Tuutorina toimittuaan opiskelija osaa suunnitella, ohjata ja arvioida ryhmän toimintaa. Hän ymmärtää vertaistuen merkityksen ja osaa hyödyntää sitä. Hän pystyy kuvaamaan yliopisto-opiskelun keskeiset piirteet ja tutkinnon rakenteen.
Sisältö
Opiskelijatuutori auttaa uutta opiskelijaa integroitumaan Tampereen yliopistoon ja opiskelijayhteisöön sekä auttaa tutustuttamaan suomalaiseen kulttuuriin. Tuutori toimii opiskelijoiden vertaistuutorina ja osallistuu tuutorikoulutukseen.
Koulutuksesssa käsitellään mm. tuutorin roolia ja opiskelijan tueksi järjestettyä ohjausta. Lisäksi tuutori tutustuu itsenäisesti oman yksikkönsä opinto-oppaaseen ja voimassa oleviin tutkintovaatimuksiin. Kv-tuutori tutustuu itsenäisesti ulkomaalaisille opiskelijoille tuotettuun englanninkieliseen materiaaliin.
Tuutori laatii tuutoritoimintaan suunnitelman, osallistuu tuutoritoimintaan vähintään yhden lukukauden ajan ja laatii toiminnasta raportin. Tuutori myös arvioi omaa toimintaansa tuutorina, tuutoritoiminnan ja tuutorikoulutuksen onnistuneisuutta ja osallistuu näin niiden kehittämiseen.
Vaadittavat opintosuoritukset
Suoritusvaihtoehto
1
Kohderyhmät:
Tutkinto-ohjelman omat opiskelijat
Muut opiskelijat
Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijat
Tohtoriopiskelijat
Vaihto-opiskelijat
TuutorikoulutusOsallistuminen opetukseen
englanniksi
Kirjallinen raporttiEssee
englanniksi
Osallistuminen tuutorikoulutukseen ja kirjallinen raportti. Raportin ohjeellinen laajuus on kaksi sivua (ks. myös yliopiston ohjeet raportin laadintaan tuutoroinnin kotisivulta). Kansainvälisten opiskelijoiden tuutorina toimimisesta voi saada 2 op. Opintojakson suoritusmerkinnän voi saada vain kerran.
Hyväksytysti opintojakson suorittanut voi saada yliopistolta myös todistuksen opiskelijatuutorina toimimisesta.
Arviointi
Hyväksytty/hylätty.
Kirjallisuus/Oppimateriaali
Tuutoriopas ja opinto-opas. Tuutoroinnin tueksi on myös muuta materiaalia, johon voi tutustua tuutoroinnin kotisivulla http:www.uta.fi/opiskelu/tuutorointi