Kurssilla tarkastellaan sotienjälkeistä suomalaista kaunokirjallisuutta sekä siihen vaikuttanutta yleiseurooppalaista kirjallista traditiota kristinuskon ja Raamatun vaikutusten näkökulmasta. Kirjallisuudessa ilmenevä raamatullisuus ja sen edustama kristillinen maailmankuva nähdään eri aikoina eri painotuksin suomalaiseen ja yleiseurooppalaiseen kulttuuriin ja kirjallisuuteen kiinteästi liittyneenä ja vaikuttaneena ilmiönä, jota ilman suurta osaa kaunokirjallisuudesta ei voida ymmärtää.
Kristinuskoa ja Raamattua käsitellään kurssilla sekä suomalaiselle kirjallisuudelle merkittävänä alluusioiden lähteenä sekä myyttisten kertomusrakenteiden toiston ja muuntelun ylläpitäjänä. Lisäksi kurssilla tutustutaan laajempien kristilliseen maailmankuvaan sisältyvien ajatusmallien soveltamiseen tekstien tulkinnassa.
Kirjallisia lajeja, kausia ja yksittäisiä teoksia sekä tulkinnan, tekstin- ja kulttuurintutkimuksen teoriaa tarkastellen kurssi tarjoaa opiskelijalle monipuoliset metodiset valmiudet eritellä ja vertailla raamatullisuuden avaamia kulttuurisia konteksteja sekä tekstien lukemiseen ja tulkintaan liittyviä kysymyksiä.
Suoritustapa:
Kurssi toteutetaan 24 lähiopetustunnin laajuisena luentokurssina ja suoritetaan osallistumalla luennoille ja tenttiin. Lisäksi opiskelija kirjoittaa kurssin aihepiireihin liittyvän esseen, jossa tarkastellaan kurssin kirjalistan teosten kytköksiä kurssilla käsiteltyihin raamatullisuuden muotoihin tai opiskelijan omista tutkimusintresseistä nouseviin tutkimuskysymyksiin.
Luentojen sisällä kurssiin sisältyy joitakin ryhmämuotoisesti toteutettavia analyysiharjoituksia, jotka edellyttävät Raamatun teksteihin ja muuhun opiskelijan tutkimusintressejä tukevaan kauno- ja teoriakirjallisuuteen tutustumista.