Uudessa tutkintorakenteessa kurssi suositellaan suoritettavaksi tutkimuspraktikumin jälkeen. Vuonna 2011 tai sitä ennen aloittaneet voivat kuitenkin käydä kurssin ennen tutkimuspraktikum-suoritusta.
Eurooppalainen viitekehys:
Päätöksenteko,
valinnat
Yleiskuvaus
Perehdyttää opiskelijat taloudellisin perustein tehtäviin valintoihin erilaisissa yhteiskunnallisissa päätöksentekoympäristöissä, yleisesti käytettyjen päätöksenteon tukimallien keskeisiin ominaisuuksiin, päätöksenteon kohteina olevien vaihtoehtojen arvottamiseen ja vertailuun, sekä arvovalintojen argumentointiin.
Osaamistavoitteet
Kurssin suorittanut tunnistaa erilaisia päätöksentekoasetelmia ja niissä sovellettavissa olevia päätöksentekomalleja. Hän on tehtyjen harjoitusten kautta hankkinut näkemyksen tekijöistä, jotka tukevat tai rajoittavat erilaisten lähestymistapojen hyödyntämistä päätöksentekovaihtoehtoja argumentoitaessa. Luennoille ja harjoituksiin osallistuminen kehittää valmiuksia tehdä harjoituksissa eteen annettavien tilanteiden mukaisia valintoja, tunnistaa tehtyjen valintojen perusteita ja käydä niistä keskustelua. Laajemman harjoitustyön toteuttaminen suurissa ryhmissä valmentaa kurssilaisia työn- ja vastuunjakoon sekä pienryhmää laajemman työyhteisön tarjoamien voimavarojen hyödyntämiseen. Ongelmakeskeinen tarkastelutapa ja luentojen teemoihin nivelletyt pikaharjoitukset tutustuttavat kurssille osallistujat valintojen taloudellisten ulottuvuuksien käsittelyyn soveltuvaan terminologiaan.
Sisältö
Taloudellisin perustein argumentoitavat valinnat erilaisissa tilallisissa ja poliittis-hallinnollisissa konteksteissa. Talousteorian perusoletukset ja rajoitteet, markkinatalous päätöksentekoympäristönä ja asetelmat, joissa markkinamekanismit häiriintyvät. Kehityksen problematiikka taloudellisen päätöksenteon haasteena, kasvun keskittyminen ja jakautuminen. Taloudellisten parametrien käsittely päätöksentekoteoreettisesti. Yhteiskunnallisen päätöksenteon ja johtamisen kohteina olevien tekijöiden ja ympäristötekijöiden taloudellinen arvottaminen. Ongelmakeskeinen tarkastelutapa ja soveltavat harjoitukset.
Toteutustavat
Opetustapa
Paikalla
Verkossa
Luento-opetus
24 t
0 t
Ryhmätyöskentely
10 t
0 t
Seminaari
2 t
0 t
Opetuskieli
suomi
Vaadittavat opintosuoritukset
Suoritusvaihtoehto
1
Kohderyhmät:
Tutkinto-ohjelman omat opiskelijat
Muut opiskelijat
Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijat
Tohtoriopiskelijat
Vaihto-opiskelijat
Osallistuminen opetukseen
suomeksi
Arviointi
Numerolla 1-5.
Kirjallisuus/Oppimateriaali
Käytettävä kirjallinen ja muu materiaali ilmoitetaan erikseen luennoilla.