- kommunikoivat ymmärrettävästi ja julkaisukanavan ehdoilla ratkaisuistaan jossain pedagogisen yhteisön kannalta keskeisessä julkaisumediassa, kuten Pedaforum-lehdessä, opettajien intrassa, sopivassa blogissa tai muussa soveltuvassa mediassa.
Yhteisöllinen kehittämistehtävä toteutetaan samanaikaisesti Osallistava opetussuunnitelmatyö 5 op tai Ohjaus yliopistossa 5 op opintojakson rinnalla. Yhteisöllinen kehittämistehtävä kytkeytyy oman tutkinto-ohjelman/yksikön opetussuunnitelmatyöhön tai ohjauksen kehittämiseen. Opintojakso aloitetaan 3.10.2014 klo 13-15, jolloin sovitaan myöhemmistä kokoontumisista. Jakso toteutetaan seminaarimuotoisesti. Hakuaika on päättynyt.