Opiskelija hahmottaa tutkimusprosessin ja ymmärtää sen vaatimat taidot tieteellisen tiedon tuottamiseksi ja arvioimiseksi. Hän osaa asettaa tutkimusongelman ja valita sen ratkaisemiseen sopivat teoreettiset keskustelut ja metodiset työvälineet sekä raportoida tutkimuksen toteuttamisen ja saadut tulokset tieteellisesti argumentoiden.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja vuorovaikutteisesti ryhmässä ja harjaantuu tieteellisen kritiikin ja kommenttien rakentavaan esittämiseen ja vastaanottamiseen.
Hän omaksuu tutkimuksen eettiset periaatteet asiantuntijuutensa lähtökohdaksi ja osaa reflektoida omaa tutkimus- ja oppimisprosessiaan ja sen kautta tuottamaansa tietoa. Opiskelijalla on tiedonhankinnan perustaidot.
Opintojakso suositellaan suoritettavaksi 3. opintovuoden aikana.
Ryhmäjako ilmoitetaan ensimmäisellä tapaamisella. Opiskelija suorittaa opintojakson pääsääntöisesti sen oppiaineen seminaarissa, jonka maisteriopintoihin hän etenee.
Seminaarin yhteydessä suoritetaan SOS8 Sosiaalitieteen teoria II (sosiaalitieteen tutkinto-ohjelman opiskelijoille) sekä Kielikeskuksen järjestämä KKSUYP Tieteellinen kirjoittaminen. Muista ilmoittautua tieteellisen kirjoittamisen kurssille. Ks. lisätietoa ilmoittautumisesta Kielikeskuksen opetusohjelmasta.
***************************************
Opintojakso muodostuu koko lukuvuoden kestävästä seminaarista ja sen aikana laadittavista tieteellisistä papereista ja kandidaatin tutkielmasta.
Kandidaatin tutkielmaan kuuluu kypsyysnäytteen antaminen.