Produktio on näyttämöllinen kokonaisuus, jossa näyttelijän keskeisenä ilmaisuvälineenä on laulu. Tyylilajina voi olla läpisävelletty ooppera näyttelijöille tai laulun lisäksi puhetta sisältävä musikaali tai laulunäytelmä. Musiikkiteatteriteosta koulutusproduktioksi valittaessa on otettava huomioon, että esiintyjät ovat näyttelijöitä ja että kokemuksen on annettava suuntaa siihen, mitä näyttelijä ammatissaan kohtaa. Siksi on myös tärkeää, että produktiossa on haasteellisia koreografisia kohtauksia sekä intensiivistä näyttelijäntyötä.
Osaamistavoitteet
Opiskelija oppii käyttämään näyttelijäntyön keinoja teatterin lajeista riippumatta. Hän ei hämmenny saadessaan roolin läpisävelletyssä musiikkiteatteriesityksessä, tanssiteoksessa tai puhenäytelmässä. Opiskeluaikana saatu kokemus auttaa selviytymään myöhemmin suuristakin ammatillisista haasteista.
Sisältö
Teoksen musiikillinen työstäminen kuoro- ja ensemblelaulujen osalta aloitetaan opintojen toisena vuotena, samoin koreografinen pohjatyö tanssitunneilla. Roolijaon selvittyä työstetään lauluja ensin yksilötunneilla. Intensiivisempi musiikkijakso ajoittuu toisen vuoden keväälle. Opiskelijat saavat kesätehtäväksi opetella omat osuudet tekstin ja laulujen osalta ulkoa. Harjoitusjakson ensimmäinen viikko on musiikkiharjoituksia, jonka seuraamiseen osallistuu koko työryhmä. Sen jälkeen alkaa varsinainen näyttämötyöskentely, jona aikana teos ohjataan ja koreografioidaan näyttämölle.
Vaadittavat opintosuoritukset
Suoritusvaihtoehto
1
Kohderyhmät:
Tutkinto-ohjelman omat opiskelijat
Muut opiskelijat
Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijat
Tohtoriopiskelijat
Vaihto-opiskelijat
TeatterituotantoOsallistuminen opetukseen
suomeksi
Oppimispäiväkirja koko prosessistaOsallistuminen opetukseen