Opiskelija hallitsee tietoja ja/tai taitoja jollakin bioteknologian osa-alueella ja/tai muulla tutkinnon tavoitteisiin soveltuvalla alalla siten, että se laajentaa hänen pakollisten perus- ja aineopintojen kautta hankkimaansa osaamistaan.
Sisältö
Opiskelija voi valita vapaasti opintoja tutkinnon tavoitteisiin soveltuvalta alalta joko Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston tai muiden koti- ja ulkomaisten yliopistojen opetustarjonnasta.
Alla olevassa listassa on esimerkkejä opintojaksoista, joita opiskelija voi suorittaa valinnaisina opintoina. Listassa on myös esitetty osakokonaisuuksia, joita suositellaan valinnaisiksi opinnoiksi bioteknologian tutkinto-ohjelman maisterivaiheen eri opintosuuntiin tähtääville opiskelijoille. On tarkoituksenmukaista, että opiskelija suorittaa useita samaan osakokonaisuuteen kuuluvia opintojaksoja. Osakokonaisuudesta, joka on laajuudeltaan vähintään 15 opintopistettä, saa erillisen merkinnän todistukseen. Osakokonaisuus voi sisältää myös muita kuin alla olevassa listassa mainittuja, saman aihepiirin aineopintotasoisia opintojaksoja. Perustellusta esityksestä tutkinnosta vastaava professori voi hyväksyä opiskelijalle myös muita kuin alla mainittuja osakokonaisuuksia.
Opiskelija opiskelee bioteknologian teemat -osaopintokokonaisuuksia, muita bioteknologian opintoja (allaoleva lista), tai opintoja tutkinnon tavoitteisiin soveltuvalta alalta Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston tai muiden koti- ja ulkomaisten yliopistojen opetustarjonnasta.
Opiskelija voi valita tutkinnon tavoitteisiin soveltuvia opintoja joko Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston tai muiden koti- ja ulkomaisten yliopistojen opetustarjonnasta