Opiskelija hallitsee yhteiskunta- ja kulttuuritieteellisen tutkimuksen peruskäsitteitä, tuntee laadullisen tutkimuksen menetelmiä, osaa lukea ja arvioida laadullista tutkimusta sekä arvostaa erilaisia tiedon muotoja. Opiskelija ymmärtää ihmisten toiminnan ja kokemuksen tutkimuksen merkityksen. Hän osaa asettaa tiedon ja vallan väliseen suhteeseen liittyviä kysymyksiä ja keskustella niistä. Hän tunnistaa yhteiskunnallisten erojen ja hierarkioiden merkityksen yhteiskunnallisen tiedon tuotannossa ja ymmärtää yhteiskunnallisen marginalisaation, huono-osaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden kysymyksiä.
Verkkokurssi. Opiskelu tapahtuu Moodle-oppimisympäristössä.
Alustavaa tietoa kurssin toteutuksesta: Kurssi etenee viikoittain siten, että aina kunkin viikon aikana seurataan tietyt verkossa olevat luentotallenteet (yhteensä seitsemän viikkoa). Yhden viikon luentojen katselumahdollisuus on auki aina kaksi viikkoa. Luentojen ja artikkeleiden pohjalta tehdään oppimispäiväkirja, jota työstetään koko kurssin ajan. Kurssissa ei ole lähiopetusta. Verkkokurssi alkaa 24.10.2016. Oppimispäiväkirjan viimeinen palautuspäivä on tammikuussa alussa; päivä tarkentuu myöhemmin. (Oppimispäiväkirjat arvioidaan tammi-helmikuussa)
Verkkokurssi on ensisijaisesti avoimen yliopiston opiskelijoille. Läsnäolevien tutkinto-opiskelijoiden kiintiö kurssille on 50. Ilmoittautuminen NettiOpsun kautta.
Tutkinto-opiskelijat valitaan kokonaisopintopistemäärän perusteella. Ryhmään otetaan myös opiskelijoita, joiden opintojen etenemiseen tutkinto-ohjelmassa toteutettava kontaktiopetus soveltuu huonosti ja joiden opintojen vaihe puoltaa kurssin pikaista suorittamista. Tällaisessa tapauksessa NettiOpsu-ilmoittautumisen lisäksi laita perustelut valinnallesi osoitteeseen ulla.lassila (at)uta.fi
Luentojen temaattiseen jäsennykseen liittyvä kirjallisuus.