Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa itsenäisesti liittää akateemisia ja opetusohjelmatarjonnan ulkopuolisia tapahtumia opintoihinsa sekä pohtia tapahtumien sisältöjä oman oppimisensa ja ammatillisen suuntautumisensa valossa ja raportoida niistä kirjallisesti.
Osallistuminen pohjoismaisiin kieliin liittyviin ruotsinkielisiin luentoihin, seminaareihin ja/tai kulttuuritapahtumiin tutkinto-ohjelman laatiman listan mukaisesti, ja tapahtumista raportoiminen. Opintopassiin voidaan hyväksyä myös muita, opiskelijan itsensä valitsemia tapahtumia, joista on kuitenkin sovittava etukäteen opintopassin vastuuhenkilön kanssa.
Jokainen opintopassilla suoritettava opintopiste edellyttää osallistumista kahteen tilaisuuteen (n. 90 min/tilaisuus). Yhteensä tapahtumia tulee siis olla vähintään kymmenen, jotta 5 opintopistettä täyttyy. Opiskelija pyytää jokaisesta tapahtumasta tapahtuman järjestäjän leiman tai vastuuhenkilön allekirjoituksen sekä laatii noin kahden A4-sivun mittaisen raportin (n. 500 sanaa/raportti). Lopuksi kaikki raportit liitetään yhdeksi oppimisportfolioksi, joka palautetaan vastuuopettajalle.
Vaadittavat opintosuoritukset: Opintopassi ja oppimisportfolio