Opiskelija osaa eritellä ja arvioida lapsuutta, perhettä ja elämäkulun eri vaiheita käsittelevän tutkimuksen käsitteellisiä pohdintoja, tutkimustraditioiden erityispiirteitä ja teoreettisia lähtökohtia. Hän ymmärtää erilaisten tutkimuksellisten lähestymistapojen vahvuuksia ja osaa jäsentää ne osaksi laajempaa tieteellistä keskustelua.
PERLA toteuttaa lapsuuden, nuoruuden ja perheen teemoja käsittelevän monitieteisen ja kaikille avoimen tutkimusseminaarin. Seminaari tukee lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuksen kysymyksiä tarkastelevien tutkimuspapereiden edistymistä kollegiaalisen keskustelun ja rakentavan palautteen avulla. Käsiteltävät paperit voivat olla tutkimussuunnitelmia, väitöskirjan lukuja, artikkelikäsikirjoituksia tai muita työn alla olevia tutkimuspapereita. Seminaarissa voi myös esitellä uusia tutkimushankkeita ja julkaisuja. Seminaarin yhteydessä järjestetään myös vierailuluentoja.
Seminaari kokoontuu pääsääntöisesti perjantaisin klo 12 alkaen ohjelmassa ilmoitetussa tilassa. Seminaarin toiminta organisoidaan teemojen kautta. Kutakin tapaamiskertaa varten sovitaan teema, johon seminaarissa pidetyt esitykset kytkeytyvät (esim. lapset ja ansiotyö jne.). Seminaarin koordinaattorina toimii tutkija Eija Eronen. Käsiteltävät paperit löytyvät moodlesta esitysviikon maanantaina. Jos haluat liittyä seminaarin moodlealustalle, laita yhteystietosi s-postiin perla@uta.fi
Seminaari on avoin ja sinne ovat tervetulleita kaikki lapsuuden, nuoruuden ja perheen teemoista kiinnostuneet − opiskelijoista tutkijoihin ja opettajiin.
Jatko-opiskelijat saavat seminaarista opintopisteitä sopimuksen mukaan. Jatko-opiskelijat ja pro gradu -tutkielmaa tekevät opiskelijat voivat suorittaa lukuvuoden kestävän seminaarin myös osana Lapsuus, perhe ja elämänkulku-teemakokonaisuutta tai opinnäytetyötä tukevina opintoina. Seminaarin luennot soveltuvat myös osaksi luentopassia. Luentopassin ohjeet löydät PERLAn kotisivuilta.
Ohjelma
Pe 29.9. klo 12.15-14.45, Linna 5026: Ihmiskaupan vastainen työ
12.15–12.20 Tervetuloa
12.20–13.05 Eva Maria Korsisaari (Pro-tukipiste): Oikeuksien puolesta, ihmiskauppaa vastaan! Intersektionaalinen ote ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa
13.05–13.50 Katariina Westman (RIKU): Verkostotyötä ihmiskaupan uhrien tunnistamiseksi ja auttamiseksi
13.50–14.00 Kahvitauko
14.00–14.45 Jaana Häggman & Piia Huhtajärvi (Pro-tukipiste): Kohtaamisia arjessa
Ke 11.10 klo 13.00-16.00, Pinni B 1100: Children's wellbeing in Finland
13.00–13.10 Katja Repo: Welcome
13.10–14.00 Finland’s Ombudsman for Children Tuomas Kurttila: Children’s wellbeing in Finland
14.00–14.45 Kirsi Peltonen: The mental health challenges of refugee children
14.45–15.05 Coffee
15.05–15.50 Marja Peltola: Intergenerational relations and wellbeing of young people with ethnic minority backgrounds
15.50–16.00 Discussion
Pe 17.11 klo 12.15-14.45, Linna 5016: Uusia näkökulmia työn ja perheen yhteensovittamiseen
12.15-13.00 Katri Otonkorpi-Lehtoranta: Kollektiivinen neuvottelu työn ja perheen suhteista sotilasorganisaatiossa
13.00-13.45 Anna Siippainen: "Et ei sitä huvitteluiltahoitoo eikä viikonloppuhoitoo pystytä järjestämään" Epäsäännölliset työajat ja varhaiskasvatuksen merkitykset
13.45-14.00 Tauko
14.00-14.45 Liisa Mäkelä: Työn ja perheen yhteensovittaminen kansainvälisen työn kontekstissa
14.45-15.00 Loppukeskustelu