Myös avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoille
suomi
Aineopinnot
Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma
Mediakasvatus
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tunnistaa ihmisten mediasuhteiden moninaisuuden ja kykenee tarkastelemaan niitä yhteydessä sosiokulttuurisiin, teknologisiin ja taloudellisiin konteksteihin ja muutoksiin. Opiskelija ymmärtää, että viestimiä ja mediateknologioita käytetään ja tulkitaan monin tavoin ja monessa eri toimijaroolissa, joista vastaanotto ja kuluttaminen ovat osa. Opiskelija pystyy erittelemään mediavälitteisten toimijuuden muotojen kuten yhteisön jäsenenä, yleisönä, pelaajana, tuottajana, esiintyjänä ja julkisona toimimisen ominaispiirteitä.
Yleiskuvaus
Kurssilla käsitellään mediasuhteita ja toimijuuksia kasvatuksen näkökulmasta.
EDU:n aineopiskelijoille ja viestinnällisten kytkentöjen/ mediakasvatuksen maisteriopiskelijoille kurssi on toteutukseltaan 3 op:n laajuinen.
Maksu
50
euroa
Opintomaksu laskutetaan yhdessä erässä. Ilmoittautuminen opintoihin on sitova. Jos et voi aloittaa opintoja, ilmoittautuminen pitää perua viimeistään kaksi viikkoa ennen opintojen alkua. Mikäli opinto-oikeus perutaan tämän jälkeen, mutta kuitenkin ennen opetuksen alkamista, peritään opintomaksusta käsittelykuluina 40 euroa. Jos opinnot perutaan opintojen alkaminen jälkeen, tai mikäli perumista ei tehdä lainkaan, peritään koko opintomaksu. Lasku lähetetään opintojen alettua. Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista: http://www.uta.fi/tyt/avoin/opintomaksut.html
Opettajat
Sirkku Kotilainen, Vastaava opettaja
Reijo Kupiainen, Vastaava opettaja
Opetus
14.4.2015
–
28.4.2015
Luento-opetus 12 tuntia
Ti 14.4.2015 - 28.4.2015 viikoittain klo 15.00-18.00, Päät ls. D11
Lisätiedot
Kirjallisuudesta ja suoritustavasta sovitaan tarkemmin ensimmäisen luennon yhteydessä.
Työskentelyä on myös verkossa sekä ryhmätentti ti 12.5.2015 klo 15-18.