Opiskelija omaksuu riskienhallinnan ja vakuutustoiminnan peruskäsitteet sekä teoriapohjan. Opiskelija sisäistää yksityis- ja sosiaalivakuutuksen erot sekä rajapinnat, minkä lisäksi opiskelijalle muodostuu käsitys vakuutusten käyttökelpoisuudesta ja mahdollisuuksista erilaisten riskien hallintakeinona. Opiskelija ymmärtää vakuutusliiketoiminnan erityispiirteet, ansaintalogiikan ja lainsäädännölliset vaatimukset muuhun liike- ja yritystoimintaan verrattuna. Lisäksi opiskelija osaa arvioida suomalaista vakuutustoimintaa globaalissa kontektissa.
Kyseessä on verkkokurssi, joka toteutetaan Moodle-alueella ja kurssi tentitään sähköisenä tenttinä.
Kurssi koostuu kuudesta teemasta. Kuhunkin teemaan kuuluu videoluento, kirjallista lisämateriaalia, sekä harjoitustentti, jotka yhdessä valmistavat kurssin varsinaiseen tenttiin.
Käytännössä kurssi edellyttää ajallista panostusta siten, että kuhunkin teemaan liittyen tulee löytyä aikaa katsoa noin 2 tunnin verran opetusvideota, lukea siihen liittyviä osioita tenttimateriaalista sekä lisämateriaalista ja vastata niiden pohjalta Moodlen harjoitustenttiin.
Kurssin arvosana määräytyy lopputentin perusteella. Johtamiskorkeakoulun linjausten mukaisesti opiskelijan tulee kurssin lopuksi myös vastata palautekyselyyn, jota hyödynnetään kurssin kehittämisessä.
Verkkokurssi on tarkoitettu vain niille, jotka eivät osallistu luentokurssille II periodissa. TaY:n tutkinto-opiskelijat ilmoittautuvat tälle kurssille NettiOpsussa.
Videoluennot ja muu mahdollinen opetusmateriaali ovat opiskelijoiden saatavilla koko kurssin ajan.