Kolmen kuukauden (12 työviikon) pituinen työharjoittelu kunnan, kuntayhtymän, kunnallisen liikelaitoksen tai yhtiön taikka muun julkisyhteisön palveluksessa. Erityistapauksessa työharjoittelu voidaan suorittaa myös yksityisessä yrityksessä tai kolmannen sektorin yhteisössä edellyttäen, että työharjoittelu liittyy sisällöltään kuntien toimintaan.
Osaamistavoitteet
Harjoittelija tutustuu käytännön työelämään ja saa valmiuksia hallinto-,talous- ja oikeudellisten tehtävien sekä erilaisten selvitys- ja asiantuntijatehtävien suorittamiseen. Harjoittelu kehittää opiskelijan valmiuksia toimia työelämässä alansa asiantuntijana ja kehittäjänä.
Työharjoittelu ja siihen liittyvän teemaraportin laatiminen antavat opiskelijalle valmiuksia teoreettisen tiedon soveltamiseen käytännön työelämään ja siihen liittyvien ilmiöiden analysointiin opiskelijan pääaineen näkökulmasta.
Sisältö
Harjoittelija toimii harjoittelupaikan työsuhteessa. Työharjoittelun aikana opiskelija suorittaa työnantajan osoittamia hallinto-,talous- ja oikeudellisia asiantuntijatehtäviä harjoittelun alussa työnantajan edustajana toimivan harjoittelun ohjaajan kanssa laaditun työsuunnitelman mukaisesti.
Toteutustavat
Harjoittelun ohjaajana ja valvojana toimii kunnallisoikeuden lehtori. Harjoitteluun liittyvät tuki- ja sopimusasiat hoitaa johtamiskorkeakoulun amanuenssi (ks. yksikön kotisivut).
Vaadittavat opintosuoritukset
Kolmen kuukauden (12 työviikon/8 op) pituinen työharjoittelu. Harjoittelun päätyttyä työnantaja antaa harjoittelijalle työtodistuksen. Harjoittelija laatii 3-5 sivun laajuisen harjoittelukertomuksen harjoittelun eri vaiheista ja suoritetuista työtehtävistä. Kertomuksessa esitetään myös oma arvio harjoittelun suorittamisesta ja merkityksestä omien opintojen kannalta.
Arviointi
ja arviointiperusteet
Hyväksytty/hylätty.
Kolmen kuukauden pituinen työjakso, työtodistus ja harjoittelukertomus.
Suositellut suoritusajankohdat
Useimmat opiskelijat suorittavat harjoittelun kandidaatin tutkinnon loppuvaiheessa toisen ja kolmannen opiskeluvuoden välisenä kesänä. Harjoittelun voi suorittaa myös opiskeluperiodien aikana, jos opintojen ajoitus antaa siihen mahdollisuuden.
Kirjallisuus/Oppimateriaali
Lisätietoja
Vakiintuneen käytännön mukaan jokaiselle opiskelijalle myönnetään yhden kuukauden palkkausta vastaava harjoitteluraha. Erityisin perustein, esim. valtionhallinnossa oleviin harjoittelupaikkoihin, harjoittelurahaa voidaan myöntää kahden tai kolmen kuukauden palkkaukseen. Opiskelija tekee harjoittelurahaa koskevan hakemuksen johtamiskorkeakoulun harjoitteluyhdyshenkilölle (ks. yksikön kotisivut) kulloinkin ilmoitettuun hakuaikaan mennessä. Opiskelija hankkii itse harjoittelupaikan. Tarvittaessa kunnallisoikeuden lehtori avustaa harjoittelupaikan hankkimisessa. Harjoittelusta voidaan myöntää kokonaan tai osittain vapautus kunnan tai muun yhteisön hallinto- tai johtamistehtävissä saadun pitkäaikaisen ja monipuolisen työkokemuksen perusteella. Jos työkokemus on muun kuin kunnallisen yhteisön työtehtävistä, vapautus voi edellyttää työkokemuksen täydentämistä kunnallishallintoa koskevan oikeudellisen harjoitustyön avulla. Vapautuksen myöntää harjoittelun valvoja. Vapautusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, johon liitetään työtodistukset aikaisemmista työtehtävistä. Myös ne opiskelijat, jotka ovat saaneet vapautuksen työharjoittelusta, laativat harjoitteluun liittyvän teemaraportin. Raportin aihe sovitaan harjoittelun valvojan kanssa.