Opintomaksu laskutetaan syksyn 2014 aikana kolmessa erässä: 250 euroa syyskuun puolivälissä, 150 euroa marraskuun alussa ja 150 euroa joulukuun alussa.
Opinto-oikeuden peruminen: Jos tulet valituksi opintoihin, mutta et voi aloittaa niitä, sinun pitää perua osallistumisesi viimeistään kaksi viikkoa ennen opintojen alkua.Mikäli opinto-oikeus perutaan tämän jälkeen, mutta kuitenkin ennen opetuksen alkamista, peritään opintomaksusta käsittelykuluina 40 euroa. Jos opinnot perutaan opintojen alkaminen jälkeen, tai mikäli perumista ei tehdä lainkaan, peritään koko opintomaksu.
Edeltävät opinnot:
Hakukelpoisia opintoihin ovat henkilöt, joilla on suoritettuna:
-sosiaalityön perusopinnot kokonaan tai vähintään 20 op
tai
-sosiaalialan opistoasteen tutkinto (sosiaaliohjaaja, sosiaalikasvattaja, kehitysvammaistenohjaaja), ks. myös kohta "Edellytysten ja suositusten lisätiedot"
tai
-sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi AMK, geronomi AMK, kuntoutuksen ohjaaja AMK), ks. myös kohta "Edellytysten ja suositusten lisätiedot"
Edeltävät opinnot pitää olla suoritettuna 11.6.2014 mennessä.
Jos sosiaalityön perusopinnot on suoritettu jonkun muun kuin Tampereen yliopiston opetussuunnitelmien mukaan, perusopintojen vastaavuus arvioidaan tapauskohtaisesti.
Opintoihin hakeutuminen
Haku opintoihin päättyy 11.6.2014.
Tulostettava hakulomake (pdf)
Hakemuksen liitteenä pitää olla kahden henkilön oikeaksi todistama jäljennös vaadittavien edeltävien opintojen todistuksesta/opintosuoritusotteesta (jos ei ole toimittanut sitä aiemmin avoimeen yliopistoon tai ei ole suorittanut perusopintoja Tampereen yliopiston avoimessa yliopistossa). Hakemus liitteineen postitetaan osoitteeseen Tampereen yliopisto, avoin yliopisto-opetus, Kampusranta 9 C, 60320 Seinäjoki. Myöhästyneitä hakemuksia ja liitteitä ei huomioida (viimeisen hakupäivän postileiman päiväys ei riitä). Jos haluat varmistaa, että hakulomakkeesi on tullut perille, laita sähköpostia osoitteeseen paivi.antinoja(at)uta.fi
Mahdollinen aineistokoe
Jos hakukelpoisia hakijoita on enemmän kuin ryhmän opiskelijakiintiö (15 opiskelijaa), järjestetään aineistokoe.
Aineistokoe järjestetään tarvittaessa ti 17.6.2014 klo 16.30-19.30, Porin yliopistokeskuksen tiloissa, Pohjoisranta 11 C.
Tieto aineistokokeen järjestämisestä (sekä samalla tarkka luokkatila) tai sen mahdollisesta peruuntumisesta ilmoitetaan hakuajan päättymisen jälkeen avoimen yliopiston kotisivujen http://www.uta.fi/avoinyliopisto/ etusivulla, Ajankohtaista avoimessa –palstalla.
Aineistokokeen materiaali jaetaan hakijoille koetilaisuudessa, ja sen saa pitää koko koetilaisuuden ajan. Aineistokokeen avulla arvioidaan hakijan kykyä ymmärtää, tulkita ja eritellä sosiaalityön tieteellistä tekstiä.
Opiskelijat valitaan aineistokokeen pistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Mikäli kaikkia saman pistemäärän saaneita hakijoita ei voida ottaa
opintoihin mukaan, ratkaistaan heidän sijoittumisensa arvalla. Opiskelijavalinnassa on etusijalla hakijat, jotka ovat hakeneet koko opintokokonaisuuteen (55 op).
Opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan viimeistään neljä viikkoa ennen opintojen alkua.
(Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat hakevat kursseille vain tutkinto-opiskelijoiden kurssi-ilmoittautumisen NettiOpsun kautta)
Sosiaalityön aineopinnot suoritettuaan opiskelija tuntee sosiaalityön keskeiset toimintakentät ja -ehdot, ammatilliset käytännöt ja palvelujärjestelmät. Hän on saavuttanut asiakastyön perusvalmiudet. Lisäksi opiskelija on omaksunut yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen perustaidot ja osaa soveltaa niitä. Ammatillisuuden ja tutkimuksellisuuden välinen yhteys on hahmottunut.
Aineopinnot koostuvat jaksoista STPA1-STPA5. Aineopintoihin sisältyy tutkielma ja sitä tukevat opinnot.
Opetus järjestään yhteisopetuksen tutkinto-opetuksen kanssa, päiväopetusta.
Tämän sivun alaosassa on linkit opintojaksojen opetusohjelmiin, jotka järjestetään lukuvuonna 2014-2015. Syksyllä 2015 järjestetään lisäksi opintojakso STPA5 Kandidaatintutkielma 10 op (avoimissa yliopisto-opinnoissa ei voi suorittaa tutkielmaan kuuluvaa kypsyysnäytettä).
Huomaathan, että opintoihin sisältyy 9 viikkoa kokopäiväistä käytännön opetusta ("työharjoittelu"). Käytännön opetus on palkatonta, myös mahdolliset matkakulut ym. kustannukset jäävät opiskelijan kustannettavaksi. Käytännön opetuksesta saa vapautuksen (suoritettavaksi jää syventävä essee ja yksi seminaarikokoontuminen), jos on toiminut sosiaalityöntekijänä vähintään vuoden ajan viiden viimeisen vuoden aikana. Sosionomi (amk) -tutkinnon suorittaneille jakson suoritus räätälöidään huomioiden työkokemus
Opiskelijalle myönnettävä opinto-oikeus kattaa tämän opetusohjelman mukaiset opinnot (Pori, syksy 2014-syksy2016)
Huom! Opetussuunnitelmiin voi tulla muutoksia 1.8.2015
Onko Sinulla sosiaalialan opistoasteen tutkinto ja ammattikorkeakoulututkinto, mutta et ole suorittanut Sosiaalityön perusopintoja? Aikaisempi tutkinto korvaa Sosiaalityön perusopinnoista 20 opintopistettä, suoritettavaksi jää opintojakso Toiminta, tulkinta ja tieto 5 op,
Opetuksen käytännön järjestelyihin liittyen: koulutussihteeri Mari Kivimäki, sähköposti muotoa: etunimi.sukunimi@uta.fi puh. 040- 190 1813
Opetuksen suunnitteluun ja yleiseen opinto-ohjaukseen liittyen: Suunnittelija Ulla Lassila, sähköposti muotoa: etunimi.sukunimi@uta.fi puh. 050-5490420
Käytännön opetus ja ohjaus jaksoon liittyen: sosiaalityön lehtori Erna Törmälehto, erna.tormalehto@uta.fi
Lähituki / käytännön järjestelyt Porin yliopistokeskuksessa (esim. sähköinen tenttiminen), Sirpa Ruuska, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@uta.fi, puh. 050 4302012